Kriisiä mukaillen aiheesta “Mitä teen tänä kesänä”, kirjoittanut Kari, 41 v

Tänä kesänä aion ihmetellä. 14:n Sanoma Magazines Finlandilla (née Helsinki Media) vietetyn vuoden jälkeen vaihdan nimittäin työnantajaa. Uusi työpäikka on elokuun alusta lähtien Yleisradio. Tarkemmin ottaen Ylen Uudet palvelut -yksikkö, johon menen kehityspäälliköksi. Työmaana on mm. ajankohtaisohjelmien web-kehitys. Kiitän jo valmiiksi lupamaksuistanne.

Töissä SMF:llä olen juhannukseen saakka. Sitten viikoksi Kreikkaan tukemaan talousvaikeuksissa painivia euroveljiämme, sitten muutama viikko kotimaassa, sitten viikko Berliinissä. Ja sitten uusiin töihin.

SMF:ään jää suuri määrä hienoja työkavereita. Erityisesti jään kaipaamaan Digital media -yksikön ihmisiä, jotka ovat yli-inhimillisin ponnistuksin kestäneet huonoja vitsejäni. Suuret kiitokset kaikille ja voimia jatkoon.

Kreikassa otan tavoitteekseni käydä edes yhden kerran meressä uimassa, vaikka vesi meressä on aina kylmää ja suolaista. Berliinissä olen ajatellut kiertää Beevor ja Le Tissier repussani tapahtumapaikkoja. Ainakin. Ehkä.

Ylestä sitten myöhemmin. Hyvät kesät.

Henri Block ehdotti Facebookissa edelliseen merkintään liittyen puuttuvasta linkityksestä huomauttamista. Eli jos lukija huomaa, että jutussa ei linkitetä alkuperäiseen uutisen lähteeseen, voisi jutun kommenttiosastolle kirjoittaa asasta muistutuksen.

Idea on kannattamisen ja toteuttamisen arvoinen. Alla siis vapaasti käytettäväksi malli, jota voi peistailla kommenttibokseihin ja täydentää tarpeellisilla linkeillä.

“Julkisen sanan neuvoston 6.5.2010 tekemän periaatelausuman http://www.jsn.fi/Default.aspx?d=1120 mukaan toisen työtä sisältävää juttua julkaistaessa siihen pitää lähdemaininnan lisäksi mahdollisuuksien mukaan liittää linkki alkuperäiseen lähteeseen. Tästä jutusta linkki puuttuu. Alkuperäinen juttu on osoitteessa http://osoitetähän.”

Päivitys 1.6.2010 klo 9.40: merkinnässä linkattu HS:n juttu on päivitetty niin, että siinä ei enää mainita lähteenä HBL:n juttua. Päivitetyn jutun pääasiallisena lähteenä on nyt Ruotsin televisio SVT, jonka uutiseen HS ei linkitä.

Julkisen sanan neuvoston periaatepäätös juttujen lainaamisesta ja kreditoimisesta julkistettiin kuukausi sitten. Jotain edistystä näyttää tapahtuneen: esimerkiksi joihinkin Ilta=Sanomain juttuihin on jo ilmestynyt linkkejä.

Mutta toisaalta sama vanha meno jatkuu. HS:n tämänpäiväisessä jutussa Henning Mankellista ei ole linkkiä HBL:n alkuperäiseen juttuun eikä toiseen lainattuun lähteeseen eli Aftonbladetiin.

Asia tuli vastaan, kun yritin löytää Jan Guilloulta jotakin kommenttia Gazan avustuslaivoihin. En löytänyt, mutta yksi linkki johti toiseen ja tieni päätyi Ruotsin JSN:ää vastaavan elimen eli Pressens opinionsnämndin sivuille.

Sivuilta opin, että PO perii jokaisesta langettavasta päätöksestään käsittelymaksun virheen tehneeltä medialta. Maksu on pieni, 12 000 – 30 000 kruunua (riippuen lehden levikistä), mutta kirpaisee se kuitenkin.

Olisiko tässä keino JSN:n painoarvon nostamiseksi? Itsesääntelysakko? Jos sakko olisi tarpeeksi suuri, saataisiin sillä nostettua myös JSN:n toimintaedellytyksiä.

Vai?

JSN julkaisi viime viikolla periaatelausuman, joka täsmentää journalistin ohjeiden seitsemättä kohtaa, joka ohjeistaa toimittajia toisen työn lainaamisesta. Periaatelausuman ydin on tämä: “Kun verkossa julkaistaan toisen työtä sisältävä juttu, siihen pitää lähdemaininnan lisäksi mahdollisuuksien mukaan liittää linkki alkuperäiseen lähteeseen”.

Idea on mainio. Mainion ideasta tekee se, että se on käytäntö, joka mm. bloggaajilla on ollut käytössä kohta kymmenen vuotta. Se, että journalistit ja heidän palkanmaksajansa viimein tunnistavat webin keskeisen periaatteen eli linkin merkityksen, on liikuttavaa ja hienoa, vaikka tunnistaminen tapahtuu varsin myöhään. JSN perustelee myöhäisyyttä sillä, että vuonna 2005, kun journalistin ohjeita viimeiksi uudistettiin, “ei ollut nähtävissä, millaisen aseman verkkojulkaisut saavuttavat tiedonvälityksessä”. Tämä on tietenkin mahdollista, mikäli ohjeita uudistettiin säkki päässä kellarissa.

Toisaalta ehdotus on löperö. Se sisältää varauman “mahdollisuuksien mukaan”, mikä käytännössä tarkoittaa, ettei linkkiä lisätä uutiseen, mikäli toimittajaa/toimitusta ei satu huvittamaan. Lisäksi toimittajat voivat sanoa, että linkin lisääminen on liian vaikeaa. Ja totta on, että isoissakin välineissä on vielä julkaisutyökaluja, joissa ainoa keino lisätä linkki on näpyttää html-koodi käsin.

• Helsingin Sanomien urheiluosastolla julkaistu jääkiekkouutinen koostuu pelkästään Aftonbladetin ja Expressenin verkkosivujen uutisten referoinnista. Kummankaan lehden uutisiin ei linkata.
• YLE Uutisten kotimaan osaston uutinen Olli Rehnin lausunnoista perustuu kokonaan Kauppalehden uutiseen. YLE ei linkkaa Kauppalehteen.
• MTV3:n uutinen Venezuelan presidentin Hugo Chavezin Twitter-operaatiosta perustuu Mashable.comin ja BBC:n uutisiin. Maikkari ei linkkaa kumpaankaan.

Lisää löytyy muualta. Nämä tapaukset ovat tässä vain esimerkin vuoksi.

Ainakin HS:ssä JSN:n lausuma on toimitettu toimituksiin. MTV3:sta ja Ylestä minulla ei ole tietoa.

Oman mutkansa linkkamiseen tuo sekin, että suurin osa uutistoimitusten materiaalista tulee STT:ltä; se, ottaako STT JSN:n suosituksen todesta, vaikuttaa siis kiertokautta varsin moneen toimitukseen.

Lisäsin blogiin Facebookin äsketttäin julkistetun “universaalin” Like-napin.

En ole aivan varma siitä, onko Facebookin joka suuntaan levittyvä läsnäolo pelkästään hyvä asia. Facebookin jatkuvasti muuttuvat yksityisyysasetukset ovat selvästi huono tai ainakin käyttäjiä hämmentävä viidakko.

Mutta Like-nappi nyt on tuossa alla. Ainakin toistaiseksi, jos ei muuta niin teknisenä kokeiluna.

HS väänsi sunnuntaiosionsa pääjutun verkkokeskusteluista. Heikki Hellmanin kirjoittaman jutun näkökulma oli vanha tuttu: verkkokeskustelut (esimerkiksi HS.fi, Suomi 24 et alia) ovat laadutonta paskaa, jossa älyllisestä keskustelusta ei ole jälkeäkään (tulkinta omani).

Samasta aiheesta kirjoitti Tietokone-lehden toimittaja Tero Lehto Tietoja koneesta -blogissa. Teron kirjoituksesta näkyy tuskastuminen Tietokoneen keskustelualueeseen, jossa keskustelu sinänsä on asiallista, mutta juuttuu muutaman aktiivisen keskustelijan ansiosta lähes aiheessa kuin aiheessa käyttöjärjestelmiin eli käytännössä Linux vs. Windows -ikuisuusaiheeseen. Hyvänä todisteena tästä voi katsoa vaikkapa kyseisen bloggauksen kommentteja.

Aiemmin viikolla verkkokeskustelua käsitteli Jeff Jarvis Buzzmachine-blogissaan. Jarvisin mielestä online-kommentoinnissa ongelma on keskustelun ajoituksessa: keskustelu tapahtuu sen jälkeen kun juttu on heitetty valmiina tuotteena muurin yli lukijoille. Jarvisin mukaan jutun julkaisun näkeminen lopputuotteena, johon journalistinen prosessi päättyy, on virhe. Jos lukijoiden ainoa vaikutusmahdollisuus juttuun on sen kommentointi julkaisemisen jälkeen, tulos on Jarvisin mukaan rumaa.

Jarvis kommentoi myös yleisesti esitettyä argumenttia, jonka mukaan omalla nimellä kirjoittaminen muuttaisi keskustelua sivistyneempään suuntaan. Jarvis ei usko tähän eikä hän usko myöskään mekaanisiin ratkaisuihin. Jarvisin mukaan kyse ei ole kommentoijien identiteetistä, rekisteröinnistä tai työkaluista. Tärkeä kysymys on se, miten keskustelua mahdollistetaan tai Jarvisin sanoin “how you play host”.

Tiede-lehden toimittaja Marko Hamilo sanoi Facebookissa, että nettikeskustelun tason kauhistelu kertoo vain siitä, että saittien ylläpitäjät ja toimittajat eivät vain kohtaa ns. oikeaa kansaa.” Luulen että Suomi24 tai HS-keskustelupalsta järkyttää keskiluokkaisia ihmisiä oikeasti siksi, että he eivät koskaan käy keskikaljakuppiloissa. Suomi24:ssä yms. eri yhteiskuntaluokat joutuvat kohtaamaan. FB:ssä on samat sosiaalifiltterit kuin arjessakin.”  Tämäkin voi olla totta. Itse en ainakaan viihtyisi seurassa, jossa keskustelu olisi samanlaista kuin HS.fi:ssä tai Uusisuomi.fi:ssä.

Oma viisi senttiäni: jos keskustelusta halutaan “asiallista” ja “brändiin sopivaa”, se täytyy toimittaa. Toimittaminen tarkoittaa tässä samaa asiaa kuin puheenjohtaminen fyysisen maailman kokous- ja paneelitilanteissa. Keskustelun toimittaminen verkossa tarkoittaa puheenvuorojen ennakkovalikointia, vastapuheenvuorojen tilaamista ja keskustelujen päättämistä silloin, kun keskustelu ei enää etene.

Toimitettu keskustelu syö kuitenkin resursseja. Olisiko tällainen keskustelupalsta esimerkiksi päivittäin ilmestyvässä lehdessä niin kiinnostava (eli toisiko se tarpeeksi kävijöitä ja sivunäyttöjä), että sitä kannattaisi pyörittää?

(Jos kommentointikeskustelu kiinnostaa laajemmin, kannattaa käydä läpi toimittaja Jack D. Lailin bloggaus, jossa listataan runsaasti aihetta käsitteleviä kirjoituksia.)

Saksalainen keinoälyä tutkiva instituutti pähkäilee Text 2.0-konseptia. Kuulostaa vähän geekiltä, mutta idea on seuraava. Tietokoneet ja lukulaitteet voidaan varustaa tekniikalla, joka seuraa lukijan katsetta. Tämän tekniikan avulla teksti voi reagoida lukijan lukunopeuteen ja siinä tapahtuviin muutoksiin.

Perusajatus avaa kaikenlaisia kehityspolkuja, joita oheinen video valottaa.

Periaatteessa Apple kykenisi lähes kaikkeen videossa esitettyyn jo nyt, sillä yhtiö on hankkinut ruotsalaisen Tobii-yhtiön eye tracking -tekniikan itselleen. Kun iPadiin lyödään käyttäjän kasvoihin suunnattu kamera, on teknologinen paketti videon esittelemään skenarioon kasassa.

via Wired Epicenter

• Hearst on tuomassa Skiff-lukulaitteelleen tehtyjä sisältöjä luettavaksi myös Samsungin puhelimille.
• Steven Levy vaikuttaa varsin vakuuttuneelta iPadista.
• …kuin myös aika moni Wiredin haastattelema media/digivaikuttaja (mukana mm. Martha Stewart, feikki-Jobs ja Marshall McLuhan. Kyllä, Marshall McLuhan).
• Myynnillä mitaten maailman suurin kirjankustantaja Random House ei ole ainakaan vielä tuomassa kirjojaan myyntiin iPadiin. Syynä Applen hinnoittelupolitiikka ja sen pelätyt vaikutukset kirjojen hintoihin ja kustantajan tuloihin.
• Sony laskee oman lukulaitteensa hintaa pärjätäkseen tulevassa kilpailussa iPadin kanssa.
• 37% iPadin todennäköisesti ostavista aikoo käyttää tablettia lukulaitteena, kertoo comScoren haastattelututkimus. 52% aikoo tilata laitteella lehtien digiversioita. Lisäksi iPadin tunnettavuus on jo samalla tasolla kuin Amazonin Kindlen, vaikka Applen laitetta ei ole vielä edes tuotu myyntiin.

HP on esitellyt kalvomaista näyttöratkaisua. Kalvo ei tosin vielä toteuta vanhaa unelmaa painetun lehden korvaavasta, rullattavasta ja taivuteltavasta sähköisestä paperista (kalvo ei kestä kovin montaa rullauskertaa), mutta sinne päin ollaan menossa.

HP:n tarkoituksena on tehdä kalvomaisen näyttötekniikan avulla nykyistä ohuempia näyttöjä.

(via Engadget)

Taas näitä. Tällä kertaa asialla on netissä ilmestyvä Vivmag-aikakauslehti.

Viv esittelee Vimeo-videolla iPadille suunniteltua lukukokemusta ja myös sitä, miten liikkuvaa kuvaa ja tekstiä voidaan yhdistää. Yksi ja aika todella iso kysymys: miten tällainen tuotanto rahoitetaan? Jos olisin huolestuvaa sorttia, olisin huolissani siitä, että yleisölle ja mainostajille rakennetaan nyt liioiteltuja odotuksia siitä, millaiselta mediatalojen laattamikroille tuottama sisältö tulee näyttämään.

Harvalla, jos yhdellekään, suomalaisella alan yrityksellä on mahdollisuuksia tehdä Vivin esittelemän kaltaisia tuotantoja ainakaan niin, että niistä saisi kannattavia.