4 Maa
2014

Hurja käänne otsikoissa – “Ei tunnu enää missään!”

Kylläpä muutama vuosi sitten otti pattiin otsikointi. Mainosrahoitteisten uutispalveluiden otsikot muuntuivat muutama vuosi sitten mysteerimuotoon: otsikko ei enää kuvannutkaan uutista vaan toimi kryptisenä sisäänheittäjänä. “Tämä keino varmistaa tuon tuloksen, katso kuvat!” -tyyppiset otsikot yleistyivät, kun Ampparit-palvelun käyttö ja kustantamokonsernien ristiinlinkitys yleistyi.

Kryptiset klikkiotsikot herättivät purnausta ja asiasta jaksetaan motkottaa edelleen. Itse olen huomannut, että asia ei enää herätä minussa minkäänlaista reaktiota. Mutta miksi ei?

Ensinnäkin uutisten käyttöni on muuttunut. Suurin osa uutisista löytää tiensä luokseni sosiaalisen median, käytännössä Twitterin ja Facebookin avulla. Erityisesti Twitterissä seuraamani uutispalvelut ja toimittajat varustavat linkkinsä fiksulla saatteella, jotka kertovat, onko uutinen lukemisen arvoinen ja miksi.

Toinen syy ovat mobiilipalvelut. Teen aiemmin tietokoneella tekemäni asiat yhä useammin puhelimella tai tabletilla. Erillisinä sovelluksina (Flipboard, Circa, Ylen Uutisvahti) tai responsiivisina sivuina (Guardian, BBC, Quartz) käytettävät uutispalvelut tarjoavat uutiset oikeassa muodossa ja uutissovellukset hälyttävät silloin, kun jotain kiinnostavaa tapahtuu.

Tämä kaikki on johtanut muutamaan asiaan. En enää käytä Ampparin kaltaisia agregointipalveluita, jolloin en altistu klikkausotsikoille. Ja vaikka jutun otsikko olisikin ongelmallinen, luen jutun, jos se on minulle jaettu oikealla tavalla oikeaan aikaan. Eli otsikon merkitys jutun myyjänä on kokenut inflaation.

Tämä ei tietenkään ole universaali totuus. Ampparit kerää lähes 300 000 eri kävijää/viikko ja eri julkaisujen välinen ristiinlinkitys epäilemättä tuottaa tuloksia; tuskinpa sitä huvikseen tehdään. Ja mysteeriotsikoinnista kokonaisen taiteenlajin kehittänyt Uusi Suomi kerää sekin jatkuvasti kasvavia lukijamääriä. Ilmeisesti myyntiotsikot siis toimivat ainakin jollekin käyttäjäryhmälle.

26 Elo
2013

Paskaa sankarin silmille

Oululaisen sanomalehti Kalevan päätoimittaja Markku Mantila julkaisi lehden pääkirjoitussivulla sunnuntaina niin sanotun lohkaisun. Lauseen mittaisessa taittopalassa päätoimittaja kertoi, että “Tietovuotaja Bradley Manning haluaa muuttua naiseksi. Se ei ole ihme. Laverteluhan on aina ollut ämmämäistä”

Yle Uutisten haastattelussa Mantila luonnehti lohkaisuaan letkautukseksi ja vitsiksi, jossa asia tiivistyi. Kuten jokainen epäonnistunut koomikko, Mantilakin arvioi suorituksensa hyväksi.

Todellisuudessa Mantilan möläytys oli nolo. Se on häpeäksi erityisesti Mantilan ammattikunnalle ja osoittaa typerryttävää tietämättömyyttä asiasta, jota Mantila yrittää muka nokkelasti kommentoida.

Chelsea Manning, kuten tuomittu yhdysvaltalainen sotilas toivoo itseään nykyisin kutsuttavan, otti valtavan henkilökohtaisen riskin luovuttaessaan luottamuksellisia tietoja Yhdysvaltain sodankäynistä Irakissa ja Afganistanissa sekä Yhdysvaltojen Guantanamon vankileiristä. Manningin Wikileaksille luovuttamaa materiaalia käyttivät lähteinään lukuisat lehdet ja uutisvälineet ympäri maailmaa. Manningin ansiosta ihmiset eri puolilla maailmaa näkivät sotaa käyvien maiden retoriikan ja arkipäivän toimien välisen eron. Myös Kaleva kehui Wikileaksin ja siis viime kädessä Manningin toimintaa pääkirjoituksessaan.

Manning maksoi toimistaan kovan hinnan. Pidätyksen jälkeen hän odotti oikeudenkäyntiään eristettynä kolme vuotta. Manningin eristyskohtelua on luonnehdittu kidutuksenomaiseksi. Manningin pari viikkoa sitten saama tuomio oli 35 vuotta vankeutta. Se on tuomio, jota Suomessa ei saa julmimpaankaan veritekoon syyllistynyt.

Manningin kaltaisia, henkilökohtaisia riskejä aatteen ja suuremman hyvän puolesta ottavia ihmisiä tavataan kutsua sankareiksi. Manning on sitä kiistatta. Hän ansaitsee teoistaan ihailua ja kiitosta. Aivan erityisesti voisi olettaa lehdistölle omalla riskillään tietoja toimittaneen sankarin kohtalon olevan lähellä päätoimittajan sydäntä. Surkealla vitsillään Mantila sylkee niiden silmille, jotka mahdollistavat toimittajien työn.

Mantila ripustaa lehtensä aiemmin epäsuorasti ylistämään sankariin määritelmät “ämmämäinen” ja “lavertelija”. Loukkauksensa hän kuittaa vitsinä.

Pumpuliin kääritty päätoimittaja voi lohkoa huonoa huumoriaan sananvapauden suojaamana Suomessa niin kuin tahtoo. Chelsea Manning kärsii lehdistölle ja demokratialle tekemistään palveluksista vankeustuomiota. Tasan ei käy.

28 Tou
2013

Pitäisikö aikakauslehtien irtautua journalistin ohjeista?

Viime vuonna Sanoma Magazines Finland julkaisi Gloria-lehtensä välissä Kaunis Gloria -nimisen liitteen. Liitteen sisältö oli hyvin samankaltaista tavaraa kuin naistenlehtien kosmetiikkaa käsittelevä journalismi on perinteisesti ollut.

Liitteestä kanneltiin Julkisen sanan neuvostolle (JSN). JSN oli sitä mieltä, että kyseessä oli tekstimainonta. Yksi JSN:n jäsen tosin oli asiasta eri mieltä: kyseessä oli aikakauslehtikustantaja Allerin julkaiseman Oma Aika-lehden päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen.

Tiedotusvälineilä on perinteisesti ollut selkeä toimintatapa JSN:n langettavien päätösten suhteen: ne on, yhteisten pelisääntöjen mukaan, julkaistu sellaisinaan virheen tehneessä välineessä. Päätöksistä on otettu opiksi ja JSN:n linjauksia on käytetty ohjeena siitä, miten vastaavassa tilanteessa tulisi toimia.

Kaunis Gloria -tapauksessa näin ei tehty. Gloria-lehden päätoimittaja Minna Juti ja lehteä julkaisevan Sanoma Magazines Finlandin toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh olivat päätöksen jälkeenkin sitä mieltä, että Kaunis Gloria ei ollut rikkonut sääntöjä. Berggårdhin ja Jutin sanomiset tulkittiin niin, että kustantaja tulkitsee Journalistin ohjeita jatkossa(kin) eri tavalla kuin JSN.

Eikä saga loppunut tähän. Viime viikolla toimittajien ammattiliiton eli Journalistiliiton julkaisema Journalisti kertoi, että kantelun JSN:lle tehnyt Otavamedian kustantaman Anna-lehden toimittaja oli kantelun jälkeen siirretty pois tehtävästään. Jutun mukaan Otavamedian naistenlehtien kustantaja Katariina Kaarre ja Annan päätoimittaja Emma Koivula uskoivat toimittajan kantelun vaarantavan Annan suhteet tärkeään ilmoittajaan eli meikkiyhtiö L’Orealiin, joka oli Kaunis Gloria -liitteen maksaja.

Johtajien ja päätoimittajien toimet ovat outoja. JSN:n toiminta median itsesääntelyelimenä on mahdollista vain, jos median toiminnasta tehdään kanteluita ja langettavat päätökset otetaan tosissaan. Jos toimittaja ei saa tehdä kantelua kilpailevan välineen toiminnasta (jotta mainostajaa ei suututettaisi), menetetään mahdollisuus saada relevantteja päätöksiä JSN:stä. Tällöin JSN:n ja Journalistin ohjeiden merkitys pienenee. Vaarana on nykyisenkaltaisen itsesääntelyn rapautuminen.

Kustantajien puheet ja toiminta ovat ymmärrettäviä sikäli, etä L’Oreal on valtavan tärkeä toimija sekä SMF:lle että Otavamedialle. L’Oreal on Euroopan suurimpiin kuuluva mainostaja ja sen vetäytyminen jostakin lehdestä olisi katastrofi lehden taloudelle. Pienintäkään riskiä tällaisesta ei haluta ottaa, ei edes sitä, että kannellaan L’Orealin toiminnasta naapuriyhtiön kanssa.

Lisäksi perinteisten mainosten määrien ja hintojen kutistuessa lehtien kustantajat tekevät hartiavoimin töitä kehittääkseen uudenlaisia tapoja naittaa sisältöä ja mainontaa ja tarjoilla tätä sekoitetta yleisölle. Juuri tästä oli kysymys Kaunis Gloria -liitteessä. Tätä tilannetta heijastelee myös langettavaan päätökseen eriävän mielipiteensä jättäneen aikakauslehden päätoimittajan eriävä mielipide.

Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Nähdäkseni on kolme mahdollisuutta.

Radikaalein vaihtoehto on suomalaisten aikakauslehtien yhteistyöelimen eli Aikakausmedian irrottautuminen JSN:n taustayhteisöstä ja Journalistin ohjeista. SMF:n ja Otavamedian pomojen lausumat ja toiminta antavat ymmärtää, että näkemykset journalistin ohjeista ja JSN:n päätöksistä ovat kovin erilaisia kuin esimerkiksi sanomalehtipuolella. Nämä toimijat tekevät linjauksia monien lehtien suhteen, joten heidän sanomisillaan ja ajattelullaan on melkoinen painoarvo alalla eikä niitä voi eristää koskemaan vain Gloriaa ja Annaa, jotka jupakassa ovat suoraan olleet osallisina.

Toinen vaihtoehto on aikakauslehtikentän jakautuminen kahtia. Voisi ehkä syntyä toinen Aikakausmedian kaltainen järjestö, johon Journalistin ohjeita noudattavat lehdet voisivat liittyä. Ulkopuolelle jäisivät lehdet, joille L’Orealin kaltaiset ilmoittajat ovat tärkeämpiä kuin alan eettiset pelisäännöt.

Kolmantena vaihtoehtona on, että Aikakausmedia selvittää tilanteen. Esikuvana voisi pitää kaupallisten radioiden Radiomediaa, joka Radio Rockin piilomainonnasta saaman langettavan päätöksen jälkeen varsin selväsanaisesti ilmoitti, miten radiot toimivat. Aikakausmedia voisi vaikkapa käyttää Radiomedian lausuntoa suoraan oman tiedotteensa pohjana.

Jonkinlainen sidonnaisuus: Sanoma Magazines Finland on entinen työnantajani

16 Syy
2012

MikroBitistä tuli mB

Suomalaisen tietotekniikkalehdistön levikiltään suurin toimija, MikroBitti, on uudistunut. Nimeään myöten: lehden nimi on uudistuksen myötä lyhentynyt muotoon mB.

Sanotaan nyt ihan aluksi, että en välttämättä ole aivan neutraali ulkopuolinen arvioija. Kirjoitin vuosikausia juttuja Bittiin ja olin mukana sumplimassa toteutumatta jäänyttä Bitin web-uudistusta muutama vuosi sitten. Tunnen suurimman osan lehden toimittajista (terveisiä vaan).

mB:n uudistus ei ole normaali aikakauslehden uudistus. Yleensä (tai sanotaanko nyt naistenlehdissä ja yleisaikakauslehdissä) uudistukset ovat pitkälti ulkonäkouudistuksia: uudistetaan logo ja taitto, nimetään osastot uudestaan ja vaihdetaan kolumnistit. Tällaisten uudistusten tarkoituksena on saada lehti näyttämään sillä tavalla uudelta, että aiemmin lehteä ostamattomat ihmiset saataisiin tarttumaan tuotteseen. Riskinä on tietenkin se, että vanhat tilaajat ja irtonumero-ostajat alkavat hyljeksiä uutta tuotetta. Liian radikaaleja uudistukset eivät siis saa olla. Toimitus suomalaisissa lehtiuudistuksissa pysyy yleensä entisellään. Toimitus ei ole mB:n mylläyksessäkään uusiutunut; päätoimittaja on kyllä vaihtunut, mutta uusi päätoimittaja astui remmiin uudistuksen ollessa jo käynnissä.

Osa osalta

mB:n uudistus on siis “oikea” uudistus: lehden rakenne, ulkoasu ja juttutyypit on selvästi mietitty uusiksi. Lehti jakaantuu viiteen pääosaan. Alun “Tekniikan ajassa” on ajankohtaisosio, jossa pääpaino on tuoteuutisissa. Varsinainen uutisosio se ei ole: kuukausittain ilmestyvässä printtilehdessä uutisosio onkin jo hieman vaikea konsepti. “Ilmiö”-osiossa on kuukauden laaja teemajuttu. Ensimmäisessä mB:ssä jutun aiheena on television muutos. Testiosio sisältää vertailut ja yksittäisten tuotteiden pikakokeet. Digitaalinen elämä -osio pyrkii puimaan digitaalista elämäntapaa ihmislähtöisesti esittelemällä tietoteknisiä ratkaisuja ongelmiin ja ihmisiä, jotka käyttävät tietotekniikkaa. Viimeisenä lehdessä on viihdetekniikkaa ja tekniikkaviihdettä ruotiva osio.

Testaaminen, mittaaminen ja numeerinen arviointi ovat olleet Mikrobitin ja oikeastaan kaikkien suomalaisten tietotekniikkalehtien lähtökohta ja kivijalka. Tästä perinteestä uudistunut mB selvästi pyrkii eroon. Mittaukset ja niitä avaavat käyrät ja taulukot ovat selvästi sivuosassa, jopa taittovinjetin oloisia pikkuelementtejä. Paino on selvästi tunteessa ja pehmeämmissä argumenteissa: vertailuissa tuotteita arvotetaan jopa kolmella pehmeällä arviointimenetelmällä: tähdillä (1-5), arvosanoilla (4-10) ja hinta/laatu-arvosanalla (kaksi plus-merkkiä – kaksi miinus-merkkiä). Ehkä vähempikin arvosanametodimäärä olisi riittänyt.

Vertailuaiheiksi ensimmäiseen lehteen on valittu älypuhelimet ja SSD-levyt. Valinnat antavat ehkä suuntaa tulevista vertailuaiheista: yksi suureen yleisön osto-oppaaksi soveltuva ja toinen, tekniikkaorientouneemman yleisön houkuttelija. Kakkosvertailu (eli tässä tapauksessa SSD-levyt) on todella lyhyt rutistus, käytännössä viidestä tuotearviosta ja lyhyestä kommenttilaatikosta muodostuva juttu. Tekniikkaa jutussa ei avata oikeastaan lainkaan. Päävertailussakaan ei sen kummemmin selitetä älypuhelinten sisuskaluja tai ratkaisuja.

Ilmiöjuttu on sujuvasti ja asiantuntevasti kirjoitettu (ja hei, siinä haastatellaan minua!). Toisaalta, aivan samanlaisia juttuja voi lukea jo yleisaikakauslehdistä ja lyhyemmässä muodossa yhä enemän taustoittavaan suuntaan liikkuvista sanomalehdistäkin. Kovin paljon uutta tietoa jutusta ei aiheesta kiinnostuneelle enää irtoa.

Lehden lifestyle-osaston pyöräilyn ja pyöräilijän tietotekniikkaa esittelevä juttu on kiinnostava. Elokuvaohjaaja Timo Vuorensolan laitteita ja viihdeteknisiä näkemyksiäkin kyllä lukee, mutta ihmeellistä uutta juttu ei kerro sen paremmin tekniikasta kuin ohjaajastakaan.

Mutta kenelle se on tehty?

Uudistuneen lehden keskeinen ongelma on sen kohdeyleisö. Tai siis tämä on varmaan minun ongelmani. En oikein saa kiinni siitä, ketä tai minkälaista ihmistä lehdellä tavoitellaan.

Kyseessähän on siis tietotekniikkaa ja sen käyttöä esittelevä lehti. Tekniikkaa lehti ei kuitenkaan juuri esittele tai avaa. Tekniikka tarkoittaa mB:n yhteydessä tuotteita. Tuotteiden taustalle ei juurikaan mennä.

Lehden uudistuksessa on selvästi ottaa aiempaa ihmisläheisempi ote. Mittaustuloksen tai asiantuntija-arvion sijaan lehteen on otettu tekniikan käyttäjä kertomaan jonkin tietoteknisen tuotteen ominaisuuden käytettävyydestä tai hyödyllisyydestä. Tämä tekee jutuista varmasti helpommin lähestyttäviä, mutta tuo mukanaan myös jonkinlaisen kohderyhmäongelman: jos ihminen on kiinnostunut tietotekniikasta niin paljon, että hän on valmis ostamaan siitä kertovan lehden, hän todennäköisesti tietää jo, että Googlen ryhmäkalenterilla voi tehdä useamman ihmisen käyttöön kätevän jaettavan kalenterin.

mB:stä puuttuu myös tekeminen. Kun lehden ytimessä on valmis tuote ja tuotteiden rajoissa tapahtuva tietotekniikan käyttäminen, jää tekniikan muokkaaminen ja uudelleenkäyttö sihdin ulkopuolelle. Sallinette kömpelön vertauksen: jos Glorian Ruoka & Viini käsittelisi aihettaan samalla tavalla kuin mB, olisi lehdessä einespizzojen osto-, lämmitys- ja syöntiohjeita. Esimerkki päinvastaisesta ajattelutavasta on esimerkiksi Make-lehti. Hieman samanlaista asennetta oli myös MikroBitissä joskus 15 vuotta sitten.

Ei se helppoa ole

Lehden tämänlaajuinen uudistaminen ei ole helppo homma. Lisäkierrettä työhön on tuonut muuttuva ympäristö: ilmaisesta ja ajantasaisesta tietotekniikkamateriaalista (mukaan lukien tuotearviot) on verkossa ylitarjontaa. Printtilehden painopisteen siirtäminen lifestyle-materiaaliin on tässä tilanteessa looginen liike, mutta riskinä on vanhan yleisön vieraantuminen. Toisaalta yleisö on tehnyt lähtöä jo jonkin aikaa, sillä MikroBitin levikki on viidessä vuodessa laskenut noin 100 000:sta 70 000:een. Uudistuminen on siis tehty pakon edessä ja tietoisella riskillä. Ja samaan aikaan lehden uudistamisen kanssa lehtiyhtiössä käydään suuriin leikkauksiin tähtääviä yt-neuvotteluja.

Suorastaan pelottava asia on lehden ilmoitustilanne. 92-sivuiseen lehteen on myyty vain kolme ja puoli sivua ilmoituksia. Perinteiset suuret tietotekniikkailmoittajat kuten tietokone- ja kameravalmistajat ja tietoliikenneoperaattorit loistavat poissaolollaan eikä edes päävertailun kännykkävalmistajia ole saatu ilmoittajiksi, puhumattakaan että ilmoituksia olisivat ostaneet miesyleisöstä kiinnostuneet tieto- ja viihdetekniikka-alan ulkopuoliset yritykset. Jokin lienee pahasti solmussa ilmoitusmarkkinoinnin, mediatoimistojen ja ilmoittajien muodostamassa kolmiossa.

15 Kes
2012

Kun tekstin poistaminen ei onnistukaan

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon saama tuomio lienee jo kaikille pääpiirteissään tuttu.

Jännittävä piirre tuomiossa on se, että Halla-ahoa velvoitettiin poistamaan blogikirjoituksestaan kohdat, joiden katsottiin olevan laittomia. Jos nyt oikein ymmärrän, tällainen poistamisvelvoite on peräisin aikakaudelta, jolloin julkaiseminen tapahtui painamalla sanoja paperille. Tuolloin poistamismääräys oli vielä jotenkin ymmärrettävissä: oikeus saattoi esimerkiksi määrätä kirjan painoksen tuhottavaksi ja laittomiksi todetut kohdat muutettaviksi/poistettaviksi kirjan tulevissa painoksissa, kuten esimerkiksi Hannu Salaman Juhannustanssit-kirjan suhteen aikoinaan tehtiinkin.

Mutta sitten tuli tämä internet. Nyt oikeuden määräys on jokseenkin koominen. Tietyt kohdat tai vaikkapa koko blogikirjoitus voidaan määrätä poistettaviksi ja ne voidaan poistaakin, mutta kansallisista käytänteistä ja oikeuksien päätöksistä piittaamaton maailmanlaajuinen verkko mahdollistaa julkaisun jatkamisen siellä ja täällä, tarvittaessa anonyymisti. Toki Halla-aho on saanut seuraajikseen sananvapauden sotureita, jotka ovat omissa blogeissaan ja keskustelufoorumeilla julkaisseet Halla-ahon alkuperäisen blogikirjoituksen uudelleen ilman oikeuden vaatimia poistoja.

Toinen huvittava yksityiskohta tapauksessa on se, että tiedotusvälineillä on (ilmeisesti) edelleen, osana uutisointia, oikeus kertoa täsmälleen ne asiat, jotka oikeus on Halla-ahon blogissa tulkinnut laittomiksi. Halla-aho itse linkittää käyttäjäystävällisesti MTV3:n uutiseen, jossa tehdään juuri näin.

1 Kes
2012

Se parempi lukiovertailu

Lehdet julkaisevat keväisin palstantäytteenä lukioiden vertailulistoja, niin nytkin. Listat ovat pielessä yksinkertaisesta syystä: niiden lähtöoletus on, että parhaita päästötodistuksia ja kirjoitustuloksia tuottavat lukiot ovat parhaita.

Näissä vertailuissa ei kuitenkaan mitenkään oteta huomioon sitä, että “parhaat” lukiot saavat myös “parhaan” oppilasaineksen. Ei ole suurikaan yllätys, että yli yhdeksän keskiarvolla lukioon päässeistä oppialista merkittävä osa myös lopettaa lukion yli yhdeksän keskiarvolla ja runsain laudaturein.

Parempi mittari olisi epäilemättä se, miten paljon lukioiden oppilaat parantaisivat suoritustaan lukion aikana. Nouseeko oppilaiden keskiarvo ja kirjoittavatko seiskan keskiarvolla lukioon päässeet laudatureja millaisessa suhteessa ysin oppilaisiin?

Tällaista vertailua mediat eivät ole tehneet. Syykin on ymmärrettävä: koulut ja kunnat eivät jaa lukioiden päästötodistusten keskiarvoja avoimena datana tai minkäänlaisina dokumentteina. Voi olla, että tiedon saaminen edes erikseen kysymällä ei onnistuisi.

Jotain tietoa on kuitenkin saatavilla. Koulut kertovat kunkin vuosiluokan alimman sisäänottokeskiarvon ja lisäksi ne kertovat kunkin vuoden kirjoitusten neljän pakollisen aineen pistekeskiarvon. Näistä tiedoista Asmo Halinen koosti nopeasti Google Docs -taulukon, jossa lasketaan suhdeluku, joka on sitä suurempi mitä parempi kirjoitusten keskiarvo on ollut suhteessa alimpaan sisäänottokeskiarvoon. Eli: mitä suurempi luku, sitä paremmin oppilaat ovat lukion aikana suoritustaan parantaneet. Taulukko on avoimesti muokattavissa.

Tämäkään lukiovertailu ei ole ongelmaton. Paras tieto saataisiin, jos lähtölukuna olisi alimman sisäänottokeskiarvon sijaan sisäänotettujen oppilaiden keskiarvojen keskiarvo, jota verrattaisiin päästötodistusten keskiarvojen keskiarvoon (ja mahdollisesti kirjoitustuloksiin). Näitä tietoja ei kuitenkaan ole avoimesti saatavilla.

Muitakin huomioitavia asioita on. Onko arvokkaampaa nostaa arvosanaa vitosesta seiskaan vai kasista kymppiin? Entä miten huomioidaan kaikki se työ, joka ei näy arvosanoissa? Onko tällainen vertailu ylipäätään mielekästä tai hyödyllistä?

Mielekkäämpää ja hyödyllisempää tällainen vertailu silti mielestäni on kuin pelkkä päästötodistusten ja kirjoitusten keskiarvojen listaaminen.

19 Maa
2012

Ksml wtf?

Koska ihmisellä ei ole parempaakaan tekemistä, on ihminen lukenut eri tahojen liikenne- ja viestintäministeriölle lähettämiä lausuntoja tulossa olevasta Yle-laista.

Lausunnoista osa on aika odotetunlaista tavaraa; esimerkiksi Viestinnän keskusliitto pelaa ihan sen tavallisen pelikirjansa mukaan. Mutta mukaan mahtuu toki yllätyksiäkin. Tai ainakin yksi, nimittäin Keskisuomalainen Oyj.

Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtajan Vesa-Pekka Kangaskorven ja Keskisuomalainen-sanomalehden päätoimittajan Pekka Mervolan mukaan Yleisradion toiminta verkossa ja verkon mahdollistamissa uusissa jakelutavoissa on sanomalehtien kannalta kilpailua vääristävää toimintaa. Tarkemmin ottaen vääristävää toimintaa on se, että “Yleisradio tekee tekstimuotoisia uutisia verkkoon ja uusiin jakelukanaviin julkisella rahoituksella” (korostus omani). Keskisuomalaispomojen mielestä juuri tämä, ilmaisuus ja tekstimuotoisuus, “tekee sanomalehdille erittäin vaikeaksi saada maksua verkossa ja uusissa jakelukanavissa olevista tekstimuotoisesta uutisista”.

Ja kun näin on niin “laissa tulisi rajata Yleisradio Oy:n toimintaa tekstimuotoisen verkon- ja uusien jakelukanavien sisällöntuotannossa” (sic).

Nopea vilkaisu Amppareihin kertoo, että tekstimuotoista uutissisältöä julkaisevat huolestuttavan monet tahot sanomalehtien lisäksi. Tv-kanava Nelonen, web-palvelu Stara, virolainen (!) Sportti.com, radio- ja tv-kanava The Voice ja salibandymedia Pääkallo.fi julkaisevat kaikki “tekstimuotoisia uutisia”, vaikka niillä ei olekaan sanomalehtien toimituskoneistoa tai paperilla julkaistavaa sanomalehteä. Jostakin syystä Keskisuomalainen ei ole vaatinut näiden tahojen tekstimuotoisen uutissisällön julkaisemisen lopettamista, vaikka ne ja kymmenet muut ilmaisjulkaisijat muodostavat vakavan uhkan Keskisuomalaisen pyrkimyksille saada laskutusta verkossa julkaistavista uutisteksteistä. Hämäräksi jää, millaisin toimenpitein Keskisuomalainen Oyj aikoo rajoittaa ulkomaisista verkkopalveluista saatavaa ilmaista tekstimuotoista sisältöä, joka sotkee keskisuomalaista sisältöbisnestä. Jonkinlaisella palomuuriratkaisulla ehkä? Ja yhtä lailla hämärää on, miten Yleisradio suomenkielisenä toimijana on pystynyt aiheuttamaan Keskisuomalaista piinaavan uutissisällön arvon inflatoitumisen sanomalehtibisneksessä globaalilla tasolla.

Keskisuomalaisen johtoportaan ilmeinen usko lukijoiden haluun maksaa sisällöstä tällaisessa tilanteessa on, näkökulmasta riippuen, huvittava tai kauhistuttava. Tai ihailtava. Ehkä Keskisuomalaisessa on suunnitelma, jolla yhtiön verkkoon tuottama tekstisisältö nostetaan niin ylivoimaiselle tasolle, että siitä ollaan valmiita maksamaan. Jaa mutta hetkinen: jos näin olisi, niin silloinhan Ylen tai muiden verkossa käyttäjille ilmaiseksi sisältöä jakavien tahojen räpellykset eivät olisi Keskisuomalaiselle mikään uhka, eikö?

Kyllä vaan: kirjoittaja on tällä hetkellä töissä Yleisradiossa.

6 Maa
2012

Jokakoti kuumentaa Sanomia ja Almaa

MTV3:n aikanaan aloittama ja sittemmin erilleen yhtiöitetty Jokakoti.fi-palvelu on pannut pahemman kerran sekaisin aiemmin suhteellisen staattisen asuntoilmoittelumarkkinan. Aiemmin Sanoman Oikotie ja Alman Etuovi.com kattoivat lähes koko asuntoilmoittelumarkkinan ja molemmat palvelut listasivat melko täsmälleen kaikki suurimpien välittäjien kohteet.

Jokakoti-palvelun omistajina olevat suuret välittäjäketjut ovat kuitenkin vetäneet ilmoituksiaan pois Oikotieltä ja Etuovesta. Alman ja Sanomien huolestuneisuus on ilmeisen kova ja alkaa näkyä jo yhtiöiden journalistisella puolella.

Alman Kauppalehdessä julkaistu uutinen kertoo “uuden markkinatilanteen” aiheuttamasta “hämmennyksestä” mainitsematta Jokakoti.fi:tä. Tiedotteenmakuinen kappale uutisessa kertoo Etuovi.comin “tavoitteesta saattaa kodin ostajat ja myyjät yhteen”. Uutinen tuskin olisi Kauppalehden sivuilla, ellei uutisen aiheena olisi Alman uusi palvelu, jolla yritetään torpata asuntoilmoitusten valumista Etuovi-palvelusta Jokakoti-palvelun suuntaan.

Sanomien puolella Oikotie-palvelun puffaaminen on vielä suorempaa. Ilta-Sanomat julkaisee säännönmukaisesti Asuminen-osiossaan “juttuja”(esimerkki 1, esimerkki 2, esimerkki 3), joissa linkataan tiuhaan Oikotien asuntoilmoituksiin. Jostain syystä vastaavanlaisia juttuja ei ole tehty Jokakoti- tai Etuovi-palveluissa listatuista asunnoista.

5 Maa
2012

Google News hiipii Suomeen mobiilisti

Uutisaggregaatti Google News on toiminut jo vuosikausia esimerkiksi Ruotsissa, mutta suomenkielistä versiota web-palvelusta ei ole näkynyt. Vaan nytpä on. Ei tosin web-palveluna vaan mobiilissa.

Googlen uudessa Android 4.0 (Ice Cream Sandwich) -puhelimissa (kuten Samsungin Galaxy Nexus) on nimittäin Uutiset ja Sää -sovellus. Ohjelma on valmiiksi asennettu puhelimeen enkä onnistunut löytämään sitä Androidin sovelluskaupasta.

Ohjelma tarjoaa otsikot ja joissakin tapauksissa pikkukuvan uutisesta sekä uutisen julkaisuajan ja julkaisijan nimen. Uutisen otsikko toimii linkkinä varsinaiseen uutiseen julkaisun sivuilla. Mukana näyttäisi olevan suuri määrä suomalaisia verkossa toimivia uutisvälineitä, mukaan lukien HS, YLE, iltapäivälehdet ja maakuntien ykköslehdet.

Mielenkiintoista olisi tietää, onko Google ollut yhteydessä julkaisijoihin mobiilisovelluksen suhteen. Muutama vuosi sitten Google Newsin Suomi-versio kilpistyi joidenkin suurten toimijoiden ankaraan vastutustukseen. Onko mieli muuttunut vai ujuttaako Google tuotetta nyt markkinoille puolittain tiskin alta?

28 Hel
2012

Miksi en tyhjennä Google-hakuhistoriaani

Googlen uusi käyttöehtosopimus tulee voimaan torstaina. Kansalaisia on valmennettu tähän tapahtumaan neuvomalla tyhjentämään Googlen hakuhistoriansa.

Hakuhistoria on Googlen ominaisuus, joka säilöö tietoja siitä, miten Googlen rekisteröityneet käyttäjät ovat hakupalvelua käyttäneet. Hakuhistoria ei ole oletusarvoisesti päällä, vaan rekisteröityneen käyttäjän on täytynyt erikseen ottaa se käyttöön. (EDIT 29.2.2012: Hakuhistoria on oletusarvoisesti päällä. Google muutti käytäntöä vuonna 2010. Kiitokset Ossi Mäntylahdelle korjauksesta.)

Uuden käyttäjäoikeussopimuksen mukaan hakuhistoriaa voidaan yhdistellä muihin Googlen palveluihin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Googlen rekisteröityneen käyttäjän hakuhistoria saattaa vaikuttaa siihen, mitä videoita Googlen omistama YouTube-palvelu samalle käyttäjälle suosittelee tai millaisia mainoksia Googlen Blogger-blogipalvelu tarjoilee.

Hakuhistoriakammon takana on yhdysvaltalaisen Internet-käyttäjien yksityisyyttä ja oikeuksia puolustava EFF-järjestö. Järjestö suosittelee sekä Googlen hakuhistorian että YouTube-haku- ja katseluhistorian tyhjentämistä ennen uuden sopimuksen voimaanastumista

EFF on tehnyt ja tekee hyvää työtä. Järjestö on julkaissut työkaluja, joiden avulla verkon käyttäjät voivat toimia turvallisemmin ja se on auttanut monissa oikeustapauksissa syytettyinä olleita ihmisiä. Ilman EFF:n työtä Googlen kaltaiset suuryritykset voisivat huseerata verkossa huomattavasti vapaammin ja käyttäjien yksityisyydestä välittämättä.

Googlen käyttäjäoikeussopimuksen suhteen en kuitenkaan jaksa seurata EFF:n neuvoja. Itse asiassa olen aktiivisesti hakuhistorian pyyhkimistä vastaan.

Uskon hyötyväni siitä, että Google suosittelee minulle relevanttia sisältöä ja tarjoilee mainoksia, jotka ovat minulle kiinnostavia. Aivan samalla tavalla Amazon suosittelee minulle relevantteja kirjoja tai erilaiset käyttäjän käyttäytymiseen perustuvat semanttiset suosittelutekniikat tarjoavat minulle kiinnostavaa mediasisältöä, jota en muuten älyäisi.

Uskon, että hyötyni on suurempi kuin se riski, että jokin ulkopuolinen taho saa käsiinsä nimelläni leimatun hakuhistoriani Googlelta. Ensinnäkään en usko, että se kiinnostaisi juuri ketään enkä usko, että Googlella yhtiönä on erityistä syytä myydä tai luovuttaa sitä kenellekään.

Tämä ei tarkoita, että erityisesti luottaisin Googleen. Jos minun täytyy hakea jotain erityisen arkaluontoista asiaa, en googlaa sitä kirjautuneena Googleen tai Googlen omistamiin palveluihin ja käytän selaimen incognito-tilaa. Mutta siinä se: näin tekemällä katson olevani kyllin hyvin suojautunut hakuhistoriani mahdollisen väärinkäytön suhteen. Muille käyttäjille tämä ei välttämättä riitä, mutta toivottavaa olisi, että nämäkin toimet mainittaisiin vaihtoehtona kun hakuhistorian pyyhkimisestä puhutaan.

Googlen hakuhistoriaan tuntuu nyt liittyvän samanlaisia (osittain tarkoitushkauisesti) kasvatettuja pelkoja kuin mainostajien ja web-käytön seuraamiseen käytettyihin evästeisiin taannoin liittyi. Toivottavasti Google ja muut alan toimijat hälventävät näitä pelkoja kertomalla jatkossa avoimemmin toiminnastaan: se on toiminut melko hyvin evästeiden kohdalla.

Follow Me!

Follow Me! Follow Me! Follow Me! Follow Me!

Switch to our mobile site