Koska ihmisellä ei ole parempaakaan tekemistä, on ihminen lukenut eri tahojen liikenne- ja viestintäministeriölle lähettämiä lausuntoja tulossa olevasta Yle-laista.

Lausunnoista osa on aika odotetunlaista tavaraa; esimerkiksi Viestinnän keskusliitto pelaa ihan sen tavallisen pelikirjansa mukaan. Mutta mukaan mahtuu toki yllätyksiäkin. Tai ainakin yksi, nimittäin Keskisuomalainen Oyj.

Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtajan Vesa-Pekka Kangaskorven ja Keskisuomalainen-sanomalehden päätoimittajan Pekka Mervolan mukaan Yleisradion toiminta verkossa ja verkon mahdollistamissa uusissa jakelutavoissa on sanomalehtien kannalta kilpailua vääristävää toimintaa. Tarkemmin ottaen vääristävää toimintaa on se, että “Yleisradio tekee tekstimuotoisia uutisia verkkoon ja uusiin jakelukanaviin julkisella rahoituksella” (korostus omani). Keskisuomalaispomojen mielestä juuri tämä, ilmaisuus ja tekstimuotoisuus, “tekee sanomalehdille erittäin vaikeaksi saada maksua verkossa ja uusissa jakelukanavissa olevista tekstimuotoisesta uutisista”.

Ja kun näin on niin “laissa tulisi rajata Yleisradio Oy:n toimintaa tekstimuotoisen verkon- ja uusien jakelukanavien sisällöntuotannossa” (sic).

Nopea vilkaisu Amppareihin kertoo, että tekstimuotoista uutissisältöä julkaisevat huolestuttavan monet tahot sanomalehtien lisäksi. Tv-kanava Nelonen, web-palvelu Stara, virolainen (!) Sportti.com, radio- ja tv-kanava The Voice ja salibandymedia Pääkallo.fi julkaisevat kaikki “tekstimuotoisia uutisia”, vaikka niillä ei olekaan sanomalehtien toimituskoneistoa tai paperilla julkaistavaa sanomalehteä. Jostakin syystä Keskisuomalainen ei ole vaatinut näiden tahojen tekstimuotoisen uutissisällön julkaisemisen lopettamista, vaikka ne ja kymmenet muut ilmaisjulkaisijat muodostavat vakavan uhkan Keskisuomalaisen pyrkimyksille saada laskutusta verkossa julkaistavista uutisteksteistä. Hämäräksi jää, millaisin toimenpitein Keskisuomalainen Oyj aikoo rajoittaa ulkomaisista verkkopalveluista saatavaa ilmaista tekstimuotoista sisältöä, joka sotkee keskisuomalaista sisältöbisnestä. Jonkinlaisella palomuuriratkaisulla ehkä? Ja yhtä lailla hämärää on, miten Yleisradio suomenkielisenä toimijana on pystynyt aiheuttamaan Keskisuomalaista piinaavan uutissisällön arvon inflatoitumisen sanomalehtibisneksessä globaalilla tasolla.

Keskisuomalaisen johtoportaan ilmeinen usko lukijoiden haluun maksaa sisällöstä tällaisessa tilanteessa on, näkökulmasta riippuen, huvittava tai kauhistuttava. Tai ihailtava. Ehkä Keskisuomalaisessa on suunnitelma, jolla yhtiön verkkoon tuottama tekstisisältö nostetaan niin ylivoimaiselle tasolle, että siitä ollaan valmiita maksamaan. Jaa mutta hetkinen: jos näin olisi, niin silloinhan Ylen tai muiden verkossa käyttäjille ilmaiseksi sisältöä jakavien tahojen räpellykset eivät olisi Keskisuomalaiselle mikään uhka, eikö?

Kyllä vaan: kirjoittaja on tällä hetkellä töissä Yleisradiossa.

MTV3:n aikanaan aloittama ja sittemmin erilleen yhtiöitetty Jokakoti.fi-palvelu on pannut pahemman kerran sekaisin aiemmin suhteellisen staattisen asuntoilmoittelumarkkinan. Aiemmin Sanoman Oikotie ja Alman Etuovi.com kattoivat lähes koko asuntoilmoittelumarkkinan ja molemmat palvelut listasivat melko täsmälleen kaikki suurimpien välittäjien kohteet.

Jokakoti-palvelun omistajina olevat suuret välittäjäketjut ovat kuitenkin vetäneet ilmoituksiaan pois Oikotieltä ja Etuovesta. Alman ja Sanomien huolestuneisuus on ilmeisen kova ja alkaa näkyä jo yhtiöiden journalistisella puolella.

Alman Kauppalehdessä julkaistu uutinen kertoo “uuden markkinatilanteen” aiheuttamasta “hämmennyksestä” mainitsematta Jokakoti.fi:tä. Tiedotteenmakuinen kappale uutisessa kertoo Etuovi.comin “tavoitteesta saattaa kodin ostajat ja myyjät yhteen”. Uutinen tuskin olisi Kauppalehden sivuilla, ellei uutisen aiheena olisi Alman uusi palvelu, jolla yritetään torpata asuntoilmoitusten valumista Etuovi-palvelusta Jokakoti-palvelun suuntaan.

Sanomien puolella Oikotie-palvelun puffaaminen on vielä suorempaa. Ilta-Sanomat julkaisee säännönmukaisesti Asuminen-osiossaan “juttuja”(esimerkki 1, esimerkki 2, esimerkki 3), joissa linkataan tiuhaan Oikotien asuntoilmoituksiin. Jostain syystä vastaavanlaisia juttuja ei ole tehty Jokakoti- tai Etuovi-palveluissa listatuista asunnoista.

Uutisaggregaatti Google News on toiminut jo vuosikausia esimerkiksi Ruotsissa, mutta suomenkielistä versiota web-palvelusta ei ole näkynyt. Vaan nytpä on. Ei tosin web-palveluna vaan mobiilissa.

Googlen uudessa Android 4.0 (Ice Cream Sandwich) -puhelimissa (kuten Samsungin Galaxy Nexus) on nimittäin Uutiset ja Sää -sovellus. Ohjelma on valmiiksi asennettu puhelimeen enkä onnistunut löytämään sitä Androidin sovelluskaupasta.

Ohjelma tarjoaa otsikot ja joissakin tapauksissa pikkukuvan uutisesta sekä uutisen julkaisuajan ja julkaisijan nimen. Uutisen otsikko toimii linkkinä varsinaiseen uutiseen julkaisun sivuilla. Mukana näyttäisi olevan suuri määrä suomalaisia verkossa toimivia uutisvälineitä, mukaan lukien HS, YLE, iltapäivälehdet ja maakuntien ykköslehdet.

Mielenkiintoista olisi tietää, onko Google ollut yhteydessä julkaisijoihin mobiilisovelluksen suhteen. Muutama vuosi sitten Google Newsin Suomi-versio kilpistyi joidenkin suurten toimijoiden ankaraan vastutustukseen. Onko mieli muuttunut vai ujuttaako Google tuotetta nyt markkinoille puolittain tiskin alta?

Googlen uusi käyttöehtosopimus tulee voimaan torstaina. Kansalaisia on valmennettu tähän tapahtumaan neuvomalla tyhjentämään Googlen hakuhistoriansa.

Hakuhistoria on Googlen ominaisuus, joka säilöö tietoja siitä, miten Googlen rekisteröityneet käyttäjät ovat hakupalvelua käyttäneet. Hakuhistoria ei ole oletusarvoisesti päällä, vaan rekisteröityneen käyttäjän on täytynyt erikseen ottaa se käyttöön. (EDIT 29.2.2012: Hakuhistoria on oletusarvoisesti päällä. Google muutti käytäntöä vuonna 2010. Kiitokset Ossi Mäntylahdelle korjauksesta.)

Uuden käyttäjäoikeussopimuksen mukaan hakuhistoriaa voidaan yhdistellä muihin Googlen palveluihin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Googlen rekisteröityneen käyttäjän hakuhistoria saattaa vaikuttaa siihen, mitä videoita Googlen omistama YouTube-palvelu samalle käyttäjälle suosittelee tai millaisia mainoksia Googlen Blogger-blogipalvelu tarjoilee.

Hakuhistoriakammon takana on yhdysvaltalaisen Internet-käyttäjien yksityisyyttä ja oikeuksia puolustava EFF-järjestö. Järjestö suosittelee sekä Googlen hakuhistorian että YouTube-haku- ja katseluhistorian tyhjentämistä ennen uuden sopimuksen voimaanastumista

EFF on tehnyt ja tekee hyvää työtä. Järjestö on julkaissut työkaluja, joiden avulla verkon käyttäjät voivat toimia turvallisemmin ja se on auttanut monissa oikeustapauksissa syytettyinä olleita ihmisiä. Ilman EFF:n työtä Googlen kaltaiset suuryritykset voisivat huseerata verkossa huomattavasti vapaammin ja käyttäjien yksityisyydestä välittämättä.

Googlen käyttäjäoikeussopimuksen suhteen en kuitenkaan jaksa seurata EFF:n neuvoja. Itse asiassa olen aktiivisesti hakuhistorian pyyhkimistä vastaan.

Uskon hyötyväni siitä, että Google suosittelee minulle relevanttia sisältöä ja tarjoilee mainoksia, jotka ovat minulle kiinnostavia. Aivan samalla tavalla Amazon suosittelee minulle relevantteja kirjoja tai erilaiset käyttäjän käyttäytymiseen perustuvat semanttiset suosittelutekniikat tarjoavat minulle kiinnostavaa mediasisältöä, jota en muuten älyäisi.

Uskon, että hyötyni on suurempi kuin se riski, että jokin ulkopuolinen taho saa käsiinsä nimelläni leimatun hakuhistoriani Googlelta. Ensinnäkään en usko, että se kiinnostaisi juuri ketään enkä usko, että Googlella yhtiönä on erityistä syytä myydä tai luovuttaa sitä kenellekään.

Tämä ei tarkoita, että erityisesti luottaisin Googleen. Jos minun täytyy hakea jotain erityisen arkaluontoista asiaa, en googlaa sitä kirjautuneena Googleen tai Googlen omistamiin palveluihin ja käytän selaimen incognito-tilaa. Mutta siinä se: näin tekemällä katson olevani kyllin hyvin suojautunut hakuhistoriani mahdollisen väärinkäytön suhteen. Muille käyttäjille tämä ei välttämättä riitä, mutta toivottavaa olisi, että nämäkin toimet mainittaisiin vaihtoehtona kun hakuhistorian pyyhkimisestä puhutaan.

Googlen hakuhistoriaan tuntuu nyt liittyvän samanlaisia (osittain tarkoitushkauisesti) kasvatettuja pelkoja kuin mainostajien ja web-käytön seuraamiseen käytettyihin evästeisiin taannoin liittyi. Toivottavasti Google ja muut alan toimijat hälventävät näitä pelkoja kertomalla jatkossa avoimemmin toiminnastaan: se on toiminut melko hyvin evästeiden kohdalla.

Julkisen sanan neuvosto julkaisi eilen journalistin ohjeiden liitteen (PDF), jossa määritellään toimitusten velvollisuuksia yleisön tuottaman sisällön suhteen “verkkopalstoilla”. Jatkossa JSN voi siis käsitellä toimituksen toimintaa esimerkiksi verkkojulkaisujen keskustelu- ja kommentointipalstojen suhteen ja arvioida, ovatko toimitukset toimineet liitteessä lueteltujen periaatteiden mukaisesti.

Liite ei sisällä mitään kovinkaan ihmeellistä. Tiivistäen:

• toimituksilla on velvollisuus seurata omilla sivuillaan käytävää keskustelua ja poistaa sieltä yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoa loukkaavat sisällöt, jollaisiksi määritellään myös väkivaltaan yllyttäminen ja kansanryhmään kohdistuva vihan lietsominen
• lapsille ja nuorille suunnattuja keskusteluja tulee syynätä erityisesti
• yleisöllä on oltava mahdollisuus ilmoittaa asiattomista viesteistä ja ilmoituksesta on tultava vahvistus ilmoituksen lähettäjälle
• yleisön tuottama sisältö on selvästi erotettava toimituksellisesta sisällöstä

Siinä se. Näitä, hyvin pitkälle jo suomalaisten toimitusten käytössä olevia periaatteita JSN:n taustayhteisöt ja eri mediatalojen edustajat ovat hinkanneet  palavereissaan yli puoli vuotta.

Tulos on kovin lattea. Veikkaan että tällaisten periaatteiden pohjalta JSN antaa langettavan tuomion vain sellaiselle verkkojulkaisulle, joka ylläpitää täysin moderoimatonta keskustelupalstaa eikä reagoi toistuviin vaatimuksiin poistaa keskustelupalvelusta räikeimpiä rasistisia öyhötyksiä. Journalistin ohjeet ovat tähän ympäripyöreyteen verrattuna täsmällinen käsikirja, jonka pohjalta kuka tahansa osaa arvioida journalistisen tuotteen eettisyyttä. Jostain syystä vastaavaa täsmällisyyttä ei uloteta keskusteluun. Esimerkiksi polttavasta “omalla vai Jon Cederbergin nimellä” -kysymyksestä JSN:n periaatteet eivät sano mitään.

Ainoa konkreettinen ehdotus JSN:n liitteessä on asiattoman viestin ilmoittaminen. Tässä kohtaa muuten hattarainen määritelmä on hämmentävän yksityiskohtainen: kerrotaan, että asiattomasta viestistä ilmoittamiseen on saatava kuittaus siitä, että viesti on vastaanotettu.

Käytännössä tämä tarkoittaa lähes kaikkiin sisällönhallintajärjestelmiin ja foorumisoftiin sisäänrakennetun automaattisen kuittausviestin tai -dialogin aktivointia. On vaikea nähdä, mitä erityistä hyötyä tästä velvoitteesta on. Tärkeämpää olisi kai se, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun asiattomasta viestistä on ilmoitettu. Tämä toisaalta on kunkin toimituksen itse päätettävissä.

Yksi huomionarvoinen yksityiskohta liitteessä on. Liitteen mukaan median keskustelupalstaa ei pidetä toimituksellisena aineistona. Toimitusorganisaatiot siis edelleenkin ylläpitävät web-palvelua, jota ne editoivat, mutta jollakin loogisuuskäännöksellä toimituksen ylläpitämä ja toimittama kokonaisuus ei ole toimituksellinen.

LISÄYS 8.9.2011: Osallistuin vuosi sitten JSN:n asettamaan työryhmään, joka pohti mediasaittien keskustelupalstojen sääntöjä. JSN:n taustayhteisöt eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä työryhmän alustavaan raporttiin; tämän vuoksi työtä on viime vuoden lopulta tehty uudella kokoonpanolla, joka on muotoillut nyt julkaistun liitteen.

Aiheesta aiemmin:

JSN tulkitsee höperösti

Millaisia sääntöjä tiedotusvälineiden keskustelupalstoilla pitäisi olla?

JSN ja keskustelupalstat

Päivitys 29.8. klo 9.44: Aamulehti on poistanut alla linkatun alkuperäisen Blockfest-juttunsa. Juttu löytyy ainakin toistaiseksi Googlen välimuistista.

Aamulehti on ilonamme jälleen. Tuskin on antakaa-yksinäisille-pojille-pimppaa-gatesta toivuttu, kun Mansen ylpeys närästää tamperelaisen musiikkitapahtuman Blockfestin järjestäjiä.

Lyhyesti referoiden: Aamulehti uutisoi Blockfest-viikonloppuna tapahtuneista järjestyshäiriöistä ja epäillyistä rikoksista liittäen ne Blockfestiin. Tapahtuman järjestävät tarjosivat aiheesta lehteen vastinetta, jota lehti ei julkaissut. Tämän jälkeen järjestäjät julkaisivat oman nkemyksensä Facebooksissa avoimena kirjeenä, jonka jälkeen Aamulehti teki tarkentavan uutisen ja kommentin, jossa annettiin ymmärtää alkuperäisen uutisen epätarkkuuksien johtuneen lähteen eli poliisin kertomasta.

Tämän jälkeen Aamulehdessä julkaistiin yleisönosastonkirjoitus, jossa kerrottiin Blockfestin aiheuttamasta häiriöstä. Tapahtuman järjestäjät yrittivät saada kirjoittajan yhteystietoja osoittaakseen, että tapahtuman äänitaso oli annettujen lupien mukainen. Kun yhteystietoja ei toimituksesta saatu, järjestäjät yrittivät tavoittaa kirjoittajaa itse; paljastui, että kirjoittajan antamalla nimellä ei Tampereelta ketään löydy. Lopulta, pienen vetkuttelun ja selitysten jälkeen Aamulehdessäkin myönnettiin, että mielipidekirjoitus oli keksityn nimimerkin tuotantoa. Kauniiksi lopuksi Blockfestin järjestäjät ovat tekemässä koko hässäkästä kantelua JSN:oon.

Mitä tästä pitäisi oppia?

Ensinnäkin ainakin se, että Aamulehti ei toiminut kovin fiksusti jättäessään vastineen julkaisematta. On totta, että vastineoikeus on vain yksityishenkilöillä (sekä yhteisöillä, säätiöillä ja viranomaisilla), mutta Aamulehti olisi voinut reagoida jollakin muulla tavalla. Luulisi Aamulehdessäkin älytyn, että nykyään tämänkaltaiset viestit lähtevät kyllä leviämään toimitetun lehden ulkopuolellakin. Ihan erityisesti luulisi juuri Aamulehdessä älytyn.

Aamulehden haluttomuus myöntää virhettä alkuperäisessä uutisessa ja yritys kääntää väärät tiedot (ilmeisesti erehtymättömänä pidettävän) viranomaislähteen virheiksi on hieman nolo.

Toinen nolohko asia on mielikuvitushenkilön kirjoittaman mielipidekirjoituksen julkaiseminen. Aiemman uutisoinnin jälkeen mielipidekirjoitusta on helppo pitää tarkoitushakuisena tai jopa tilaustyönä.

Selvää on, että lehdet eivät yleensä tarkasta asiallisia, uskottavan kuuloisella nimellä varustettuja kirjoituksia. Tämän jälkeen ehkä tarkistavat herkemmin, ainakin jonkin aikaa. Varsinkin kun lehdistön puolelta on viime aikoina jaksettu muistutta lehtimateriaalin luotettavuudesta kaiken maailman nettisisältöön verrattuna ja on ainakin jossain määrin ajettu oikealla nimellä kirjoittamista ratkaisuna keskustelupalstojen “ongelmiin”.

Oma vinkeä kulmansa Aamulehden tapaukseen tuo se, että Aamulehden toiminnasta on varsin terävään sävyyn kertonut Stara-verkkolehti. Stara oli yksi Blockfestin sponsoreista ja Staran takana oleva Jocka Träskbacka on vuosien ajan käräjöinyt Aamulehden emoyhtiön Alma Median kanssa Etuovi-tuotemerkistä. Näillä asioilla on saattanut olla osansa Staran uutsointikulman valintaan. Tai sitten ei.

Aamulehden toimittaja Markus Määttänen kirjoitti pian Norjan traagisten tapahtumien jälkeen mielipideartikkelin, joka oli päätön. Kirjoituksessaan Määttänen rinnastaa Norjassa kymmeniä ihmisiä murhanneen Anders Behring Breivikin suomalaisiin kouluampujiin ja kertoo,  että “ratkaisevin puute, joka kullakin kolmella joukkomurhaajalla lyhyessään elämässään on ollut, on naisen puute. Breivikin ihmissuhteista ei ole toistaiseksi paljastunut muuta kuin, että hänellä on äiti. Olisi ihme, jos häneltä löytyisi tyttöystävä. Ei ollut Auvisella eikä Saarellakaan.”

Ja koska näin (Määttäsen tietojen mukaan) on, on järjettömien massamurhien estäminenkin suhteellisen helppoa: “Jos Auvinen, Saari tai Breivik olisivat saaneet vähän seksiä ja edes välillä jonkun tyttöystäväkseen, kenestäkään heistä ei olisi tullut joukkomurhaajaa.”

Määttäsen kirjoitus närkästytti monia ihmisiä ja sai ihmiset lähettämään palautetta Aamulehden päätoimittajille. Päätoimittaja Jouko Jokinen sai palautteesta osansa ja kirjoitti saamastaan palautteesta Aamulehden Isännän ääni -blogiin. Omassa kirjoituksessaan Jokinen puolusti toimittaajansa, kuten kunnon päätoimittajan kuuluukin. Tosin tyyli ei ollut paras mahdollinen; Jokinen kirjoitti muun muassa seuraavasti:

“Miksi ei saisi sanoa ääneen, että naisen puute on monen nuoren miehen suurin ongelma.”

Itse en ole huomannut vaatimuksia siitä, että esimerkiksi toimittaja Määttänen ei saisi sanoa päättömyyksiään. Julkinen keskustelu on lähinnä pyrkinyt osoittamaan aukkoja Määttäsen tiedoissa ja päättelyssä. Eri mieltä oleminen ja virheiden osoittaminen ei ole sama asia kuin pyrkimys hiljentää keskustelun toinen osapuoli; siksi Jokisen marttyyriasenne (“ei saisi sanoa ääneen”) on säälittävä.

Keskustelua Määttäsen kirjoituksesta ja päätoimittaja Jokisen kirjoituksesta on käyty myös päätoimittajan ja yleisön välillä sähköpostitse. Muusikko ja kolumnisti Tommy Lindgren julkisti Facebookissa Jokiselle lähettämänsä sähköpostin sekä Jokisen hänelle lähettämän vastauksen. Lindgrenin sähköposti on punnittu kirjoitus, joka osoittaa Määttäsen kirjoituksen puutteet ja syyt siihen, miksi niin moni lukija on siitä närkästynyt. Jokisen vastaus on lähinnä säälittävää kiemurtelua, johon päätoimittaja jostakin syystä näkee hyväksi sotkea puolisonsa (?).

Kylmäpäisempi päätoimittaja älyäisi tässä vaiheessa, että kuoppa on jo kyllin syvä ja lopettaisi kaivamisen. Vaan ei Jokinen. Jokinen on nyt kirjoittanut uuden blogimerkinnän, jonka avulla kuoppa alkaa näyttää avolouhokselta Pyynikin kyljessä. Viimeisimmässä kirjoituksessaan Jokinen osoittaa, että hän on ymmärtänyt kirjesalaisuuden niin, että kirjeen vastaanottaja (eli tässä tapauksessa Tommy Lindgren) ei saisi julkaista saamaansa kirjettä (vinkki: näin ei ole) ja että vastatessaan työnantajansa sähköpostilla työhönsä liittyvään palautteeseen Jokinen oikeastaan onkin yksityishenkilö.

Jotenkin näyttää siltä, että päätoimittaja Jokinen ei ole täysin kärryillä siitä, kuinka viestintämaisema on muuttunut, varsinkin Facebookin, blogien ja muun sosiaalisen median myötä. Jokisen kuopan pohjalta keskustelupöytään lähettämä natsikortti (“Jos olisin 1930-luvun fasisti, käyttäisin sosiaalista mediaa erittäin aktiivisesti”) tiivistää tämän ymmärryksen puutteen melko hyvin. Se, että Jokinen ei tunnu olevan selvillä omaan työhönsä liittyvistä juridis-eettisistä seikoista on toki huolestuttavaa sekin.

Päätoimittaja ei ainakaan blogissaan tunnu edes yrittävän keskustelua, jos aito keskustelu ymmärretään sellaiseksi, jossa toisen osapuolen mielipiteet edes jotenkin otetaan vastaan ja vastataan niihin järkevästi ja faktoihin perustuen ja tarvittaessa myös tarkistetaan omia mielipiteitä ja toimintatapoja. Tämä on erityisen huolestuttavaa; jos tällaisilla asenteilla ja käytännöillä johdetaan journalistista instituutiota, jonka pitäisi selvitä ja uudistaa itseään alan kenties suurimmassa mullistuksessa, ei ennustetta voi pitää kovin hyvänä.

EDIT klo 17.10: lisäsin linkin kuvakaappaukseen IS:n uutisesta

Suomalainen pelisivusto Dome.fi teki hurjan kuuloisen uutisen Etelä-Koreassa järjestetystä peliturnauksesta. Uutisen mukaan vuosittaisessa Starcraft-turnauksessa oli kuollut kolme ihmistä. Lisäksi järjestäjät pitivät kuolonuhrien määrää pienenä, yleensä kun turnauksessa on kuollut huomattavasti suuremepi määrä ihmisiä.

Hurjaa menoa. Paha vain, että uutinen ei pidä paikkaansa. Domen kirjoittaja oli tehnyt uutisen pohjautuen The Gold Rush -sivuston juttuun; The Gold Rush on brittiläinen parodia- ja satiirisaitti. Uutinen oli siis mielikuvituksen tuotetta.

Domessa erehdys huomattiin nopeasti. Toimitus julkaisi oikaisun, jossa se pahoitteli virhettä ja kertoi, miten se oli syntynyt. Oikaisu ja alkuperäinen juttu ovat edelleen luettavissa Domen sivuilla.

Aivan samaan ammattitaitoon ei vääntynyt maan suurimpiin lehtiin kuuluva Ilta=Sanomat. Lehti kirjoitti Domen uutisen pohjalta omansa ja linkkasi Domen uutiseen. Kun toimituksessa paljastui, että uutinen on ankka, uutinen yksinkertaisesti vedettiin sivuilta pois (uutinen löytyy vielä toistaiseksi IS:n mobiilisivuilta ; lisäksi uutisesta löytyy kuvakaappaus)

IS:n säätö ei aivan tue Aamulehden taannoista pääkirjoitusta, jossa kovasti korostettiin lehdistön ylivoimaista asemaa verkon laatusisällön lähteenä. Lisäksi IS:n toiminta on vastoin JSN:n linjausta, jonka mukaan verkossa julkaistujen juttujen virheelliset tiedot tulee korjata. Pelkkä virheellisen jutun poistaminen ei riitä.

Google avasi viime viikolla Google+ -palvelunsa. Tai avasi ja avasi: palvelu on “rajatulle joukolle tarkoitettu kokeilu”, johon uusia käyttäjiä päästetään tipoittain.

Mikä Google+ sitten on? Google, joka ei ole erityisen onnistunut sosiaalisen median palveluiden luomisessa, yrittää palvelullaan haastaa sosiaalisen median hittipalvelut Facebookin ja Twitterin. Onnistuakseen yrityksessään Googlen täytyisi oletettavasti tarjota jotain sellaista, jota Facebookilla ja Twitterillä ei vielä ole tai tehdä kilpailijoiden tekemät asiat vielä paremmin.

Google+:n idea selvinnee parhaiten katsomalla Googlen lyhyet videot palvelun avainominaisuuksista. Viikon käytön perusteella Google+:n voisi määritellä ominaisuuksiltaan ja käyttötavoiltaan Facebookin ja Twitterin väliin työntyväksi palveluksi. Google+ mahdollistaa Facebookia luontevamman ja paremmin hahmottuvan kontaktien luokittelun (Google+ Circels) ja Twitteriä paremman keskustelun (ei 140 merkin rajoitusta viesteissä).

Eikä kyse ole pelkästään uudesta palvelusta. Google+ näyttää olevan moniin Googlen näennäisesti erillisiin palveluihin vaikuttava ja niitä yhteen keräävä uudistus. Esimerkiksi Google+:aan rekisteröityneet käyttäjät saavat “rajoittamattoman määrän” tilaa Googlen Picasa-palvelussa ja YouTube-videoiden jakaminen on palvelussa tehty erittäin helpoksi. Sparks taas tuo käyttäjälle uudenlaisen näkymän Googlen uutisagregointipalveluun Google Newsiin. Sparksista ei tosin suomalaiselle Suomen asioista kiinnostuneelle käyttäjälle ole suuremmin iloa, koska Google News ei aggregoi suomalaisten web-uutisten sisältöjä.

Käyttäjälle merkittävin tekijä lienee käytön helppous. Google+:n käyttöliittymä on tarpeeksi lähellä Facebookia, jotta Google+:n käytön aloittaminen ei ole liian vaikeaa. Jonkinasteinen ongelma on, että stream-näkymä (jossa siis eri kontaktiryhmiin liitettyjen muiden käyttäjien statuspäivitykset ja  muu jaettu kama näkyy) lajittelee statuspäivitykset viimeisimmän kommentin tuoreuden mukaan. Tämän takia paljon kommentteja keräävät päivitykset ovat streamissa ylimpänä; tämä tekee esimerkiksi Scoblen tai muiden julkkisten seuraamisesta lähes koko palvelun seuraamista vaikeuttavan tehtävän. Käyttäjä voi tietenkin seurata vain yhtä circleä kerrallaan, mutta itse ainakin haluaisin seurata kaikkien käyttäjäryhmien kaikkia päivityksiä yhdessä streamissa (ja tämä on myös Google+:n oletusnäkymä).

Se, mitä Google+ ei vielä tarjoa, on osallistumisväline yrityksille ja muille yhteisöille; siis samaan tapaan kuin yritysten on mahdollista luoda omia yritysprofiilejaan (pages) Facebookissa. Tällainen mahdollisuus on kuitenkin tulossa. Google+:n toiminnallisuudet (muun muassa Hangout-videochat) tekevätkin Google+:sta lupaavan palvelun asiakaspalvelulle, tietenkin sillä oletuksella, että Google+ saa käyttäjät koukkuunsa.

Oma lukunsa Google+:ssa on mobiiliulottuvuus. Android-puhelinten käyttäjät voivat jo ladata puhelimiinsa ilmaisen Google+ -ohjelman, joka tuo monet palvelun ominaisuuksista puhelimeen. Lisäksi mobiilikäyttäjät pääsevät käyttämään Huddle-ryhmächattia. Mobiilikäyttäjä voi myös tarkastella maantieteellisesti lähellä olevien käyttäjien statuspäivityksiä omassa Nearby-circlessä.

Käytin itse muutaman päivän Google+:aa Androidissa: käyttökokemus oli hyvin sulava, mutta sovellus kaatoi puhelimen vähintään kerran päivässä; suosittelen odottamaan Android-sovelluksen kanssa siis vielä vähän aikaa, ellei kokeilunhalu aja kaatumisriskien ohi.

Google+ tuntuu hyvältä palvelulta, mutta ongelmaton se ei suinkaan ole. Ensinnäkin circles-idea vaatii totuttelua. Ja jonkin verran miettimistä, esimerkkinä Google+:ssa laajalle levinnyt kaavio siitä, miten eri käyttäjille jaetut statuspäivitykset Google+:ssa näkyvät.

Lisäksi Google+ tulee varsin täydeltä tuntuvaan markkinaan. Tai ainakin se lohkaisee käyttäjänsä ajasta jälleen yhden palan. Kysmys kuuluukin, onko Google+ niin tärkeä, että se syrjäyttää joknin nyt käytössä olevan palvelun vai onnistuuko se änkemään itsensä nykyisten rinnalle?

Omassa käytössäni Google+ on toistaiseksi Facebookin ja Twitterin rinnalla toimiva palvelu. Jos Google+ onnistuu haalimaan käyttäjiä (yrityksiä ja yhteisöjä) ja korjaamaan tietyt ongelmansa, siitä saattaisi helposti tulla omassa käytössäni Twitterin korvaaja. Aika näyttää.

HS:n Esa Mäkinen lyttää (€) kolme vuotta toimineen Kritiikkiportti-palvelun aamun HS:ssa. Mäkisen mukaan “Sivusto oli kunnianhimottomasti ja huonosti toteutettu. Kritiikkiportti oli lista linkeistä sanomalehtien kritiikkeihin. Kritiikkejä ei voinut arvioida, ei kommentoida eikä jakaa kavereille. (…) Kritiikkiportti jäi vain sanomalehtiin kirjoittavien, etabloituneiden kriitikoiden maineenlisäykseksi. Lukijoiden mielipiteille ei ollut tilaa.”

Mäkinen on oikeassa. Kritiikkiportti oli käsin ylläpidetty linkkikokoelma, joka ei juuri tarjonnut lisäarvoa normaaliin hakukoneen tuloslistauksiin ja joka jätti linkittämättä moniin verkossa julkaistuihin kritiikkeihin. Nämä rajoitukset olivat kyllä tiedossa jo palvelun aloittaessa, joskin tuolloin HS ei kiinnittänyt asiaan huomiota.

Kritiikkiportista (joka oli HS:n kulttuuritoimituksen esimiehen Saska Saarikosken idea) ei haluttukaan interaktiivista palvelua. Palvelussa listattuja kritiikkejä julkaisevat printtilehdet eivät halunneet palveluun kommentointimahdollisuutta, koska kävijät haluttiin lehtien omiin palveluihin kommentoimaan.

Eli sama vanha juttu: verkkopalvelua rakennettiin instituutioiden (paperilehdet, kritiikki-instituutio) näkökulmasta, ei käyttäjille tarjottavaa hyötyä ajatellen. Eipä siis kumma, että käyttäjät eivät kiinnostuneet.

Lisäksi pikkunillityksenä: Kritiikkiportin vertaaminen Metacriticiin ontuu, kun Metacritic operoi amerikkalaistyylisillä piste/tähti/arvosana-kritiikeillä ja niistä lasketuilla keskiarvoilla. Samanlaisen mekaniikan kehittäminen sanallisen kritiikin arvottamiseen voisi olla suhteellisen hankalaa.