Verkkokeskustelu: missä ongelma oikeasti on?
HS väänsi sunnuntaiosionsa pääjutun verkkokeskusteluista. Heikki Hellmanin kirjoittaman jutun näkökulma oli vanha tuttu: verkkokeskustelut (esimerkiksi HS.fi, Suomi 24 et alia) ovat laadutonta paskaa, jossa älyllisestä keskustelusta ei ole jälkeäkään (tulkinta omani).
Samasta aiheesta kirjoitti Tietokone-lehden toimittaja Tero Lehto Tietoja koneesta -blogissa. Teron kirjoituksesta näkyy tuskastuminen Tietokoneen keskustelualueeseen, jossa keskustelu sinänsä on asiallista, mutta juuttuu muutaman aktiivisen keskustelijan ansiosta lähes aiheessa kuin aiheessa käyttöjärjestelmiin eli käytännössä Linux vs. Windows -ikuisuusaiheeseen. Hyvänä todisteena tästä voi katsoa vaikkapa kyseisen bloggauksen kommentteja.
Aiemmin viikolla verkkokeskustelua käsitteli Jeff Jarvis Buzzmachine-blogissaan. Jarvisin mielestä online-kommentoinnissa ongelma on keskustelun ajoituksessa: keskustelu tapahtuu sen jälkeen kun juttu on heitetty valmiina tuotteena muurin yli lukijoille. Jarvisin mukaan jutun julkaisun näkeminen lopputuotteena, johon journalistinen prosessi päättyy, on virhe. Jos lukijoiden ainoa vaikutusmahdollisuus juttuun on sen kommentointi julkaisemisen jälkeen, tulos on Jarvisin mukaan rumaa.
Jarvis kommentoi myös yleisesti esitettyä argumenttia, jonka mukaan omalla nimellä kirjoittaminen muuttaisi keskustelua sivistyneempään suuntaan. Jarvis ei usko tähän eikä hän usko myöskään mekaanisiin ratkaisuihin. Jarvisin mukaan kyse ei ole kommentoijien identiteetistä, rekisteröinnistä tai työkaluista. Tärkeä kysymys on se, miten keskustelua mahdollistetaan tai Jarvisin sanoin “how you play host”.
Tiede-lehden toimittaja Marko Hamilo sanoi Facebookissa, että nettikeskustelun tason kauhistelu kertoo vain siitä, että saittien ylläpitäjät ja toimittajat eivät vain kohtaa ns. oikeaa kansaa.” Luulen että Suomi24 tai HS-keskustelupalsta järkyttää keskiluokkaisia ihmisiä oikeasti siksi, että he eivät koskaan käy keskikaljakuppiloissa. Suomi24:ssä yms. eri yhteiskuntaluokat joutuvat kohtaamaan. FB:ssä on samat sosiaalifiltterit kuin arjessakin.” Tämäkin voi olla totta. Itse en ainakaan viihtyisi seurassa, jossa keskustelu olisi samanlaista kuin HS.fi:ssä tai Uusisuomi.fi:ssä.
Oma viisi senttiäni: jos keskustelusta halutaan “asiallista” ja “brändiin sopivaa”, se täytyy toimittaa. Toimittaminen tarkoittaa tässä samaa asiaa kuin puheenjohtaminen fyysisen maailman kokous- ja paneelitilanteissa. Keskustelun toimittaminen verkossa tarkoittaa puheenvuorojen ennakkovalikointia, vastapuheenvuorojen tilaamista ja keskustelujen päättämistä silloin, kun keskustelu ei enää etene.
Toimitettu keskustelu syö kuitenkin resursseja. Olisiko tällainen keskustelupalsta esimerkiksi päivittäin ilmestyvässä lehdessä niin kiinnostava (eli toisiko se tarpeeksi kävijöitä ja sivunäyttöjä), että sitä kannattaisi pyörittää?
(Jos kommentointikeskustelu kiinnostaa laajemmin, kannattaa käydä läpi toimittaja Jack D. Lailin bloggaus, jossa listataan runsaasti aihetta käsitteleviä kirjoituksia.)
Avainsanat: kommentointi, verkkokeskustelu, yleisö
Hyvä huomio tuo kommentoinnin ajankohta! Miksi sen pitäisi olla vain kirjoittamisen jälkeen (paitsi ehkä juuri resurssointisyistä)? Valmiin jutun antaminen lukijoille kommentoitavaksi on omiaan luomaan vaikutelmaa ylhäältä alas -asenteesta.
Entä sitten tuo anonymiteetti vs. nimellä kirjoittaminen? Voisiko puheenjohtamis-analogiaasi viedä pidemmälle siten, että puheenjohtaja toimii tunnistettuna ja puheenvuorojen pyytäjät/saajat myös? Anonyymisti voisi sitten vaikka äänestää (peukuttaa).
Ihan täyttä kuraa! Maahanmuuttomyönteistä vasemmostipaskaa ja sun paitakin on ruma!
Ei näköjään auttanut vaikka julkaisin omalla nimellä, aika karua tekstiä silti kirjoitin!
Mutta jos ihan vakavasti asiaa mietitään niin onhan tuossa osittain totuutta, mutta väittäisin että osittain on totuutta myös siinä että verkkokeskustelut ovat järkyttävää tavaraa jotka valaiset meidän ihmisten pelottavia puolia.
Yksityishenkilön verkkokirjoittamista on nyt tässä jo aika monta vuotta tullut seurattua (joskin blogit ja foorumit eivät aivan suoraan mene yksi yhteen aiheessa, mutta lähellä liipataan) ja sinä aikana yksi jos toinenkin teoria on muodostunut siitä että miksi päivästä toiseen netistä löytyy niitä jolta tuntuvat puuttuvan kaikki estot ja jotka lyövät verbaalisesti toista vain lyömisen takia.
Yksi vaihtoehto on se, että joukossamme on oikeasti todella paljon sekopäitä. Keskikaljakuppila-viittaus on ehkä ihan osuva; jos menisimme tiistaina kello 13.00 istumaan Sörkän kurvissa olevaan räkälään, ei keskustelu varmaan koskisi filosofiaa eikä maahanmuuttoa käsiteltäisi hienoin sanankääntein. Netti tuo nämä keskustelut helpommin vain kaikkien nähtäville ja shokkikulttuurimme edesauttaa näiden löytämistä hyvin monen näytölle kun vinkataan kaverille “tsekkaa nyt totakin sekopäätä, huh huh!”.
Toinen vaihtoehto on netin käytön vähäinen määrä, ja netin hahmottaminen joksikin “se on tuolla jossain, emmäätiiää” -konseptiksi jossa millään ei ole mitään väliä. Netissä, varsinkin blogeissa, olen törmännyt paljon tapauksiin jossa puskista on huudeltu kammottavuuksia ja kun muutamissa tapauksissa tämä on johtanut jatkoyhteydenottoihin, on huutelija itsekin säikähtänyt ja todennut että “no sehän oli siellä netissä, eihän sillä pitänyt olla mitään väliä”. Väittäisin että tätä esiintyy yllättävän paljon varsinkin hieman varttuneemman aikuisväestön keskuudessa, joille oikean elämän ja netin yhteenliittymä on vaikea asia. Nuorempi sukupolvi jolta löytyy kavereita Facebookista joita ei ole koskaan face-to-face tavattu varmasti helpommin ymmärtää netin todellisen maailman jatkeena. Selkeästi netissä käytyä sosiaalisti kanssakäymistä – keskustelufoorumeissa, blogeissa tai muissa – ei koeta todellisena, ja siksi siihen ei normaalin sosiaalisen kanssakäynnin säännöt eivät päde. Siksi voidaan huudella mitä sylki suuhun tuo, ja välillä jälki on rumaa.
Me ihmiset ollaan pohjimmiltaan kuitenkin pelottavaa sakkia.
Mua henk.koht. sapettaa esim. Hesarissa se, että vaikka olisi kuinka hyviä ja asiallisia kommentteja mielenkiintoisesn aiheeseen tai vaikka kommentoija toisi uutta ja merkittävää tietoa juttuun, niin jutun kirjoittaja ei vastaa kirveelläkään. Prkl.
Onko se Hesarin puolelta jotenkin kiellettyä, vai mikä on?
Tosiaan, jos vain avataan keskustelupalsta ja sanotaan, että olkaa hyvä ja keskustelkaa, niin kenelle oli yllätys mihin se johtaa? Ilmeisesti ainakin Hesarin toimittajille.
Sekä tuollaisella toimitetulla keskustelulla (eli aika suoraan lehden mielipidepalsta verkossa) että vapaamuotoisella keskustelulla on varmasti tilausta. Vaikkei toimitettu keskustelu ehkä vetäisi tarpeeksi paljon kävijöitä kannattaakseen, voisi sellainen olla oleellinen brändisyistä.
Halvempi ratkaisu voisi kylläkin olla se, että yhteisö voisi itse moderoida alatyylisiä ja muita ääliöviestejä piiloon fiksulla reittaussysteemillä (kuten esim. Diggissä). Lisäksi voisi kokeilla toimituksen velvoittamista osallistumaan keskusteluun edes jollain tasolla. Veikkaisin nimittäin, että jonkinmoisen auktoriteetin aktiivinen läsnäolo saattaisi rauhoittaa ainakin osaa väestä.
Minäkin näkisin kaikkien kommentoivan omalla varmennetulla nimellään, mutta se ei nyt vain käytännössä toimi lähinnä kuin joissain pienissä ammattiyhteisöissä.
Kervå, vastaamattomuuteen voi olla paljon syitä. Ensinnäkin voi olla, että sitä ei ole määritelty työtehtäväksi. Ja se, että se ei ole työtehtävä, johtuu juuri siitä, että jutun julkaiseminen on journalistisen prosessin päätepiste, jossa toimittajan vastuu ja kiinnostus loppuu. Eli syy voi olla rakenteellinen.
Toinen mahdollinen syy on juuri se kulttuurishokki, johon keskiluokkainen toimittaja vaipuu astuessaan kommenttipalstalle.
Jännittävästi kyllä blogeissa toimittajat vastailevat kommentteihin. Ehkä bloggaava toimittaja katsoo blogitekstiä ja -kommentteja eri tavalla kuin uutista tai muuta lehtijuttua?
Aki, reittaussysteemien toimivuus on sekin vähän niin ja näin. Esimerkiksi Taloussanomien reittaushärveli ei oikein toimi. Voi olla, että käyttäjämäärät eivät Suomessa oikein riitä siihen, että reittaus oikeasti toimisi.
Jossain määrin olen kyllä Jarvisin linjoilla: teknistä ratkaisua tähän ei oikein voi olla, koska ongelma ei ole ensisijaisesti tekninen.
Joo, voi olla kyse pienuudesta, tai sitten vain siitä, ettei yhteisöä ja siten sen linjaa ole jostain syystä muodostunut. Sitä voisi kyllä yrittää ruokkia.
Santtu, puheenjohtaja voisi kyllä julkaista anonyymejäkin kirjoituksia, jos ne ovat järjellisiä.
Blogeissa toimittajat vastailevat ehkä siksi, että blogi tuntuu omalta, kun taas lehden uutiset ovat enemmän lehden (olen vain töissä täällä)? Kenties blogeihin keskimäärin eksyy enemmän järjellisiä kommentoijiakin?
Eikö kaikissa ammateissa keskitytä siihen, mitä esimiehet ohjaavat tekemään? Toimittajien työtä on editoida ja kirjoittaa juttuja, hankkia materiaalia.
En usko, että on montaakaan toimitusta, jossa esimiehet rohkaisevat osalistumaan keskusteluun lukijoiden kanssa.
Päällikkötoimittajat ja päätoimittajat eivät pääasiassa ole sitä sukupolvea, joka haluaisi käydä keskustelua lukijoiden kanssa. Keskustelua ei (yleensä) ole suoranaisesti kielletty, mutta ei siihen myöskään rohkaista.
Ja sitten on se kallisarvoisin resurssi, aika. Siitä on pulaa varsinkin nettitoimituksissa. Foorumin seuraaminen ja kirjoittelu olisi pois juttujen tekemisestä, taustojen selvittelystä jne.
Jos foorumille kirjoittaakin, joutuu helposti eipäs-juupas-tasoiseen kinasteluun mukaan. Minä olen ottanut linjaksi vastata, jos lukija kommentoi jutussa olleita tai lukijan kuvittelemia virheitä.
Hesarissakin muuten toimittajat ovat osallistuneet jutuista käytävään keskusteluun. Mieleeni muistuu ainakin Jussi Alroth keskustelemassa pelijournalismista käsittelevästä artikkelista.
Olen käyttänyt useammankin kerran esimerkkinä Tietokoneen Sampo-uutisoinnin ja toimituksen blogin kommenttien kuviota, jossa kommenteista saatiin arvokasta inputtia ja kommenttien perusteella tehtiin useita jatkouutisia. Tämä nyt siis vain yksittäisenä esimerkkinä siitä, miten vähäisillä resurssilla ja standardityökaluilla aiemmin yleisönä tunnetun artistin voimaa voidaan hyödyntää: http://blogit.tietokone.fi/tietojakoneesta/2008/03/sammon-java-viritys-herattaa-kysymyksia/
Mitä muuten Kari ja Tero olisitte olleet mieltä jos Sampo-uutisoinnin aikaan kommentoijina olisi ollut Sammon substanssiosaajia tekniikkapuolelta osallistumassa keskusteluun? Miten se olisi vaikuttanut kommentteihin tai juttuihin? Itse näen asian niin, että kriisiviestinnässä yrityksen kannattaisi olla mukana keskustelussa aika nopeasti ja oikeissa paikoissa. Siis sen sijaan että antaa lausunnon puolen päivän välein.
Mutta itse aiheeseen, mua häiritsee vähän se, että markkinointiviestinnässä SoMe korotetaan tällä hetkellä parhaaksi välineeksi evö ja samaan aikaan yhteiskunnallisista ja poliittisista aiheista keskustelu leimataan vessan seinäksi. Eli joskus keskustelulla on väliä, toisinaan taas ei.
Eräs keskustelukumppani oli Facebookissa taannoin sitä mieltä, että esim. poliittista päätöksentekoa ei voi perustaa ainoastaan kansalaismielipiteelle, sillä ihmiset eivät tiedä mitä haluavat. (Halutaan 0% verot ja ilmainen koulutus samaan aikaan)
Mutta siis. Jos anonyymikeskustelussa järkyttävä sonnan määrä aiheuttaa nykyteknologialla ylitsepääsemättömän ongelman politiikan puolella, niin miksi tämä ei ole ongelma esimerkiksi teknologiayrityksille, jotka perustavat kilpaa tuotekehitystään näiden “massiivisten fokus-ryhmien” mielipiteelle? (Vrt. esim. kulunut Dell Ideastorm -esimerkki ja Linux-läppäri)
Minua vähän ihmetyttää tämä koko keskustelu.
Tässä on tietysti kaksi osapuolta, keskusteluun osallistuvat, lukijat, ja palvelun ylläpito. Lukijoilla on elämä helppoa: Jos meininki ei maistu, niin ei lue sitä palstaa. Miksi pitää mennä suomi24-keskustelusivulle, vaikka kaikki varmasti jo tietävät, ettei sieltä ainakaan mitään älykästä keskustelua saada.
Palvelun ylläpidossa on tietenkin vaikeampaa. Periaatteessa kävijät pitävät kommentointimahdollisuudesta, mutta pienehkö määrä urpoja riittää hermostuttamaan nämä oikeat kävijät, jotka ehkä sitten noudattavat aiemmin mainittua kohtaa, jota taas ylläpito ei halua.
Moderaatio auttaa. Hesari valittaa, kun ei riitä resurssit tai raha. Tämä on ehkä osa liiketoimintaa, on osattava ajatella, kannattaako keskustelupalstaan sijoittaa rahaa, vai ei. Epäilisin että innokkaita kotimoderoijia tulisi työhön edukkaasti, tosin siinä on taas omat riskinsä, mutta toimiihan nämä ratkaisut vaikkapa muropaketissa.
Ihmettelen mediassa käytävää kauhistelua ihmisten käyttäytymisestä keskustelufoorumeilla. Itse en ole huomannut mitään uutta. Jossain iltasanomien keskustelupalstalla meininki on täysin samaa kuin lehdessäkin, taso laskee, mutta on linjassa paperilehden kanssa.
En suostu itse näkemään tässä edes mitään isompaa ongelmaa, jonka voisi ratkaista. Tämä on kuin nettipiratismi, periaatteessa väärin, mutta kukaan ei asialle voi mitään, niin minkäs teet.
En oikeastaan hoksaa, että minkälaista viisasten kiveä toimittajat tässä ovat oikein etsimässä, aivan kuin paskan suoltaminen netissä yhtäkkiä loppuisi, jos eka vähän jutellaan. Pääseehän tämä minunkin aivopieruni verkkoon.
Olen ehdottomasti samaa mieltä Karin kanssa toimitustyöstä ja sen tärkeydestä. Vähintä mitä voisi odottaa on uutisen päättäminen kommentointia ohjaavaan tai kannustavaan lauseeseen, kuten hyvissä blogikirjoituksissa on tapana. Mutua yhtä kaikki, mutta väitän että jo pieni kehoite auttaisi ohjaamaan keskustelua haluttuun suuntaan.
Valitettavasti UGC mielletään helposti aina avoimeksi kommentoinniksi, eikä ajatuksia juurikaan uhrata sille, palvelisiko joku muu mahdollisuus (peukut, pisteet, tähdet…) paremmin sekä lukujoita että liiketoimintaa.
Mitä tulee “crowdsourcing”-tyyppisiin hankkeisiin, niin näkemyksen on seuraava: Suomen pienet markkinat eivät ole kovin otollisia “pistetään palvelu pystyyn ja odotellaan jos joku osallistuisi” strategialle, vaan tarvitaan ihan vanhaa kunnon markkinointia halutun osallistumistason aikaansaamiseksi. Parhaiten tuntuu toimivan kolmivaiheinen malli, jossa tehtävänanto tarkentuu vaiheittain ja tulokset saadaan julkistettua järkevän ajan puitteissa. Näin homma pysyy mielenkiintoisena sekä osallistujien, että yrityksen kannalta.
Sampsa Koskenalho kysyi, miten Sampo Pankki -tapauksessa olisi vaikuttanut, jos pankin asiantuntijat olisivat osallistuneet keskusteluun.
Tuohan riippuu siitä, mitä he olisivat kirjoittaneet. Jos heillä olisi ollut nopeasti rehellistä, oikeaa ja tarkkaa tietoa, se olisi varmasti vähentänyt osaa epätietoisuudesta aiheutunutta kohua niin asiakkaissa kuin tiedotusvälineissä.
Sinänsä tuossa ei ole mitään uutta. Lähes päivittäin saan uutistemme tai blogiemme kommenteista palautteita tai vinkkejä, jotka johtavat siihen, että selvitän asiaa lisää, uusi jatkojuttu syntyy tai paljastuu kokonaan uusi käänne.
Ei tuo ole sen ihmeempää kuin se, että iät ja ajat ovat toimitukset saaneet palautetta ja vinkkejä lukijoilta. Netissä sitä tulee nopeammin ja enemmän. Näiden tarkistamiseen menee aikaa.
Sampsa: Sammon asiantuntijat olisivat tietenkin voineet tuoda keskusteluun oikeaa tietoa ja nopeuttaa uutisointia ja luoda työnantajastaan positiivista kuvaa. Mutta hyvin harvoin tällaista tapahtuu. Julkisuudessa puhuvat johtajat, koska se nyt on firmojen tapa toimia.
Tero: uutta tilanteessa mihin tahansa juttuvinkkeihin tai toimitukseen tulevaan kommentointiin on se, että keskustelu tapahtuu julkisesti. Se ero on aika iso. Ero on siis sama kuin paneelikeskustelulla ja yksittäisten ihmisten kanssa tehdyillä haastatteluilla, ideaalitilanteessa ainakin.
Kari, totta, onhan julkinen keskustelu uutta. Tulkitsin Sampsan kysymyksen kuitenkin niin, että miten tämä keskustelu vaikuttaa toimituksen kannalta.
Siinä suhteessa ero ei ole iso. Toimitus saa juttuvinkin (kuten kommentin foorumissa). Ensin tehdään pika-arvio siitä, onko väite merkittävä. Sitten katsotaan, tiedetäänkö kuka väitteen etsitään. Sen jälkeen tarkistetaan, pitääkö väite paikkansa.
Kun esimerkiksi Ficoran tai Microsoftin edustajat ovat osallistuneet keskusteluun Tietokone.fi:ssä, ja olen nähnyt kommenteissa jotain jutun arvoista, soitan tai mailaan heille ja tarkistan asian. Tuo ei eroa toimitusprosessin kannalta juurikaan siitä, että saamme huhun tai muun uutisvinkin sähköpostitse.
Sen verran tekee mieli lievästi aiheen vierestä tarttua asiaan, eli anonyymiin vs. omalla nimellä kirjoitteluun, miten paljon seKIN on moderaatiosta kiinni. Olen nähnyt lukuisia keskusteluja, joissa nimenomaan nimellä kirjoittaja on se “punavuoren keskikaljoittelija” verrattuna siististi käyttäytyviin anonyymikommentoijiin.
Jolloin syntyy jälleen sota, mielenkiintoinen sellainen, kun nimellään kirjoittava ihminen käyttää muiden anonymiteettiä keppihevosena ja tekosyynä olla kuuntelematta mitään muuta kuin omaa ääntään.
Sen aseen ovat, valitettavasti, hänen kouraansa antaneet ne samat ihmiset, jotka huutavat anonymiteetin pahuutta suojellakseen keskustelupalstoja kuitenkin juuri tällaisilta nimellään kirjoittavilta tapauksilta.
Tietenkin touhu alkaa naurattaa yhtä jos toistakin, koska kyynistynyt vakiokansa ei oikein jaksa enää itkeäkään – > enter the trolls… Soppa valmis.
OIkeasti aika iso umpisolmu auottavaksi. Pelkästään toisen filosofian nollaaminen toisen hyväksi tuntuu itse asiassa tuottavan enemmän haittaa kuin hyötyä.
Tietokoneen saitillakin on muutamia näitä omalla nimellään oman asian huutajia, jotka eivät lue muiden kirjoituksia. Monta kertaa olen “haista vittu” -tyylisiä kommentteja. Ei siis todellakaan ole niin, että jonkun nimen vaatiminen poistaisi laatuongelmat.
Yksi keino voisi olla sellainen, että rekisteröidyllä nimimerkillä viestit menevät julki heti, ja täysin anonyymit kommentit menevät esimderoinnin kautta. Noin on osin esmes uusisuomi.fi:ssä.
[...] Myös Kari Haakana pohti samaa kysymystä blogissaan. [...]
[...] jottei totuus unohtuisi: sääntelypuhe on etupäässä joutavaa. Ongelmat ovat muualla. Jaa Facebookissa tai [...]
hehehehe hieno
eikö ongelmana ole myös se että blogeja yms palstoja on jo niin tolkuton määrä, että kaikkien laatu alkaa heikentyä?
I’m sure it was Aristotle, Rhetoric who said with gusto the quote – It is simplicity that makes the uneducated more effective than the educated when addressing popular audiences.