« Ostaisinko toimittajan? | Main | Bisnesmallikeskustelu jatkuu »

helmikuu 05, 2009

JSN:n Hyvärinen taas synkkänä

JSN:n puheenjohtaja Pekka Hyvärinen on käynyt puhumassa lapsia ja mediaa käsitelleessä seminaarissa.

Ensinnäkin HS:n referoiman Hyvärisen mukaan Suomessa ei tiedetä, "miten internetin haasteeseen pitäisi vastata. Ei tiedetä, millaisia lehtiä tai tv-uutisia nyt pitäisi tehdä".

En nyt sanoisi noinkaan. Totta, netti haastaa tiedotusvälineitä, mutta tiedotusvälineistä jotkut ovat onnistuneesti onnistuneet saavuttamaan yleisöjään netissä. TNS Metrixin top-10:stä viisi on suurimpien mediatalojen tai -brändien saitteja (ja top-20:stä perinteisten mediatalojen saitteja on 13). Esimerkiksi Yhdysvalloissa Nielsen Onlinen top-10-listalle (pdf) perinteisiä mediataloja mahtuu kaksi (kyllä kyllä, "oikeassa" listassa Suomessakin olisi Google). Väittäisin, että jotakin on siis thety oikeinkin, vaikka opittavaa aivan varmasti on.

Lisäksi Hyvärinen maalaa synkkää kuvaa suomalaisten mediatalojen taloudellisesta tilasta: "Ei ole ollenkaan selvää, että suomalainen maksullinen media selviää näistä haasteista".

Enpä tiedä tästäkään. Tietenkin haaste ajoittuu pitkälle aikavälille, mutta suomalaiset mediatalot ovat varsin vankassa kunnossa. Osa niistä tekee jopa erinomaista tulosta, taseissa riittää pääomaa ja omistajille maksetaan paikoin huimia osinkoja.

Hyvärisen siteerauksista näyttäisi paistavan yleinen tapa yleistää Yhdysvaltojen (printti)mediamarkkinan tilanne Suomeen. Joidenkin surkeasti johdettujen jenkkiyhtiöiden tilanteen näkeminen alan universaalina surkeutena on epäanalyyttistä höpöilyä. Se, onko höpötys tarkoitushakuista vai puhtaasti väärinymmärrystä on sitten vaikeammin haarukoitavissa.

Posted by Kari at 05.02.09 20:01

Comments

Minäkään en näkisi suomalaisen median (on muuten aika hemmetin epämääräinen käsite) tulevaisuutta niin synkkänä. Mutta varmaankin alleviivaa aika pitkälle Hyvärisen näkemystä printtimedian edustajana. Hänelle ei näytä vieläkään avautuvan se näkemys, että esim. Hesarin saitti on osa sitä kokonaisuutta, jota Helsingin Sanomiksi kutsutaan. Hänelle se on vain ja ainoastaan printti-Hesari (tai ainakin tällaisen näkemyksen hänen sanoistaan saa).

Posted by: Janne Toivoniemi at 05.02.09 21:58

En ole ihan yhtä optimistinen kanssasi, Kari. On totta, että kotimaiset mediatalot ovat toistaiseksi vielä hyvässä kunnossa. Mutta mediaympäristön muutoksen SUUNTA ja VAUHTI antavat aihetta katsella ympärilleen huolestuneena.

Siinä olet oikeassa, että perinteiset media-alan yritykset ovat onnistuneet nappaamaan hyvän osuuden silmäpareista ja suosituimmista sivustoista. Tämä osoittaa, että ammattitaitoisesti toimitetulle sisällölle on selkeää kysyntää.

Posted by: Ossi Mäntylahti at 06.02.09 11:33

Itse arvioin, että kalliin harrastelehden heat-set-paperin tuoksu on sellainen, ettei sitä voi korvata. Ei liioin muuksi muuttaa sen symbolimerkitystä, muistuttamassa pöydällä, telineessä, yöpöydällä ..., niistä elämän mukavista asioista, joista se spesifisti kertoo.
Se edesauttaa jaksamista. Eläköön luksus.

Posted by: -rh at 06.02.09 13:48

Muutoksen suuntai ja vauhti ovat kyllä pitkälti lehtien/yhtiöiden omassa kontrollissa. Tulee jotenkin mieleen se Darwin awardsin juttu, missä lentäjät tappoivat itsensä laittamalla autopilotille liian ison tavoitekorkeuden ja liian suuren nousunopeuden..
Laadulla pärjäisi hyvin, mutta kun paskassa on paremmat katteet. Valitettavasti jälkimmäistä saa netistä ilmaiseksi.
Big Apple -televisiosarjassa puhuttiin hienosti vastavasta tilanteesta jotenkin, että kun on selkä seinää vasten pitää vain kääntyä niin näkee että seinässä onkin ovi.

Posted by: Anonymous at 06.02.09 14:09