Näin kotimainen kirjallisuus pelastetaan
Michael Ancher - Læsende ung pige (1885)
Puhe kirjailijoiden ja kirjallisuuden tukalasta tilanteesta on jälleen kiihtynyt. Aiheesta ovat kirjoittaneet ainakin Pontus Purokuru, Ville-Juhani Sutinen, ja aiemmin esimerkiksi Helmi Kekkonen (sekä Silvia Hosseini, jonka erinomainen essee käsittelee oikeastaan enemmän kirjallisuuskeskustelua ja lukemisen muutosta kuin kirjailijoiden taloudellista asemaa, mutta talouskysymys vähintään kummittelee Hosseinin kirjoituksenkin taustalla).
Kirjoitukset ovat äkäisiä ja osittain lannistuneitakin. Tällainen tilanne nyt on: kirjamessuilla tehdään kävijä- ja myyntiennätyksiä, (ainakin jotkut) kustantajat kertovat parantuneista tuloksista, mutta kirjailijoiden tilanne näyttää kurjistuvan. Tähän viittaa Kirjailijaliiton viimeisin kysely kirjailijoiden ansioista: kirjailijoiden kirjoittamisesta saamien tulojen mediaani viime vuonna oli 3000 euroa vuodessa.
Rahasta on pakko puhua ja konkretiaa tarvitaan
Kirjallisuudelle ja kirjailijoille näyttää käyvän samalla tavalla kuin musiikille ja muusikoille on jo käynyt. Uuden musiikin julkaiseminen ja kuuntelu on siirtynyt digitaalisille alustoille, joilla yksittäisten teosten kulutuksesta muusikot saavat vain murto-osan siitä korvauksesta, jonka muusikot saivat fyysisten tallenteiden myynnistä. Digitaaliset alustat ajavat algoritmisella toiminnallaan lisäksi muusikkoja kahteen ryhmään: suuria toistomääriä kerääviin yksittäisiin supertähtiin ja suureen ryhmään, joka saa vain marginaalisia toistomääriä. Kirjojen kulutuksen siirtyminen lukuaikapalveluihin näyttää luovan samankaltaisen tilanteen.
Erilaiset alustapalvelut, jollaisiksi lukuaikapalvelutkin voi katsoa, suosivat kevyttä ja helppoa sisältöä lähes luonnonlain tavoin. Varsinkin taiteellisesti kunnianhimoinen kaunokirjallisuus näyttääkin saavan kaksoisiskun, joka painaa sen marginaaliin. Lukijaa haastavaa ja kirjallisesti kunnianhimoista kirjallisuutta ei lueta, koska kevyempää sisältöä on tarjolla ja koska kulutustapa suosii tällaista kevyttä sisältöä. Anekdoottitodiste: Miki Liukkosen ja Kjell Westön teokset ovat top-20:ssä vuoden 2023 myydyimpien painettujen kirjojen myyntilistalla. Äänikirjalistalta niitä ei löydy.
Edellä linkatuissa kirjailijoiden puheenvuoroissa ei ole annettu ehdotuksia tilanteen kohentamiseksi. Ehkä se ei ole kirjailijat eivät koe sitä tehtäväkseen; kuten Purokuru kirjoittaa, hän haluaisi vain harjoittaa ammattiaan. Mutta osa ammatin harjoittamista on aina myös varmistaa ammatin harjoittamisesta saatava korvaus. Periaatteessa voisi ajatella, että pienellä kielialueella kirjallisuus ja sen elinvoima olisivat valtaapitävien erityisessä suojeluksessa. Jos näin olisi ja siihen voisi luottaa, voisin ymmärtää konkreettisten ratkaisuehdotusten puutteen. Mutta koska näin ei ole, keskusteluun on pakko tuoda keinoja, joilla kirjailijoiden työstään saamaa korvausta voitaisiin nostaa ainakin lähemmäs tasoa, jota voitaisiin pitää kohtuullisena. Varmaa on, että ilman konkreettisia vaihtoehtoja tilanne ei muutu miksikään.
Ohitan tässä argumentin siitä, että kirjailijoiden pitäisi vain kirjoittaa kirjoja, jotka käyvät kaupaksi ja mahdollistavat kirjailijana toimimisen. Suomen kokoisessa markkinassa tämä tarkoittaisi sitä, että vain Satu Rämön tai Tuomas Kyrön kaltaiset toimijat voisivat tulla toimeen kirjoittamisellaan. Ja harvassa ovat ne hittikirjailijat, jotka ovat olleet myyntilistojen kärjessä ensimmäisestä kirjastaan lähtien.
Kirjallisuuden tilanne muistuttaa jossain määrin myös journalismin tilannetta: journalismi, kuten kirjallisuuskin, on liiketoimintaa, mutta sillä on myös yhteiskunnallinen ja kulttuurinen merkityksensä, joka ei toteudu, jos toiminta on pelkästään markkinaehtoista ja sitä ohjataan vain maksimaalisen tuoton perässä. Siksi suomalaiselle journalismillekin on toistaiseksi turhaan toivottu omaa tukimekanismiaan ja journalismin kustantajilta huomiota paitsi liiketoiminnan tuoton maksimointiin myös itse journalismiin.
Rahaa saa sieltä, missä sitä on
Mitä siis voisi tehdä? Miten laadukasta kirjallisuutta, sen kirjoittamista ja ja sen löydettävyyttä voitaisiin tukea?
Valtio voisi tietenkin tehdä paljonkin. Alkajaisisksi kirjan ALV-kanta voitaisiin tiputtaa nollaan, kuten Tanskassa on tehty. Tai uusille kirjoille voisi määrittää kiinteän minimihinnan, kuten Norjassa ja Ranskassa. Kunnianhimoisempi veto olisi kirjailijoille ja muille taiteilijoille suunnattu kansalaispalkka, jollainen on käynnistetty Irlannissa. Käytännössä kyseessä on jatkuva apurahajärjestelmä, jonka piiriin Irlannissa ollaan ottamassa pari tuhatta taiteilijaa.
Ottaen huomioon suurimpien puolueiden jakaman käsityksen hamaan tulevaisuuteen jatkuvien budjettileikkauksien tarpeellisuudesta en kuitenkaan jaksa uskoa tällaisten hankkeiden mahdollisuuksiin. Rahan on siis todennäköisesti löydyttävä muualta.
AV-alalla maksajat on löydetty suoratoistopalveluista. Monissa EU-maissa on joko käytössä tai suunitteilla suoratoistopalveluille suunnattu velvoite tukea paikallista AV-tuotantoa tietyllä siivulla kunkin maan liikevaihdosta. Saman mallin voisi tuoda kirjatoimintaankin. Lukuaikapalvelut voisi velvoittaa maksamaan tietyn prosenttiosuuden Suomen liikevaihdostaan rahastoon, joka sitten jakaisi rahat apurahoina kirjailijoille. Nykyisten lukuaikapalveluiden lisäksi maksamaan pääsisi myös Spotify, kunhan sen äänikirjatoiminta täälläkin käynnistyy.
Nykyisen kirjastokorvauksen toimivuuttakin voisi tarkastella. Tällä hetkellä kirjailijat saavat 25 senttiä kustakin kirjansa lainauksesta ja maksimimäärä korvaukselle on 32 000 euroa. Olisiko mielekästä laskea maksimimäärää? Ja porrastaa lainauskorvausta niin, että pienimmilläkin lainausmäärillä saisi korvauksen, joka olisi jotain muutakin kuin muutamia kymppejä?
Toinen jalka kuntoon ja lisää näkyvyyttä
Voisivatko kirjailijat saada lisätuloja myös muusta suoraan kirjallisuuteen liittyvästä toiminnasta? Tässä mallia voidaan katsoa musiikkipuolelta. Kun Spotify tuhosi tallennetuotot, muusikoiden tuloissa alkoivat painottua keikka-ansiot. Kirjailijoilla tätä toista taloudellista tukijalkaa ei juurikaan ole ollut, jälleen poislukien muutamat suuret tähdet. Esimerkiksi ennätykselliset 100 000 kävijää keränneillä Helsingin kirjamessuilla suurin osa kirjailijoista esiintyy ilman korvausta. Voisivatko messut ja näytteilleasettajat sitoutua siihen, että kirjailijoille maksettaisiin esiintymisestä korvaus? Messujen lisäksi Helsinki Litin kaltaisia keskustelutapahtumia pitäisi luoda merkittävästi lisää. Lukukeskuksella on jo olemassa järjestelmä, jolla kirjailijoita voi tilata puhumaan ja jonka kautta kirjailijan keikkapalkkiot maksetaan. Tilaisuuksia ja niiden monimuotoisuutta pitäisi vain saada lisää.
Rahan lisäksi kirjat ja kirjailijat tarvitsisivat näkyvyyttä, jotta kirjoihin tartuttaisiin. Lukuaikapalveluilla saattaisi tässäkin olla merkittävä osansa. Palveluiden suosituksilla ja nostoilla on merkittävä tekijä siinä, mitä kirjoja otetaan lukuun ja kuunteluun. Markkinaehtoisten suosittelujen lomaan voitaisiin sekoittaa laatupainotteista suosittelua. Tämä voidaan tehdä algoritmisesti (mallia voisi ottaa vaikkapa BBC:n julkisen palvelun algoritmin ideasta, jossa suositun sisällön lomaan tarjotaan samantapaista, mutta helposti varjoon jäävää sisältöä) tai ihmisten tekemän kuratoinnin avulla. Toki lukuaikapalvelut kertovat jo tällä hetkellä algoritmien tekevän parempaa suosittelua kuin ihmiset pystyisivät tekemään. Tästä ei kuitenkaan ole näyttöä niin kauan kuin algoritmit ovat suljettuja laatikoita.
Lopuksi muutama sana sidonnaisuuksista ja omista ansioistani:
Olen kirjoittanut neljä dekkaria ja yhden tietokirjan, jotka kaikki on julkaissut Aula & Co: Välitön uhka (2022), Tapa hänet ensin (2023), Kunnian hinta (2024), Tämä on ryöstö (2024) ja Kirvesmies (2025)
Kirjani ovat tuottaneet minulle vuodesta 2022 tähän päivään asti myyntituloina ja lainauskorvauksina bruttona 17842 euroa; olen siis pärjännyt kirjailijoiden mediaania selvästi paremmin kirjojen myynnillä ja lainauskorvauksilla. Lisäksi olen saanut toisen kirjani kirjoittamiseen 3000:n euron apurahan Journalistisen kulttuurin edistämissäätiöltä.
Lukukeskus välittää minua puhumaan kirjailijavierailuohjelmansa kautta. Olen ansainnut vierailujen avulla noin 800 euroa. Kirjamessuesiintymisistäni en ole pyytänyt palkkiota.
Kirjojen kirjoittamisen on mahdollistanut se, että teen päivätöitä Yleisradiossa. En siis ole ammattikirjailija, mutta suhtaudun kirjoittamiseen ammattimaisesti.