Julkisen sanan neuvosto julkaisi eilen journalistin ohjeiden liitteen (PDF), jossa määritellään toimitusten velvollisuuksia yleisön tuottaman sisällön suhteen “verkkopalstoilla”. Jatkossa JSN
Archive for the ‘Internet’ Category
2011
Tämä kirjoitus ei käsittele Norjan traagisia tapahtumia
Aamulehden toimittaja Markus Määttänen kirjoitti pian Norjan traagisten tapahtumien jälkeen mielipideartikkelin, joka oli päätön. Kirjoituksessaan Määttänen rinnastaa Norjassa kymmeniä ihmisiä
2011
Kuinka uutinen korjataan – ja kuinka ei
EDIT klo 17.10: lisäsin linkin kuvakaappaukseen IS:n uutisesta Suomalainen pelisivusto Dome.fi teki hurjan kuuloisen uutisen Etelä-Koreassa järjestetystä peliturnauksesta. Uutisen mukaan
2011
Google+ : mihin siitä on?
Google avasi viime viikolla Google+ -palvelunsa. Tai avasi ja avasi: palvelu on “rajatulle joukolle tarkoitettu kokeilu”, johon uusia käyttäjiä päästetään
2011
Miksi Kritiikkiportti ei onnistunut
HS:n Esa Mäkinen lyttää (€) kolme vuotta toimineen Kritiikkiportti-palvelun aamun HS:ssa. Mäkisen mukaan “Sivusto oli kunnianhimottomasti ja huonosti toteutettu. Kritiikkiportti
2011
Yhdeksän prosentin mahdollisuus
Tuoreessa hallitusohjelmassa lehtitilauksille kaavaillaan yhdeksän prosentin arvonlisäveroa. Eli esimerkiksi normaalille, joka päivä luukusta putoavalle 269 euron hintaiselle Helsingin Sanomien tilaukselle
2011
Journalistiliitton puheenjohtajan netti on rikki
Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen on julkaissut liiton sivuilla …jotakin. Olisikohan tämä julkilausuma? Kannanotto? No, kirjoitus. Kirjoituksen kärki lienee poliittisessa lehdistötuessa
2011
Mediakannibaalit
Mediayrityksissä elää pelko siitä, että verkkoliiketoimintaan (ja median tapauksessa käyttäjille ilmaiseen tai ainakin radikaalisti edullisempaan) panostaminen vie yleisöt perinteisiltä mediatuotteilta.
2011
Nyt naapureita kyttäämään
Uskomatonta pelleilyä Karjalaiselta: lehti julkaisee kuvagallerian perussuomalaisten Joensuun kampanjatapahtumasta. Persujen eduskuntaehdokkaat jakavat esitteitä ja puhuvat kaupungin kävelykadulla, siis julkisella paikalla,
2011
Linkittämisen ja aggregoinnin vaikeudesta
Viestinnän keskusliiton lakiasiainjohtaja Satu Kangas puhui perjantaina Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituuin järjestämässä tilaisuudessa, jossa viestintäoikeuden tutkimushankkeen tutkijat esittelivät tutkimuksiaan.
Follow Me!