« Loppu Mygazinesille? | Main | Miksi Valtion Rautatiet ei saa tiedotustaan kuntoon? »

lokakuu 07, 2008

Kivat pallot sulla

Olen surkea matematiikassa, todella surkea. Kadehdin ja ihailen ihmisiä, jotka ymmärtävät matematiikasta jotain ja jotka voivat innostua esimerkiksi siitä, että matemaattiset kaavat tai ratkaisut voivat olla kauniita. Oma esteettinen tajuni on hieman toisin vääntynyt.

Ja tilastotiede: toimittajan pitäisi osata lukea ja tulkita tilastoja ja oikein hyvät toimittajat (ja tutkijat) osaavat tulkita tilastollista dataa ja leipoa sitä selkeiksi kuvaajiksi. Itse en osaa. Syyttäisin tästäkin asiasta mielelläni esim. peruskoulua, mutta epäilen, että kyse on laiskuudesta.

Tilastollis-matemaattisesta ummikkoudestani huolimatta tajuan kyllä, että Googlen talliin hankittu Gapminder on hieno asia. En ymmärrä, miten tämä Ruotsin lahja tilastollisen tiedon visualisoinnille on mennyt minulta ohi. Olen aika varma että Hans Rosling on nero tai ainakin melkein.

Idea on yksinkertainen. Otetaan maita ja/tai populaatioita kuvaavia aikasarjoja ja tehdään niiden muutoksesta animoituja graafeja. Seuraus on hypnoottista katsottavaa sen lisäksi, että välitettävä tieto on yleissivistävää.

Kuka tahansa ei Gapminder-kuvaajia pääse tekemään: täytyy olla maita tai alueita koskevaa, dokumentoitua aikasarjadataa, jota on lupa jakaa julkisesti. Aika harvalla meistä on, ellei satu olemaan esim. Tilastokeskus tai tilastollisesti vinksahtanut sosiaalitieteilijä.

Periaatteessa samantapaisia kuvaajia voi kyllä tehdä Google Chartin Liikekaavio-widgetillä. Itse en saanut sitä piirtämään yksinkertaista kokeiludokumenttia ja sama ongelma näyttää olevan useammallakin käyttäjällä, mutta ainakin periaatteessa liikekaavioiden tekeminen on mahdollista. Se, ovatko omat kaaviot yhtä hypnoottisia kuin Hans Roslingin, onkin sitten aivan eri asia. (EDIT: Katsokaa esimerkkinä Jukka Lehtisen tekemä esimerkkipalloshow, kyllä se onnistuu).

Johdatuksena pallukoihin kannattaa katsoa alle upotettu videoesitys terveydestä, rahasta, seksistä ja Ruotsista.

Posted by Kari at 07.10.08 09:39

Comments

"Olen surkea matematiikassa, todella surkea. Kadehdin ja ihailen ihmisiä, jotka ymmärtävät matematiikasta jotain ja jotka voivat innostua esimerkiksi siitä, että matemaattiset kaavat tai ratkaisut voivat olla kauniita. Oma esteettinen tajuni on hieman toisin vääntynyt.

Ja tilastotiede: toimittajan pitäisi osata lukea ja tulkita tilastoja ja oikein hyvät toimittajat (ja tutkijat) osaavat tulkita tilastollista dataa ja leipoa sitä selkeiksi kuvaajiksi. Itse en osaa. Syyttäisin tästäkin asiasta mielelläni esim. peruskoulua, mutta epäilen, että kyse on laiskuudesta."

Tämä pelastaa päiväni. Ja elämäni. Olen sinulle tuopin velkaa. Tai kaksi.

Posted by: Timo Riitamaa at 07.10.08 10:30

Oon myös Rosling-fani, tää on yks mun suosikkivideoista TEDtalkseissa. Rosling oli just hiljattain Tampereella puhumassa, mutta missasin.

Graafien rakentamisessa tosin on aina vaikeaa toi datan läpiharavoiminen; aina on jotain, mitä pitää korjata jollain ihme kertoimilla, kun raportointikäytännöt vaihtelee. Itse graafien piirtäminen ei ole mitenkään monimutkaista.

Posted by: Qtea at 07.10.08 10:54

Hans Rosling on kyllä ainakin melkein nero: kannattaa tsekata miehen esitys TED -konferenssissa Kaliforniassa:

http://www.ted.com/index.php/talks/hans_rosling_shows_the_best_stats_you_ve_ever_seen.html

Posted by: Virpi at 07.10.08 11:11

Helpolla irtoaa tuoppi Timolta. Mikä ei tietenkään estä niiden vastaanottamista.

Qtea: joo, näihin kertoimiin yms yhteensovittamiseen on tullut törmättyä.

Posted by: Kari Haakana at 07.10.08 11:33

Tein pienen kokeilun tuolla widgetillä. Hieman täytyy taulukkoa säätää, että saa sen toimimaan.

http://talousuutiset.blogspot.com/2008/10/tilastokppyrit-helposti-tai-helpohkosti.html

Posted by: Jukka at 07.10.08 12:00

Tuo vaikuttaa kiinnostavalta. Presentaatioihin vähän lisäväriä :)

Posted by: kylteri at 08.10.08 17:57

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)