Kielimallit ja kirjallisuus, seuraava erä

Kuva: ChatGPT

Tällä viikolla keskustelu kielimallien ja luovan kirjoittamisen suhteesta roihahti jälleen uusiin liekkeihin. Sytykkeenä oli kaksi erillistä tapahtumaa. Ensinnäkin kirjallisuuslehti Grantan kirjoituskilpailun voittajan Jamir Nazirin epäiltiin käyttäneen tekoälyä voittajanovellinsa “The serpent in the grove” kirjoittamiseen.

Toinen sysäys keskustelulle olivat kirjallisuuden Nobel-voittajan Olga Tokarczukin puolalaisessa kongressitapahtumassa tekemät positiiviset kommentit tekoälystä, joita tulkittiin niin, että Tokarczuk mahdollisesti käyttäisi tekoälyä kirjojen kirjoittamiseen jollakin tasolla tai että hän olisi käyttänyt tekoälyä seuraavan kirjansa kirjoittamiseen. Tokarczukin kommentit olivat varsin ympäripyöreitä ja yleisellä tasolla; myöhemmin hän kiisti tulkinnan, että hän käyttäisi tekoälyä kirjoittamiseen. Tokarzcukin mukaan hän käyttää tekoälyä kuten monet muutkin eli  tutkimustyöhön. Laajemmin Tokarczukin lausunnoista on kirjoittanut esimerkiksi ArtReview-julkaisu.

Keskustelu ja syytökset tekoälyn käyttämisestä kertovat ainakin siitä, että kielimallien käsitetään olevan jo tasolla, jossa niitä voitaisiin käyttää taideproosan luomiseen. Tämä tarkoittaa, että mitä tahansa tästä eteenpäin julkaistavaa kirjaa tai novellia voidaan epäillä tekoälyllä valmistetuksi. 

Tilanne on sikäli epäreilu, että todistustaakka näyttää olevan kirjailijalla: kirjailijan täytyy jotenkin (miten?) näyttää toteen, että kirjoitus on syntynyt hänen päässään eikä kielimallin sisällä. Asiaa ei auta, että keinot tekoälytekstin paljastamiseen ovat kehnoja. Merkkejä tekoälystä sanotaan olevan tietynlaisten rakenteiden käyttö ja ajatusviivojen viljeleminen, mutta ongelma on tietenkin se, että kielimallien tekstimuodot ovat peräisin opetusmateriaalista, joka on (ainakin pääosin) ihmisten kirjoittamaa: kielimallien suosimat kliseiset keinot ja rakenteet ovat ihmisten suosimia kliseitä. Verkko on kyllä pullollaan erilaisia tekoälytekstiä (tekoälyn avulla!) paljastavia palveluita, mutta niiden luotettavuus on melko sattumanvaraista. Ja tietenkin kielimallia voi käskyttää välttämään kielimalleille tyypillisiä rakenteita ja ilmaisuja. Tätä taustaa vasten kirjallisuuslehti Grantan tapa tutkia kirjoituskilpailun voittajanovellin mahdollista tekijyyttä oli liki hellyttävä: novelli syötettiin Anthropicin Claude-tekoälylle ja pyydettiin siltä arviota. 

“We showed Claude.ai the story and asked whether it was A.I.-generated,” Sigrid Rausing, the publisher of Granta, said in a statement. “The response was long, concluding that it was ‘almost certainly not produced unaided by a human.’”

Kirjoittaja itse eli Jamir Nazir ei ainakaan vielä ole kommentoinut asiaa, mikä onkin varmaan paras tapa toimia.

Tämä keskustelu tulee tietenkin varsin myöhään. Kirjoja on jo useiden vuosien ajan tehty joko kokonaan tekoälyllä tai vähintäänkin tekoälyavusteisesti. Tätä on lähinnä tehty scifi- ja fantasia -genreissä ja kirjoissa, jotka kirjoittajat ovat itse julkaisseet verkon julkaisupalveluihin, kuten Amazonin Kindleen. Käyttämällä Sudowriten, Novelcrafterin tai Type.ai:n kaltaisia kielimalleja hyödyntäviä palveluita kirjoittajat pystyvät julkaisemaan useita tai jopa kymmeniä pitkiä romaaneja vuodessa. Mutta koska tällainen genrekirjallisuus ei juurikaan näy korkeakirjallisessa keskustelussa, se on ollut helppo sivuuttaa.

Nyt keskustelu on siis käynnissä, mutta ei vielä kovin pitkällä. Suhtautuminen tekoälyyn kirjallisuuspiireissä näyttää olevan, että sen käyttäminen on lähtökohtaisesti epäilyttävää tai väärin. Veikkaan, että seuraavalle tasolle keskustelussa päästään, kun jonkin hyvät arviot ja mahdollisesti palkintoehdokkaaksi päässeen kirjan kirjoittaja oma-aloitteisesti ja ennen epäilyjä kertoo kirjan olevan ainakin osittain tekoälyn kirjoittama. Sitten päästään toden teolla puhumaan siitä, voiko kielimalli olla kirjailijalle samanlainen työkalu kuin syntetisaattori musiikin tekijälle, kuten Oskari Onninen Uuden jutun mainiossa Kerma-podcastissa taannoin sanoi (ja taisin itsekin käyttää samaa vertausta Vikasietotilassa)

Veikkaan, että siihen ei mene kauan. Kielimallien kehitys on sen verran rivakkaa, että kirjailijan tyylin kopiointi alkaa olla jo melko vaivatonta. Tästä tarkemmin seuraavassa kirjoituksessa.