« Täällä taas | Main | Fabrik-kokeilu »

tammikuu 28, 2008

Hehän ovat kuin kaksi web-sivua!

Kauppalehti uusi web-palvelunsa ulkoasun - muistuttamaan mahdollisimman paljon Taloussanomia ja sen ruotsalaisia kantaäitejä. Etusivun alareuna on vedetty Malesiaan saakka ja, Brechtiä mukaillen, jokainen sivu on etusivu. Varmaan tässä samankaltaistamisessa on joku idis takana. No, ovathan Ilta=Sanomat ja Iltalehtikin verkossa kuin kaksi keltaista marjaa.

Visuista ei sen enempää, kun en niistä oikein mitään ymmärrä. Sen verran toki, että Kauppalehden uudistuminen oli välttämättömyys, kun Taloussanomat oli pannut palvelunsa uusiksi. Eli TalSa on saanut, taas, Kauppalehden reagoimaan, kuten haastajan pitääkin. Vähän ongelmallista TalSan kannalta on tietysti se, että Kauppalehti tuntuu olevan koko ajan edellä, vaikka mitä tekisi.

TalSan kaikki resurssit ovat nyt verkkopuolella, mutta se on silti jäljessä kävijäkilpailussa. Jäljessä ollaan, vaikka TalSan konsepti on kevyempi ja poppiksempi: uutiset tehdään omat rahat -kulma edelle ja otsikoihin väännetään rokkia niin että tällaista tavallista toimittajaa joskus hirvittää. Tällaisella konseptillahan pitäisi olla volyymissa edellä(varsinkin kun otetaan huomioon liikenteenohjaus IS:stä ja HS:stä). Vaan ei.

Painaako Kauppalehden brändi sittenkin enemmän? Missä viipyy TalSan näyttävä uudelleenlanseeraus? Rikkooko Kauppalehti ensi viikolla 400 000 viikkokävijän rajan, vai oliko viime viikko kurssiluisuineen ja nokioineen vain poikkeus? Jännitysnäytelmä nörteille ja talousniiloille jatkuu lähimmässä internetsissäsi!

Posted by Kari at 28.01.08 21:59

Comments

"TalSan kaikki resurssit ovat nyt verkkopuolella, mutta se on silti jäljessä kävijäkilpailussa. Jäljessä ollaan, vaikka TalSan konsepti on kevyempi ja poppiksempi: uutiset tehdään omat rahat -kulma edelle ja otsikoihin väännetään rokkia niin että tällaista tavallista toimittajaa joskus hirvittää."

Mun mielestä TalSan ongelma on alusta lähtien, ettei sillä ole moraalia, linjaa eikä tyyliä.
Ilmeisesti niitä ei voi tyhjästä taikoa kesken matkan, tai siis mennä kauhalla ottamaan, jos on lusikalla annettu.

Posted by: -rh at 28.01.08 23:04

Toisaalta Taloussanomien viime viikon noin 310 000 viikkokävijän (TNS Metrix) luvuissa ovat mukana Taloussanomat.fi:n ja Itviikko.fi:n lukijat, mutta eivät Digitodayn noin 95 000 viikoittaista lukijaa.

Digitodayn kanssa laskettuna Talsalla olisi siis noin 405 000 viikkokävijää verrattuna Kauppalehden noin 385 000 viikkokävijään.

Digitodaytä pidetään markkinointi- ja profilointisyistä erillään, vaikka suuri osa sisällöstä on samaa kuin Itviikko.fi:ssä. Nurjana kääntöpuolena he joutuvat kestämään sen, että Kauppalehti pääsee kehumaan olevansa isompi verkossa.

Useimpina viikkoine ne näyttävät tosin olevan aika tasoissa, mikä on sekin noloa Talsalle siihen nähden, miten paljon enemmän heillä on nettiin tekevää porukkaa. Kauppalehti varmasti hyödyntää viikon 04/2008 viikkoluvut pitkään ilmoitusmyynnissään.

Taloussanomien markkinointiväki lienee joka tapauksessa arvioinut, miten paljon brändin ja mainosmyynnin kannalta merkitsee Digitodayn pitäminen erillään. Ilmoitusmyynti voi kuitenkin näyttää asiakkailleen käppyröitä, joissa Digitoday on laskettu mukaan Taloussanomat.fi:n lukuihin.

Taloussanomien sivut uudistuvat taas kevään aikana, joten on kiinnostavaa nähdä miten kokonaan verkkoon siirtyminen näkyy sitten.

Posted by: Tero Lehto at 29.01.08 06:05

Kaltaistani yksinkertaista eläjää hämmentää, että samoja uutisia ja kommentteja tarjotaan niin Taloussanomain, Digitodayn kuin ITviikon nimen alla. En osaa erottaa näitä palveluita toisistaan.

Sotken helposti mukaan vielä Tietoviikonkin, vaikka se taitaakin olla Talentumin juttu.

Posted by: PA at 29.01.08 07:34

Totuus on se, että TalSa hävisi jo kisan. Tai sitten ne keksii sen graalin maljan, jolla verkossa tehdään rahaa ilman tissejä.

En löisi sen puolesta vetoa pennin jeniä. Digitoday ja Itviikko ovat pystyssä vain, koska ovat mirroreita ja siksi suht halpoja. Mitään muuta oikeutusta niille ei oikein ole.

Jos nuo kaikki (ja TalSan massiivinen verkkotoimitus) ovat nykymuodossaan hengissä vielä ensi vuodenvaihteessa, joku Sanomissa on oikeasti tullut hulluksi.

Posted by: Desc at 29.01.08 23:32

Sen verran pitää ymmärtää, että mainospaikat ja -koot toki sanelevat ulkoasua - ja kun ne tulevat tuolta lännestä, niin yhdennäköisyys ei liene yllätys.
Kauppalehdeltä olisi kyllä toivonut hieman vahvempaa sisällöllistä uudistumista.

Posted by: Mattias at 30.01.08 10:03

Olisin itse veikannut, että Kauppalehti panostaa kilpailuun nettilukijoista avaamalla käytännössä koko sivustonsa maksutta luettavaksi. Edelleen suuri osa sisällöstä vaatii kuitenkin sisäänkirjautumisen ja/tai maksullisen tilauksen.

Kauppalehti luottaa voimakkaasti brändiinsä, sillä jopa amerikkalaiset arvostetut tiedotusvälineet ovat alistuneet avaamaan sivustojaan, kuten esmes N.Y.T ja WSJ.

Taloussanomille en ennusta nykymuodossaan pitkää tulevaisuutta, jos Raeste ja kumppanit eivät kevään aikana keksi uusia hyviä kilpailukonsteja. Iltapäivälehtimäiset otsikot klikkaushoukuttimena eivät riitä pitkälle.

Posted by: Tero Lehto at 31.01.08 20:57

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)