Miksi en tyhjennä Google-hakuhistoriaani
Googlen uusi käyttöehtosopimus tulee voimaan torstaina. Kansalaisia on valmennettu tähän tapahtumaan neuvomalla tyhjentämään Googlen hakuhistoriansa.
Hakuhistoria on Googlen ominaisuus, joka säilöö tietoja siitä, miten Googlen rekisteröityneet käyttäjät ovat hakupalvelua käyttäneet. Hakuhistoria ei ole oletusarvoisesti päällä, vaan rekisteröityneen käyttäjän on täytynyt erikseen ottaa se käyttöön. (EDIT 29.2.2012: Hakuhistoria on oletusarvoisesti päällä. Google muutti käytäntöä vuonna 2010. Kiitokset Ossi Mäntylahdelle korjauksesta.)
Uuden käyttäjäoikeussopimuksen mukaan hakuhistoriaa voidaan yhdistellä muihin Googlen palveluihin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Googlen rekisteröityneen käyttäjän hakuhistoria saattaa vaikuttaa siihen, mitä videoita Googlen omistama YouTube-palvelu samalle käyttäjälle suosittelee tai millaisia mainoksia Googlen Blogger-blogipalvelu tarjoilee.
Hakuhistoriakammon takana on yhdysvaltalaisen Internet-käyttäjien yksityisyyttä ja oikeuksia puolustava EFF-järjestö. Järjestö suosittelee sekä Googlen hakuhistorian että YouTube-haku- ja katseluhistorian tyhjentämistä ennen uuden sopimuksen voimaanastumista
EFF on tehnyt ja tekee hyvää työtä. Järjestö on julkaissut työkaluja, joiden avulla verkon käyttäjät voivat toimia turvallisemmin ja se on auttanut monissa oikeustapauksissa syytettyinä olleita ihmisiä. Ilman EFF:n työtä Googlen kaltaiset suuryritykset voisivat huseerata verkossa huomattavasti vapaammin ja käyttäjien yksityisyydestä välittämättä.
Googlen käyttäjäoikeussopimuksen suhteen en kuitenkaan jaksa seurata EFF:n neuvoja. Itse asiassa olen aktiivisesti hakuhistorian pyyhkimistä vastaan.
Uskon hyötyväni siitä, että Google suosittelee minulle relevanttia sisältöä ja tarjoilee mainoksia, jotka ovat minulle kiinnostavia. Aivan samalla tavalla Amazon suosittelee minulle relevantteja kirjoja tai erilaiset käyttäjän käyttäytymiseen perustuvat semanttiset suosittelutekniikat tarjoavat minulle kiinnostavaa mediasisältöä, jota en muuten älyäisi.
Uskon, että hyötyni on suurempi kuin se riski, että jokin ulkopuolinen taho saa käsiinsä nimelläni leimatun hakuhistoriani Googlelta. Ensinnäkään en usko, että se kiinnostaisi juuri ketään enkä usko, että Googlella yhtiönä on erityistä syytä myydä tai luovuttaa sitä kenellekään.
Tämä ei tarkoita, että erityisesti luottaisin Googleen. Jos minun täytyy hakea jotain erityisen arkaluontoista asiaa, en googlaa sitä kirjautuneena Googleen tai Googlen omistamiin palveluihin ja käytän selaimen incognito-tilaa. Mutta siinä se: näin tekemällä katson olevani kyllin hyvin suojautunut hakuhistoriani mahdollisen väärinkäytön suhteen. Muille käyttäjille tämä ei välttämättä riitä, mutta toivottavaa olisi, että nämäkin toimet mainittaisiin vaihtoehtona kun hakuhistorian pyyhkimisestä puhutaan.
Googlen hakuhistoriaan tuntuu nyt liittyvän samanlaisia (osittain tarkoitushkauisesti) kasvatettuja pelkoja kuin mainostajien ja web-käytön seuraamiseen käytettyihin evästeisiin taannoin liittyi. Toivottavasti Google ja muut alan toimijat hälventävät näitä pelkoja kertomalla jatkossa avoimemmin toiminnastaan: se on toiminut melko hyvin evästeiden kohdalla.
Avainsanat: EFF, Google, hakuhistoria, käyttöehdot, tietosuoja, yksityisyys

Järjen sana kouhootuksen keskelle. Kiitos tästä. Ei tietty ole pahitteeksi lisätä kansalasten ja kuluttajien ymmärrystä siitä, miten tieto kertyy ja liikkuu mutta yksittäiset “nyt äkkiä deletoi se, kaikki muutkin tekee niin” – kampanjat on enemmänkin lietsomaan epätietoisuutta.
Kiitos, tässä tuli roppakaupalla uutta tietoa. En ollut esimerkiksi tajunnut incognito-tilan olemassaoloa.
Hyvä kirjoitus! Itse valitsin tyhjentämisen, koska en voi muistaa mitä kaikkea sitä on tullut parissa vuodessa haettua. Aloitan siis mieluummin tyhjältä pöydältä. Tai ts. tyhjällä hakuhistorialla. Lisäksi ajatuksena se, ettei hakuni voi (periaatteessa) ns. päästä muiden näkyville on mukavampi kuin ajatus muista sitä tuijottelemassa ja tekemässä omia analyysejään. Ihmisiä kiinnostaa ihmeelliset asiat, miksei sitten myös Googlella tai sen sivuhaaroilla tehdyt haut. Näin ollen valitsen yksityisyyden paremman palvelun sijaan ainakin osassa Googlen palveluja.
Mutta pointtisi tiedon ja nimenomaan oikean ja selventävän tiedon levittämisestä ja jakamisesta allekirjoitan täysin! Tämänkin muutoksen olisi voinut tiedottaa paremmin, jolloin osittain mm. iltapäivälehdistön luomalta vouhottamiselta voitaisiin välttyä. Onneksi on teitä, jotka sitä tekevät vain hyvää hyvyyttään
Se on varmaan enemmän periaatteellinen kuin käytännöllinen kysymys. Tietenkään tällä hetkellä Googlen tiedoista ei ole minulle haittaa, mutta kykenen kuvittelemaan skenaarioita, jolloin en halua esimerkiksi viranomaisen saavan koko google-hakuhistoriaani käsiinsä. Enkä pidä itseäni kovin vainoharhaisena sanoessani, ettei Google todennäköisesti kovin pontevasti tietojani suojelisi, jos joku laajempi viranomaisorganisaatio niitä itselleen vaatisi.
Ja täytyy muistaa, ettei kysymyksessä ole vain yksi rekisteri, vaan yksi rekisteri muiden joukossa. Minusta tiedetään jo esimerkiksi missä ja mitä maksan kortilla ja missä liikun puhelimeni ollessa päällä – jos joku vain nämä tiedot kokoaa. Jos näitä rekistereitä aletaan vielä yhdistämään, alkavat yksityisyyden rajat olemaan jo keskivertoa seiskajulkkista merkittävästi väljemmät.
Sormenjälkirekisteriä alettiin aikanaan keräämään vain rajaviranomaisten käyttöön. Nyt keskustellaan vakavissaan sen antamisesta myös poliisin käyttöön vakavia rikoksia selvitettäessä ja monet kansanedustajat ihmettelivät eräässä kyselyssä, miksi käyttö pitäisi rajata vain vakaviin rikoksiin. Keskeistä ei ole se, mihin tietoja tällä hetkellä käytetään. Keskeistä on se, että kun tiedot kerran on kerätty ja tallennettu, vain mielikuvitus on rajana niiden käytölle.
Foliohattua taitellen,
Janne Z.
Millä tavoin käytäntö on muuttunut 2010? Onko hakuhistoria siis ollut ennen muutosta oletusarvoisesti päällä ja nyt enää ei, vai toisinpäin?
Kokeilin näet ihan vaan huvikseni. Tein testimielessä eilen uusia Google-tunnuksia ja kaikilla historia oli vakioasetuksena poissa käytöstä, riippumatta siitä millä tavoin tunnusta luodessa kysymyksiin vastailin (+1 personalisation on/off ei vaikuta). Historia oli poissa käytöstä myös vuonna 2005 luodusta päivittäisessä käytössä olevasta Google-tunnuksestani.
Jotain mätää tässä tarinoinnissa siis on. Kukaan kavereistanikaan ei ole huomannut historian olleen päällä, mitään ei ole tallennettu. Muutamien henkilöiden olen nähnyt esim. Facebookissa kertovan että historiaa oli, mutta epäilen tämän johtuneen selaimiin asennetuista toolbareista joilla Web Historyyn saadaan tallennettua pelkkien Google-hakujen sijasta kaikki käydyt sivut.
Lisäksi, moni tietämätön sotki jopa selaimen oman sivuhistorian ja Googlen Web Historyn keskenään. “Tämä historia tallentuu vaikka laitoin sen pois käytöstä!”
Ehkä asiaa pitäisi kysyä suoraan Googlelta ja tentata perusteellisesti, kun ei mistään tunnu saavan yhtenäistä tietoa. Kaikkialla on vain pieniä murusia ja jopa ristiriitaisia väitteitä; tässäkin on kerrottu ettei se ole oletuksena päällä, mutta sitten joku on korjannut väitteen vastakkaiseksi.
Kirjoitus ei siis juuri herätä luottamusta, kun asiasisällön tärkeimmät pointit seilaavat laidasta toiseen kuin humalainen moottoritiellä.
Janne, kirjoituksessa linkataan keskusteluun, jossa Googlen tuotepäällikkö Jonathan McPhie kertoo, että “We’ve found that it is difficult to articulate the usefulness of having Web History turned on without trying it out for yourself. This is because the changes are subtle and vary from person to person. Having this feature on by default allows users to enjoy the benefits of personalized search without going out of their way to turn it on. And this option is one of only two that we show when signing up for a new account (the other is “stay signed in”), so we feel like it has a fair amount of prominence in the process.”
Eli vuodesta 2010 ominaisuus olisi ollut oletusarvoisesti päällä.
No jos Googlelta päin on näin väitetty, jotain on silti pielessä, koska en ole onnistunut luomaan tunnusta, jossa historia olisi oletuksena päällä.
Tunnusta luodessa on todellakin “+1 personalisation” -nimellä kulkeva rasti ruutuun -valinta, mutta kokeilin siis tehdä kaksi tunnusta. Toisessa annoin rastin olla paikallaan, toisessa otin sen pois. Molemmissa luoduissa uusissa tunnuksissa historia oli pysäytettynä – eli mitään ei siis olisi tallennettu.
Tuotepäällikön lausunto ei siis tunnu pitävän paikkaansa.
…tai sitten käytäntö on muuttunut 2010 jälkeen jossain vaiheessa. En ole onnistunut vielä löytämään vahvistusta suuntaan tai toiseen.
Tyhmä kysymys, mutta mitä tuo incognito-tila tarkoittaa? Sitäkö vain, ettei ole kirjautunut google-tililleen, kun tekee hakuja? Vai pitääkö se jotenkin erikseen säätää päälle?
Pia, Chrome-selaimen incognito-moodista kts. http://support.google.com/chrome/bin/answer.py?hl=en&answer=95464
Vastaava Firefoxissa: http://support.mozilla.org/en-US/kb/Private-Browsing
Minä pyyhin hakuhistorian, sillä en halua personoitua hakua. En halua, että Google valikoi tai järjestelee sisältöjä, joita näen. Mainokset taas kiinnostavat minua niin harvoin, ettei asialla ole merkitystä. Google Kiinassa on tietysti hyvä esimerkki siitä miten perusteellisesti hakuja voidaan personoida…
Vastustan myös periaatteellisella tasolla tietojen keräämistä ja tallentamista. Ei minulla ole mitään erityistä salattavaa, mutta eipä ole mitään mitä erityisesti haluaisin esitellä tai haluaisin tallennettavaksi jonnekin. Vessassakin käyn ovi kiinni.
Olen ryhtynyt myös käyttämään vaihtoehtoisia hakukoneita, jotka eivät tallenna ja jaa hakujani. Näitä ovat esimerkiksi http://duckduckgo.com , https://www.ixquick.com/ , ja https://startpage.com/
Käsittääkseni kaikenlaiset yksityistilat on bluffia yksityisyyden suojelun kannalta. Eikös selain jo sivustoa avatessaan ole lähettänyt koko joukon dataa: resoluutio, käyttis (sp yms?) flashplayerin versio, selaimeen valitu kielivaihtoehdot, ja muita tietoja, jotka on tarkoitettu dynaamisesti tehtävien sivujen muodostamisen ohjaamiseksi. Tuo datajoukko mahdollistaa aika hyvän hajonnan, vaihtoehtoja on kuin Abloy -avaimessa!! Lisäksi monella on kiinteän verkon netti, joten paikkakunta sitä kautta on selvillä, usein IP-osoite ei vaihdu kovin usein.
No,
jos se selain ei anna mainittuja tietoja, tai antaa ne niin ylimalkaisina, että avainprofiilia ei synny, niin hyvä. Mutta aina jää jotakin, vaikkapa se muuttumaton IP-osoite.
Kun selaimeen on asennettu lisäkkeitä, esim dll:ien muodossa, on peli pelattu. Tuolla lisäkkeellä on kaikki ne oikeudet, jotka sinullakin on koneen sisustietoihin. Kokeilepa mitä tarkan seurannan mahdollistavia koneenosien sarjanumeroita saat siw- tai aida32 -ohjelmistoilla. Noiden numeroiden välitys nettiin mahtuu niin pieneen tilaan, että tietoliikenteen kasvuna sitä on mahdoton havaita.
Ja vielä,
ei nettihaut ole ainoa seurantatapa. Vähänkin viihteellisemmillä sivustoilla ja valitettavasti asiallistenkin firmojen sivustoilla on materiaalihakuja (kuvia, kävijälaskureita, skriptejä jne), joista ei edes sivuston tilannut firma tiedä (ole viitsinyt selvittää). Niiden tietoliikenne antaa kaikki edellä kuvatut tietojen keräysmahdollisuudet.
Valitan, että nimeeni on saattanut lipsahtaa kirotusvihre (saattaa olla muuallakin).
Jos yksityisyys on erityisen tärkeää, kannattaa käyttää anonymisoivaa proxya tai TORia. Jos luottaa niihin.
Alkuperäinen keskusteluaihe on tiedon kerääminen henkilökohtaisista tekemisistä netissä. Kun siirrytään sivustolta toiselle lähettää selain oletusarvoisesti edellisessä viestissä kertomani avaintiedot sivustolle, jota ollaan avaamassa. Avattavalla sivulla on linkkejä kolmansille sivustoille/palvelimille – ja taas kerrotaan selaimen toimesta ne avaintiedot.
Sivuston pitäjät/ohjelmoijat saavat taloudellisen kannustimen lisätessään esim. tällä sivustolla olevien kaltaisia viittauksia:
http://www.facebook.com/plugins/like.php?href=http%3A%2F%2Fwww.karihaakana.net...
http://www.google-analytics.com/ga.js
Firefox+ABP (Adblock plus) antaa hyvää infoa noista viittauksista. Hakuhistorian tyhjennysjutut on pissatusta!
Pikaisesti vilkaisin TORia. Näytti nopeasti katsottuna siltä, että liikennettä tunneloidaan ja hajotetaan eri “proxyjen” kautta. Perusasiaan ne eivät taida kuitenkaan ottaa kantaa: selaimen käyttäjänsä konealustasta antamia tietoja ei manipuloida, jote
“avaimet” on edelleen tiedonkerääjän käytettävissä. No – IP-osoite tai käyttäjän operaattoritieto) o n sentään tiedonkerääjän kannalta käyttökelvoton.
Oikea anonymisointi tarvitsee kaksi asiaa:
- ei ulos tietoja käyttäjän koneesta tai vakio-yleistiedot
- proxy (IP-osoitteen harhautus)
Hyvä tietoturvan yleispaketti: http://markusjansson.net/kotisivut.zip
Olenko hakoteillä?
Itse tyhjäsin hakuhistorian ja otin sen pois käytöstä kun se tuli aikoinaan mahdolliseksi.
Yksityisyyteni puolesta en pelkää Googlea. Omana ajatuksena on ollut lähinnä, etten haluaisi hakuhistoriani mukaan painottuneita hakutuloksia, vaan mieluummin antaisin laajempaan dataan nojaavan page rankin vaikuttaa tuloksiin.
Hello, of course this piece of writing is really fastidious and I have learned lot
of things from it concerning blogging. thanks.
My website – Sylvia