Yhdeksän prosentin mahdollisuus
Tuoreessa hallitusohjelmassa lehtitilauksille kaavaillaan yhdeksän prosentin arvonlisäveroa. Eli esimerkiksi normaalille, joka päivä luukusta putoavalle 269 euron hintaiselle Helsingin Sanomien tilaukselle tulisi lisähintaa 24 euroa.
Lisäsumma ei kuulosta kauhean isolta. Mutta seuraukset ovat katastrofaalisia, jos mediateollisuuden lobbareita ja vaikuttajia uskoo. Lehtien lukeminen ja tilaaminen vähenee, tiedonvälityksen resurssit pienenevät, työpaikkoja lehtitaloissa vähennetään. Ja kaikesta tästä seuraa tietenkin kansalaisten eriarvoisuuden kasvu ja vieraantuminen yhteiskunnasta (ei, en keksi tätä itse).
Eikä tässä vielä kaikki. Allerin toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä oli kuulemma arvioinut, että kaavailtu vero rokottaisi lehtien volyymia jopa 20-30 prosenttia. Se on kieltämättä iso lovi.
Epäilemättä hintojen korotuksella on vaikutusta levikkiin. Mutta toisaalta kannattaa muistaa, että printtilehtien levikit ovat olleet loivassa laskusuunnassa jo jonkin aikaa. Loivaa laskua on tosin vähätelty urakalla ja taidokkaasti: esimerkiksi Ilta-Sanomien 1,7 prosentin levikin lasku viime vuonna tulkittiin lehdessä “levikkitaistossa menestymiseksi“. Ja tällä pienentyneellä levikillä IS teki päätoimittajansa mukaan “taloudellisesti hyvän vuoden”.
Luulenkin, että verotuspäätöstä käytetään nyt syynä, jolla kätevästi kuitataan se tosiasia, että printtilehtien vetovoima on hiipunut jo pidemmän aikaa. Veron avulla voidaan panna jengiä pihalle, vähentää imestymiskertoja ja vaikka vaihtaa lehden koko brodsheetistä tabloid-muotoon; kaikki väistämättömiä muutoksia, mutta nyt niille on jokin kätevä ulkopuolinen syy.
Nämäkään muutokset eivät tietenkään riitä. Kuten Washington Postin toimituspäällikkö taannoin kirjoitti, perinteisen (laatu)journalismin bisnesmalli on rikki. Eikä mallin korjaaminen vähittäisillä muutoksilla onnistu, vaan edessä on mallien uusiminen kokonaan.
Haluaisin uskoa, että veropäätös on printtilehtiä kustantaville yhtiöille herätyshuuto. On pakko ryhtyä innovatiiviseksi, kun vanhan toimintatavan ongelmat ovat kaikille selviä. Guardianin ja Journal Registerin digital first -linja on syntynyt juuri samanlaisessa pakkoraossa: ei ole mitään syytä uskoa, etteivätkö suomalaiset mediatalot pystyisi samaan.
Avainsanat: Aller, bisnesmallit, Guardian, Helsingin Sanomat, hinnoittelu, Ilta-Sanomat, innovaatiot, Journal Register, VKL, Washington Post
Nynnynyy. Yle. Lupamaksu.
Kiitän.
Kyllä ne siihen pystyvät, mutta vasta sitten, kun vanha ansaintamalli on lypsetty loppuun asti. Välillä syytetään vielä pariin otteeseen alvit ja ylet ja laittomat nettilataamiset.
Mikä mahtaa olla se paljon puhuttu uusi toimintamalli, josta niin kohkataan? Kuinka moni sen tietää tai saati osaa toteuttaa? Lehtitaloissa kiertää konsultteja, jotka yhä luulevat valtaosan lehdenteon kustannuksista olevan painoa ja jakelua. Ihme siis tulee, kun fyysisestä mediasta luovutaan.
Läheltä alaa seuraavat tietävät, että jo keskikokoisella aikakauslehdellä, isoista sanomalehdistä puhumattakaan, jakelu ja paino ovat hyvin pieni osa kustannusrakennetta suhteessa henkilöstön palkkakuluihin.
Sinänsä yksityisten sanomalehtien heikentyminen on uhka myös Ylelle, koska se tuo poliittisen paineen tukea pieniä alueellisia sanomalehtiä verorahoin. Tuo otetaan siitä mediamaksusta, ja raha jaetaan silloin Ylen ja muiden tuensaajien kanssa.
Kukaan (tai ainakin suhteellisen harva) tietää, mikä on oikea toimintamalli. On syytä epäillä, että yhtä ainoaa oikeaa toimintamallia ei olekaan. Tässä onkin homman clue: toimintamalleja pitäisi osata hakea ja kehittää. Tällainen kehittämistoiminta ei kuitenkaan ole media-alalla helppoa, kun koko teollisuus on tottunut toistamaan yhtä ja samaa kaavaa, jota ei ole tarvinnut missään vaiheessa kyseenalaistaa.
Yle on aivan samassa nesteessä muun mediateollisuuden kanssa, vaikka sen toimintalogiikka, varsinkin rahoituksen osalta, on erilainen kuin yksityisten mediayritysten. Muuttuvat kulutustottumukset ja yleisön odotukset aiheuttavat aivan samanlaista hämmennystä Ylessäkin.
Jos nyt edes jossain olisi sitä perinteistä laatujournalismia niin sitten vasta voitaisiin puhua sen bisnesmallin rikkoutumisesta. Sanomalehdissä näyttäisi olevan pelkkää puolueellista mutua eikä mitään ammattimaista uutistoimitusta. Miksi tuosta maksaisi, kun samaa lukee netistä ilmaiseksikin? Kunnon taustatyötä, tonkimista ja analyysiä tekevistä uutisista maksaisi kyllä ihan mielellään.