« huhtikuu 2008 | Main | kesäkuu 2008 »

toukokuu 30, 2008

Jallu tai Anna, kuka näitä erottaa

Aamun HS ilahdutti pornolla. Tai no siis pornoa käsittelevällä kirjoituksella (lyhennelmä verkossa), jonka lähtöpisteenä on eduskunnan päätös ryhtyä suosimaan pornottomia hotelleja. Päätökselle perustelut ("toisenlainen päätös olisi ollut kannanotto pornon puolesta") antava eduskunnan hallintojohtaja Kari T. Ahonen korostaa kuitenkin, ettei kyseessä ole moraalinen kanta pornoon.

Eli ottamalla moraalisen kannan ("emme halua ottaa kantaa pornon puolesta = olemme pornoa vastaan") eduskunta jättää ottamatta moraalista kantaa pornoon? Nyt ollaan eittämättä jonkin ytimessä. En tiedä minkä.

Toisen timantin heittää Vihreiden naisten puheenjohtaja Heli Järvinen puolustaessaan eduskunnan hotelliporno/pornohotellikieltoa:

Pornoon liittyy aina välttämättä ihmisten alistamista. Se liittyy ylipäätänsä kehon myymiseen. Se vääristää terveen vartalon ihannetta samalla tavalla kuin naistenlehdet.

Korostus omani, mutta haluan korostaa, että ylläoleva lainaus on suora. Alla oleva on kuviteltu.

"Onko Amsterdamin Hiltonissa? No se on hallintojohtaja Ahonen täältä Suomen eduskunnasta vaan päivää. Meiltä olisi valtuuskuntaa tulossa teille yöpymään, mutta ihan ensiksi haluaisin kysyä, että onko teillä pornoa hotellissa? Ai ei. No sepä hyvä. Mitenkäs sitten naistenlehtiä? Ai on vai?"

(Viimeisen kappaleen esikuvana Veran merkintä osittain samasta aiheesta)

Tämän kirjoitti Kari 08:33 AM | Kommentit (3)

toukokuu 28, 2008

Lehdistön ihannetyttö kiittää

Kävin pönöttämässä Sanomakuutiossa blogikilpailun tiimoilta. Aiheesta on julkaistu nolo videokin. Pahoittelen.

Mutta kiitän myös. Kaikkia äänestäneitä tietenkin ja aivan erityisesti kaikkia, jotka jaksavat kommentoida. Tulkaa jatkossakin.

Tämän kirjoitti Kari 11:39 AM | Kommentit (10)

toukokuu 27, 2008

Kuihtuuko keltainen web?

Eilisessä Kauppalehdessä (ei linkkiä, en löytänyt Kaupalehden sivuilta hakumahddollisuutta) analysoitiin iltapäivälehtien tilannetta. Liikevaihto laskee, kun lukijat eivät enää osta paperiversiota ja netistä ei vielä saada ilmoitustuottoja laskevaa levikkituloa peittämään.

Ilta-Sanomien toimitusjohtaja Pekka Harju ainakin tajuaa missä mennään: kyseessä on rakennemuutos, jonka muut uutistoiminnan pelaajat ovat jo enemmän tai vähemmän käyneet läpi (ja jota aikakauslehdet edelleen odottavat). Harjun resepti ei kuitenkaan kuulosta aivan selkeältä: "Varmaa on, että iltapäivälehtien konseptit tulevat muuttumaan: verkkoa ja lehteä on pakko eriyttää". Samaa sanoo Iltalehteä julkaisevan Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne: "Odotan, että Iltalehdessä printin ja verkon sisällöt roolitetaan niin, että ne syövät nykyistä vähemmän toisiaan".

Miten printtiä ja webiä voisi eriyttää? Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus on säästää skuuppeja paperilehteen ja saada tätä kautta levikkirahaa. Vaan kun homma ei toimi: skuuppien piilottaminen webistä tarkoittaa uutiskilpailun luovuttamista webissä ja se taas vaarantaa lukijamääräkehityksen. IL:n ja IS:n tontille netin puheenaihemedioiksi on takuuvarmasti tulossa yrittäjiä, jos lehdet ryhtyvät köyhäilemään uutistarjonnassaan (köh Uusisuomi.fi köh).

Toki I-lehtien on mahdollista vääntää web-palveluidensa fokus johonkin ihan muualle kuin uutisiin. Brändikuori voidaan täyttää iltapäivälehtimäisillä palveluilla, jos luotetaan siihen, että niillä pärjätään uutisten sijaan. Ruotsin ja Norjan iltapäivälehdet (jotka monessa asiassa toimivat suomalaisten serkkujensa esikuvina) tosin näyttävät edelleen puskevan verkossa uutiskylki edellä.

Mikä kama voisi vetää iltapäivälehtien saiteille nykyisenkaltaiset yleisöt uutisten sijaan? Keskustelupalstat lehdillä jo on ja kummankin emoyhtiöllä on omat osto- ja myyntipalstansa, joten TNS Metrixin top 10 -listan sisältömuodot iltapäivälehdillä ja niiden emoilla jo onkin näpeissään kartta- ja hakupalveluita lukuunottamatta.

Jonkinlaista yhteisöpalvelua jommaltakummalta iltapäiväportaalilta voisi kai odottaakin. Mutta riittäkö sellaiseen lihaksia ja investointimahdollisuuksia? Ja onko tuulipuku-Galtsu konseptina edes mahdollinen? Jäämme odottelemaan.

Tämän kirjoitti Kari 03:47 PM | Kommentit (11)

toukokuu 21, 2008

STT:kin heräsi

STT teki vihdoin keskiviikkona kaksi uutista Jukka Kemppisen blogimerkinnän tiimoilta. Tätä kirjoitettaessa Kaleva on julkaissut molemmat (1 ja 2) ja Iltalehti ja MTV3 toisen. Ilta-Sanomat ehti vilauttaa toista uutista hetken aikaa lukijoilleen, ennen kuin uutinen ilmeisesti poistettiin sivuilta. Tai ainakin tällaisen päätelmän voi tehdä siitä, että IS:n otsikko "Nettiaineisto syyttää ylilyönneistä Jokelassa" näkyy yhä Amppareissa, mutta otsikon klikkaaminen johtaa IS:n virhesivulle.

JSN-akseli jää näiden uutisten tiedoilla edelleen hieman hämäräksi. Ilmeisesti neuvostossa on tapahtunut jonkinlainen tietokatkos. Uutisen mukaan JSN:n puheenjohtaja Pekka Hyvärinen ei ollut Kemppisen nyt julkistamaa aineistoa aiemmin nähnytkään, vaikka aineiston kerääjien mukaan se toimitettiin JSN:ään jo viime vuonna. Juuri tällaisen aineiston puuttumisen takia JSN:ltä ei tullut Jokelaan liittyen yleistä kannanottoa.

En oikein ymmärrä Hyvärisen lausuntoa, jonka mukaan "JSN:n kannalta tapaus on jo vanhentunut". JSN:n perussopimuksessa sanotaan kyllä, että "...Neuvosto ja puheenjohtaja eivät ota käsiteltäväkseen ... ilman erityistä syytä asiaa, jonka julkaisemisesta on kulunut enemmän kuin kolme kuukautta", mutta eikö tässä nyt ole kysymys aika erityisestä syystä ja asiasta?

Juttu jatkunee parin viikon kuluttua, kun viime entryn kommenteissakin mainittu Tampereen yliopiston journalismin tutkimusyksikkö julkistaa tutkimuksensa.

EDIT
Asiasta muualla:

Havaintovihko: Hylkäsikö JSN Jokela-käsittelyn muotoseikkojen vuoksi?
Elämää radioasemalla: Jokela
Pintaa ja pinnan alta: Jokela, median etiikka ja paikallisuus
Viima: Seiska kiisti ja myönsi Jokela-syytökset

Tämän kirjoitti Kari 08:31 PM | Kommentit (2)

toukokuu 20, 2008

Media ei tarttunut Kemppisen tietoihin

Hämmentävän vähälle huomiolle ovat jääneet Jukka Kemppisen eilen julkistamat väitteet median toiminnasta Jokelassa. Tähän mennessä Kemppisen kirjoituksesta ovat kertoneet ilmeisesti vain Uusisuomi.fi ja Aamulehti Ja HS.fi:n mediablogi.

Syitä vaikenemiseen voi tietenkin olla useita. Keskeinen syy on epäilemättä se, että STT ei ole (ilmeisesti) tehnyt asiasta uutista. Koska useimpien välineiden kotimaan aiheiden seuranta perustuu lähes täysin STT:n feediin, ei asia nouse agendalle ilman STT:n vetoapua. STT:n vaikeneminen taas voi johtua yksinkertaisesti tietämättömyydestä: ehkäpä siellä ei lueta Kemppisen blogia. Syytä olisi.

Toinen syy voi olla se, että juttu on jossakin toimituksessa/toimituksissa työn alla. Tähän viittaa Kemppisen kirjoituksen alun vihjauskin. Mutta tuskinpa asia kaikissa toimituksissa on työn alla.

Kemppisen kirjoitus sikälikin mielenkiintoinen, että Kempinen kertoo kirjoituksen olleen hänen hallussaan koko vuoden. JSN:ltähän odotettiin jonkinlaista yleisempää kananottoa Jokela-toimintaan liittyen, mutta sitä ei tullut, koska "JSN:n puheenjohtajan Pekka Hyvärisen mukaan neuvosto ei ole pyynnöistä huolimatta saanut koulun oppilailta, heidän omaisiltaan tai henkilökunnalta yksilöityjä tietoja median toimintatapojen selvittämiseksi. Tästä syystä neuvoston on hänen mukaansa mahdotonta selvittää jälkikäteen, mitä Jokelassa tapahtui." (Helsingin Sanomat 20.3.2008)

Yksilöidyt tiedot ovat siis olleet olemassa, mutta niitä ei ole toimitettu JSN:lle? Toimiiko JSN nyt, kun yksilöidyt tiedot on julkaistu, vaikkakin julkaisija on "väärä"?

Tämän kirjoitti Kari 02:33 PM | Kommentit (18)

toukokuu 19, 2008

Jokela jatkuu edelleen

Jukka Kemppinen on julkaissut blogissaan Jokelan koulun oppilaiden tekemän yhteenvedon, jossa täsmennetään sitä, mitkä välineet ovat oppilaiden mukaan tehneet tilanteessa mitäkin.

Suosittelen lukemaan, tästä kuullaan vielä.

Tämän kirjoitti Kari 10:20 AM

toukokuu 18, 2008

Micra Cuts kosiskelee bloggaajia

Markkinointiniilot ovat myyneet Nissanille kolean ajatuksen blogien kautta tehtävästä sissimarkkinoinnista. Idis on, että suosituille bloggaajille annetaan viikoksi käyttöön Nissan Micra. Bloggaajilla on myös "mahdollisuus" kirjoittaa ajokokemuksistaan Micra Cuts -blogiin. Ja toiveena epäilemättä on, että Micrasta kerrotaan myös omassa blogissa.

Ihan hyvä idis. Kai. Minua mietityttää kamppiksen toteutus: Micra Cuts on tehty korostetun anonyymisti Bloggerilla ja linkeistäkään ei löydy muuta informaatiota kuin linkki Micran sivuille. Tämä nyt kai ei ihan lyö korville markkinoinnin eettisten sääntöjen (sellaiset on, ihan oikeesti) vaatimusta markkinoinnin tunnistettavuudesta, mutta vähän outo tämä toteutustapa silti on. Varmaan tämäkin aspekti kampanjasta on jollain nelikentällä viilattu kohdalleen.

Ja miten bloggaajan etiikka sitten taipuu Micralla ajamiseen? Onko ok ottaa vastaan vastikkeeton viikon koeajo? Miksipä ei olisi? Aiheesta keskustelua mm. Paras aika vuodesta -blogissa.

Toim. huom: kirjoittajalle ei ole tarjottu Micraa viikoksi. Kirjoittaja on enemmän Renault-mäen miehiä.

Tämän kirjoitti Kari 10:18 PM | Kommentit (3)

toukokuu 15, 2008

En erityisen lämpimästi suosittele Disqusia

Katsotaanpa saadaanko tähän koekirjoitukseen vanhanmalliset kommentit takaisin.

Olisi kovasti kiva se.

Tämän kirjoitti Kari 11:34 PM | Kommentit (3)

Ylläpito tiedottaa: kommenteissa häikkää

Asensin vihdoin viimein Akismet-plugarin, jonka pitäisi torpata kommenttispämmiä (jota on viime päivinä riittänyt). Samalla kivulla lisäsin myös Disqus-pluginin: tämän taas pitäisi hieman CoCommentsin tavoin tehdä blogikommentoinnista hieman paremmin seurattavaa.

Voi olla niin, että lapset eivät oikein tykkää leikkiä yhdessä, sillä nyt entryn perässä oleva kommenttimäärä näyttää nollaa, vaikka kommentteja olisikin. Tai voi olla, että Disqus kaipaa vielä vähän jakoavainta. Kokeillaan.

Kommentoinnin pitäisi kuitenkin toimia normaaliin tapaan, vaikka kommenttimäärät etusivulla eivät pitäisikään paikkaansa. Kiitos kärsivällisyydestä.

Tämän kirjoitti Kari 10:46 PM

"Ryypätessä ei kannata syödä kulmikasta ruokaa", sanoi Kuittisen Peetu kun krapula-aamuna mannaryynivelliä oksensi

Veljet ja sisaret Helsingin Sanomain kaupunkitoimituksessa, tämä entry on teille! Lukekaa tarkkaan.

Tässä mielellään jo lähipäivinä joku teistä voisi Jarmo Huhtasen työvuoron päätyttyä mennä Huhtasen työpisteelle ja etsiä sieltä kirjan. En ole varma, mikä kirjan nimi on, mutta vahvoja epäiltyjä ovat Lönnrotin "Suomalaisia sananlaskuja" (kyseessä voi olla näköispainos), Topeliuksen Maamme-kirja ja Matti Kuusen teos Sananlaskut ja puheenparret.

Hävittäkää kirja välittömästi. Pelkkä piilottaminen ei auta, vaan kirja täytyy polttaa tai työntää silpuriin. Vain tällä tavalla estämme Huhtasen kaupunkisivujen kotimaanosaston kolumneihin jatkuvasti pomppaavat sietämättömät ja tarkoituksettomat sananlaskupläjäykset.

Viimeksi tänään Huhtanen oli käyttänyt kolumnia tekosyynä esittää seuraavat jo syystäkin unohtuneet suomalaisen verbaali-iloittelun mustat helmet: "mitäpä sitä nutun uutuudesta kunhan nappi on kirkas", "olisipa aina kesä ja helluntai ja kuuden markan päivät", "antaahan se yskä rykiä muttei vetelä pierrä", "hyvähän se on pinon vieressä lastuja poimia", "ei kuulu kanan kaakatus jos ei kukkonen kujerra" ja "ei niin pieniä housuja, ettei kaksia kalsareita mahdu". 1593 merkkiä sisältävästä kolumnista sananlaskupläjäykset vievät 296 merkkiä eli noin viidenneksen. Ko. ilmaisut eivät millään tavalla liity kolumnissa käsiteltyyn asiaan, jota en enää muista.

Veljet ja sisaret Helsingin Sanomain kaupunkitoimituksessa. Tiedätte mitä tehdä. Kansakunnan poskihampaiden integriteetti on käsissänne.

Tämän kirjoitti Kari 10:55 AM | Kommentit (9)

toukokuu 13, 2008

Blogilista muutti käyttöehtoja

Käyttäjien kampanjoinnin seurauksena Blogilistan käyttäjäehtoja on nyt muutettu.

Aiempi kiistanalainen kohta kuului:

Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin. Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen.

Uusi muotoilu menee näin:

Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin.

Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää ja linkittää blogilistan kautta kertyvää dataa, tilastoja, analyysejä ja trendejä Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten liiketoiminnassa. Palveluntarjoajan käyttö- tai julkaisuoikeus ei koske blogisisältöjä, muuten kuin linkitystarkoituksessa.

Valittaminen siis kannatti. Toki tekstiin jää vieläkin erilaisia kohtia, joita voi lukea ja tulkita varsin monella tavalla, kuten Pörrö Blogilistan kehitysblogin kommenteissa kirjoittaa. Mutta parmepaan suuntaan, kuitenkin.

Tämän kirjoitti Kari 04:34 PM | Kommentit (6)

toukokuu 12, 2008

Käyttäjät ante portas!

Sanoma Digitalin Blogilista-operaatio ei ole mennyt aivan suunnitellusti. Tai voi olla, että Digitalin näkökulmasta on mennytkin, mutta listan käyttäjät, mokomat, ovat eri mieltä. Tämä on sinänsä harmillista, koska Blogilista ei ole mitään ilman käyttäjiään.

Summattuna harmia aiheuttaa Blogilistan tuominen tuotantoon ilmeisen keskeneräisenä sekä se, että listan ylläpito ei vastaa käyttäjien antamaan palautteeseen ja kritiikkiin. Tilaisuuksia damage controliin on kyllä ollut, mutta toimeen ei ole ilmeisesti ryhdytty kyllin rivakasti, näkyvästi ja uskottavasti.

Tuoreena lisäharmina on Blogilistan käyttöehtojen vähintäänkin epäselvä muotoilu, joka antaa mahdollisuuden herra tietää minkälaisiin tulkintoihin.

Tyytymättömyyttä voi ihastella seuraavista blogeista:

Muistio: Blogilista vai uutissyöte?
Ihmelapsen viimeiset hetket: Maailma loppui neek…
Sashimi: Oikeudet
Elefanttipuhetta: Blogilista 2008
Pala maailmaani: Olen sinun jos tahdot niin?
Kriisipuuro: Exodus
Sedis: Blogilista uudistunut
Kolikon kääntöpuoli: Lyhyesti
Benrope: Blogistoliitto
Ihan kiva elämä: Sanoma Digital rikkoi Blogilistan
Menopaussi: Ei näin
Marginaali: If you add feeds regularly, try the Firefox lisäosa
ButtUgly: Blogilista, mitvit?
Skrubu: Korvike
Skitso: Kyllä Sampopankki opettaa
SwitchX: Kiitos ja hyvästi
Mari Koo: Ne käyttöehdot
Pintaliitoblogi: Tekijänoikeudet menivät lukijoiden edelle
Viides rooli: Kuka omistaa blogisi?
Reunasilmukka: Pois Blogilistalta
Lilith silittää: Metelin väärti
s1t.net: Blogilistan #92 kiittää ja kuittaa
Ai kauheeta: Ehdoitta ja ehdottomasti
Ze Kerawach: Tarjolla tänään
dev/nikc/blog: Suru valtasi Blogilistan kotikadun (Erityispropsit otsikosta!)
KKuja: Blogilista varastaa oikeudet
Terkut täältä: Lähteäkö blogilistalta
Herttaista: Minua ette omista!
Enimmäkseen harmiton: Tiina is not amused

(Lista koostettu ensimmäisen kerran Kasan ja Matkalla-blogin listoista 12.4.2008, linkkejä lisään sitä mukaa kun löytyy)

Tilanne on vielä korjattavissa. Voisiko siis joku siellä Sanoma Digital -liiketoimintaryhmästä irrottaa seuraavaksi kahdeksi viikoksi pari viestinnän ammattilaista jelppimään niitä ihmisraukkoja, jotka Blogilistan kanssa työtä tekevät? Eikä lisävoima sinne kehityspuolellekaan olisi varmaan pahitteeksi.

EDIT: Blogilistan kehitysblogissa selvennetään asiaa.

Tämän kirjoitti Kari 08:14 PM | Kommentit (9)

toukokuu 11, 2008

Pelasin just läpi sunnuntain Hesarin

firefox.jpg

Suviko oli lähettänyt minulle (kiitoksia) Deliciousissa linkin PP-läjään, joka käsitteli pelaamista ja journalismia. Tai sen piti käsitellä; ei siinä aiheesta itse asiassa sanottu juuri mitään, annettiin ymmärtää, että asioilla on tai voisi olla jotain tekemistä keskenään.

Enemmän konkretiaa löytyy taannoisesta Poynterin blogipostauksesta. En ollut aiemmin tutustunut Poynterissa kovin hehkutettuun bracketing-pelimuotoon, joka näemmä on isompikin juttu Yhdysvalloissa.

Suomessa en ole törmännyt uutispeleihin, ellei sellaiseksi lasketa esimerkiksi Taloussanomien Ennustajamestaria ja erilaisia tietokilpailuja. Sekä nämä, että Poynterissa esitellyt pelit ovat muodoltaan aika yksinkertaisia ja muistuttavat enemmän lautapelejä kuin mitään Wiistä karannutta.

Idea journalistisista peleistä tai pelaamisesta yhtenä journalistisen sisällön kulutusmuotona on kuitenkin kiehtova, vaikka esimerkit vielä ovatkin vähän valjuja.

(Kuva: Steve Berry, julkaistu CC-lisenssillä)

Tämän kirjoitti Kari 07:02 PM | Kommentit (2)

toukokuu 07, 2008

Miehet ylämummoissaan

videotuomarit

Kun tulee jatkuvasti erilaisia videoröpötyksiä dissatuksi, niin kehutaan nyt kun aihetta on. Nimittäin: Ilta-Sanomien videotuomarit. Rento, lo-fi-tyylillä toteutettu lätkäaiheinen videopodcast. Okei, ei sitä tietenkään sillä nimellä kutsuta, ettei Reino Jofa pelästy ja jätä katsomatta. Eikä sillä ole oikeaa osoitetta tai RSS-feediä. Mutta kuitenkin.

Oikein jees. Mielummin tällaista katsoo kuin Jukka Tolosen olkapäälle laskeutuvaa surua.

EDIT: VIdeot löytyvät siis upotettuina Ilta-Sanomien MM-kisablogista. Kiitokset korjauksesta, PA.

Tämän kirjoitti Kari 08:56 PM | Kommentit (3)

toukokuu 06, 2008

Ctrl+C, Ctrl+V

amppariotsikot

Jatkona eiliseen: mediadirikat esittävät Helsingin Sanomissa jyrkän huolestumisensa Ylen pyrkimyksestä jaella sisältöjään ilmaiseksi. Tai no, jotkut esittävät. Lähinnä ne, joiden bisnekseen tällainen jakaminen vaikuttaisi oletettavasti negatiivisesti. Esimerkiksi Elisassa ei olla kovinkaan huolissaan.

Sanomien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on HS:n mukaan epäillyt, että Ylen uutisten julkaiseminen kaupallisten toimijoiden alustoilla ei välttämättä olisi hyvä asia riippumatomalle ja monimuotoiselle tiedonvälitykselle. Kyseistä monimuotoisuutta edustakoon oheinen kuvakaappaus Amppareista tältä aamulta. Monimuotoisuuden lähteenä on tässä tapauksessa STT.

Tämän kirjoitti Kari 11:34 AM | Kommentit (15)

toukokuu 05, 2008

Miten Yle lisensoi ohjelmiaan?

Aamun totuudessa Ylen pääjohtaja Mikael Jungner kertoo Ylen tilanteesta. Oikeasti vaikuttaa siltä, että asennetta yhtiössä on saatu käännetyä (ja/tai Jungner käyttää haastattelua yhtenä työvälineenä asenteen kääntämiseen).

Avainasia haastattelussa lienee se, että Yle keskittyy sisältöön ja jakelua voivat hoitaa muutkin. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että Yle voi luovuttaa sisältöjään jakeluun erilaisiin väyliin ilman sen kummempaa korvausta, kunhan ohjelmiin ei työnnetä mainoksia. Lisäksi jutussa sanotaan hieman epämääräisesti, että Ylen äänitearkisto olisi lähiaikoina avautumassa kaikkien suomalaisten käyttöön.

Jakeluteiden avaaminen perinteisten broadcast-verkkojen ulkopuolelle on hyvä veto. Se höllentää Digitan kuristusotetta Ylestä. Lisäksi se saattaa tehdä esimerkiksi Tvkaistan kaltaisten palveluiden rakentamisesta nykyistä helpompaa. Ja tästä kaikesta seurauksena on julkisin varoin tuotettujen ohjelmien helpompi saatavuus ajasta ja paikasta riippumatta, mikä epäilemättä lisää niiden katselua ja kuuntelua.

Jakelutavan muuttaminen ja radioarkiston avaaminen edellyttävät kuitenkin sopimista, käytännössä lisensointia. Olisiko niin onnekkaasti, että sisältöjen lisensointiin uskallettaisiin ottaa jokin CC-variantti? BBC:hän käytti CC:stä johdettua Crative Archive Licenceä pilottiprojektissaan.

Olisiko Ylellä ja Jungnerilla munaa ottaa käyttöön vastaava systeemi Suomessa? Tai edes kokeilla sitä?

Tämän kirjoitti Kari 11:01 AM | Kommentit (4)