Entä jos kirjailija tietää, missä kohtaa lukija luovuttaa?

Kuva: Google Gemini

Tähän asti kirjailija on saanut tietää työnsä menestyksestä lukuaikapalveluissa hämmästyttävän vähän. Myyntiluvut tippuvat kustantajalta kerran vuodessa, samoin kirjastolainoijen määrät Sanastolta. Äänikirjojen korvauksista kirjailijan tietoon on tullut vain kuuntelukertojen määrä eikä sitä, mitä matkan varrella tapahtui: millaisia kuuntelijat olivat, kuinka pitkälle he kuuntelivat ja missä kohtaa kuuntelu loppui. 

Tilanne on kuitenkin muuttumassa Spotify julkisti viime marraskuussa Spotify for Authors -palvelun, joka antaa kirjailijalle dashboardin oman yleisönsä tarkasteluun: sen kautta kirjailija saa kuuntelijoiden ikä- ja sukupuolijakauman Spotifyssa vuoden ajalta sekä tiedon siitä, mitä muita kirjailijoita ja podcasteja sama yleisö kuuntelee. Storytel taas esitteli tänään aamiaistilaisuudessaan suomalaisille kirjailijoilla Pulse-nimistä työkaluaan, joka menee pidemmälle. Sen "Live Listener Heartbeat" -ominaisuus näyttää, montako ihmistä kuuntelee kirjaa juuri tällä hetkellä. Kirjailija voi asettaa omat nimekkeensä rinnakkain ja katsoa, mikä niistä on "tahmein" (sticky) eli pitää kuuntelijan otteessaan pisimpään. Mukana on kaupunkitason karttadataa yleisöstä ja mittari sille, kuinka moni lukija on lisännyt kirjan lukuaikapalvelun suosikkinäkymään jo ennen julkaisua.

Musiikissa tämänkaltainen suoratoistopalveluista ja ennen kaikkea Spotifysta saatava data on jo vuosia ohjannut sitä, miten kappaleita tehdään: koukku ensimmäisten sekuntien sisään, ennen kuin kuuntelija ehtii skipata. Biisit lyhenevät ja turhat introt karsitaan pois. Sama logiikka tuodaan nyt kirjoihin. 

Tarina ei ole uusi. Saman kehityksen ovat musiikin lisäksi käyneet jo läpi journalismi ja suoratoistopalveluiden draamatuotanto. Molemmissa kävi suunnilleen samalla tavalla.

Verkkosisältöä julkaiseviin toimituksiin reaaliaikainen verkkopalveluiden kävijädata tuotiin 2010-luvulla. Chartbeat ja sen muut reaaliaikaiset analytiikkatyökalut näyttivät toimitusten katonrajaan nostetuilla näytöillä mikä juttu veti juuri nyt. Vaikka analytiikkatietoa pidettiin ensialkuun vain mittarina, siitä tuli hyvin nopeasti tavoitejärjestelmä. Tutkimusnäyttöäkin asiasta on: kun toimittajaille näytettiin suuria käyttäjämääriä tavoittaneen jutun luvut, hän arvotti sen tärkeämmäksi kuin pieniä lukijamääriä saaneen jutun. Kun mittarit olivat tikittäneet jonkin aikaa, vaikutus oli selvä: toimittajat sanoivat kyselyissä vastustavansa klikkien tavoittelua mutta tunsivat silti paineen toimia toisin. Ja vaikka klikkien seuraamisesta onkin toimituksissa (ainakin väitetysti) siirrytty hieman kehittyneempään analyytikan hyödyntämiseen, on suomalaisen päivittäisjournalismin tapa järjestää valintojaan analytiikkaperustaisesti juttujen suosion ja personoinnin mukaan hävittänyt hitaat, monimutkaiset aiheet näkyvistä. Tai siltä ainakin näyttää.

Journalismista on pitkä matka kirjallisuuteen, joten läheisempi esimerkki analytiikan vaikutuksesta sisältöön saattavat olla videoiden suoratoistopalvelut ja erityisesti Netflix. Sekä elokuvissa että tv-sarjoissa on kyse pitkästä, useita tunteja kestävästä tarinasta ja bisnesmielessä niiden loppuun katsomisesta eli aivan samasta mittarista kuin lukuaikapalveluissa, joista kirjailijat saavat sitä suuremman korvauksen mitä pidemmälle teoksia on kuunneltu. Netflix tietää tarkasti, missä kohtaa sarjan jaksoa tai elokuvaa katsoja lopettaa, ja nämä pudotuskohdat vaikuttavat siihen, mitä Netflix tilaa ja tuottaa lisää. 

Katselusta saatu data on muuttanut myös itse tuotteiden sisältöä ja muotoa. Käsikirjoittajat ja näyttelijät ovat kertoneet, että Netflix toivoo ison koukun heti ensiminuuteille, jottei katsoja ehdi lopettaa katsomistaan kyllästyessään. Ja että hahmoja pyydetään sanomaan ääneen, mitä he tekevät, ja toistamaan juonen käännekohdat, koska katsoja tuijottaa samalla puhelinta. Tarinat tilataan ja kirjoitetaan siis katsojalle, joka ei oikeastaan katso.

Jos Netflixin käyttäjä keskittyy puhelimeensa, äänikirjan kuuntelijalle toinen ruutu on kuuntelijan oma elämä: työmatka, imurointi tai juoksulenkki, joiden aikana äänikirjaa kuunnellaan. Se voi viedä huomion kuuntelusta tai rytmittää kuuntelun kestoa. Kirjaa kuunnellaan bussimatkan tai siivousrupeaman verran ja pannaan sitten tauolle. Ja jokainen piste, jossa kuulija keskeyttää kuuntelun on riski: jos kirja ei imuroinnin aikana ei oikein vetänyt mukaansa, tarjoaa lukuaikapalvelun etusivun algoritmi seuraaavan kuuntelupätkän koittaessa takuuvarmasti uutta nimikettä, joka saattaa olla parempi.

Jos kirjailija näkee datasta, että kuuntelijat lopettavat kirjan kuuntelemisen hitaasti kehittyvän kolmannen luvun kohdalla*, mitä hän tekee seuraavalle kirjalle? Aloittaa nopeammin. Lyhentää lukuja. Panee koukun jokaisen luvun loppuun. Karsii kuvailevat jaksot, joiden kohdalla kuulijan huomiokäyrä näyttää notkahtavan. Kirjailija alkaa kirjoittaa sille demografialle, joka lukuaikapalvelun analytiikan mukaan jo kuuntelee hänen kirjojaan, ja kaventaa samalla yleisöään huomaamattaan. Tahmeusvertailu kannustaa tekemään seuraavan kirjan mahdollisimman samanlaiseksi kuin tahmein edellinen. Seurauksena on piteneviä sarjoja, selkeästi erottuvia genrejä ja varman päälle pelaamista. Mikään näistä ei tapahdu siksi, että kustantaja(toimittaja) käskisi kirjailijaa tekemään näin. Riittää, että kirjailija näkee analytiikkapalvelun numerot ja haluaa pärjätä, samalla tavalla kuin analytiikan ruotuun ruoskimat toimittajat ja Netflixille tv-sarjoja ja elokuvia kirjoittavat käsikirjoittajat.

En väitä, että data olisi pelkkä uhka. Uransa alussa olevalle tai käännösmarkkinoille pyrkivälle kirjailijalle lukuaikapalvelun tarjoamasta datasta voi olla aidosti hyötyä. Numeroiden avulla kirjoittaja voi löytää yleisönsä, perustella omaa arvoaan kustantajalle ja, ainakin suuremmalla kielialueella, suunnitella vaikka kiertueen kaupunkitasolla. Eikä kannata unohtaa sitä, että myyntiluvut ovat aina vaikuttaneet siihen, mitä julkaistaan. Siinä mielessä kyse on jatkumosta ja ehkä jopa tiedon suuremmasta läpinäkyvyydestä: dataa ei jatkossa kerry ainoastaan kustantajalle vaan myös suoraan kirjailijalle.

Kysymys ei lopulta ole siitä, onko data hyvä vai paha. Data on joka tapauksessa olemassa. Kysymys on siitä, kuinka mittareita katsoo ja miten niiden antaa vaikuttaa. Journalismi ja Netflix näyttivät, kuinka nopeasti mittarien näyttämästä tiedosta tulee tavoite, kun data on koko ajan näkyvissä. Kirjailijoilla on nyt sama työkalu pöydällään ja sama valinta edessään.

*Storytelin Pulse tai Spotify for Authors ei ainakaan vielä tarjoa tällaista tietoa