« toukokuu 2007 | Main | heinäkuu 2007 »

kesäkuu 21, 2007

Asettakaa vakionopeudensäädin asentoon 8 km/h

No niin, autojen määrä Lusissa Mikkelin suuntaan on jo reilusti yli 2000 kpl/h. Liikenne on vielä sujuvaa, mutta kyllä se siitä tahmautuu, jahka autokuntamme pääsee varalaskupaikan tienoville. Siinä vaiheessa makkaraa voinee paistaa paitsi Meganen moottorin, myös hermojeni välittömässä läheisyydessä.

Tästä huolimatta toivotan teille kaikille meluisaa juhannusta ja vähäsukuista kesää. Päivityksiä seuraavien viikkojen aikana varmaan vähän vähemmän.

Tämän kirjoitti Kari 01:41 PM | Kommentit (1)

kesäkuu 20, 2007

Yle <3 IFPI?

Kirjoitinko tuohon edelliseen entryyn että Yle? Että olen odotellut Yleltä tekijänoikeusproblematiikkaan pureutuvaa käsittelyä?

Taisi olla erhe se, ainakin Ylen tv-uutisten eilisen päälähetyksen valossa. Toimittaja Jenita Sillanpään tekemässä uutisessa puhuttiin (nimeä mainitsematta) venäläisestä Allofmp3-palvelusta ikään kuin uutena asiana. Allofmp3 mainittiin "räikeimpänä esimerkkinä" verkkopiratismista. Palvelu on Sillanpään jutun mukaan "laiton kaikkialla maailmassa, sillä itänaapurissa ei välitetä tekijänoikeuksista".

Näinikkää. Mitäpä siitä, etä Allofmp3:n lailisuusstatuksesta on suomalaisilla alan asiantuntijoillakin vähintään kahta mielipidettä tai että Wikipediassa laillisuustilannetta on käsitelty suht ymmärrettävässä muodossa. Kyseenalaistusta ei tarvittu, sillä Sillanpään ainoa asiantuntijalähde oli IFPI:n lainoppinut, joka ilmeisesti oli saatu haastateltavaksi, koska IFPI oli järjestänyt Helsinkiin seminaarin asian tiimoilta.

Tämän kirjoitti Kari 10:48 AM | Kommentit (2)

kesäkuu 19, 2007

Hyvät ja pahat kopiot

Ehdin jo hehkuttaa tätä työblogissakin, mutta uusintana täälläkin.

Erinomainen tanskalainen dokkari Good copy, bad copy kertoo tekijänoikeudesta ja sen muutoksesta. Katso katso, katso jo.

Tällaista käsittelyä aiheesta olen turhaan odottanut Yleltä ja Hesarilta. No, parempi tanskalaisten tekemänä kuin ei ollenkaan.

Leffan voi tietenkin torrentoida omalla koneelleen.

Oikein hyvää kamaa, vaikka visuaalinen puoli sisältääkin lähinnä puhuvia yläruumiita.

(Via BoingBoing ja noin puolet webistä)

Tämän kirjoitti Kari 04:21 PM | Kommentit (3)

A-lehdistä kenkää 32:lle

Tuo on siis kokonaismäärä. Irtisanottavan toimituksellisen henkilöstön määrä on 17. Ja tämän päälle tulevat siis eläkejärjestelyt yms. hiljaisemmat toimenpiteet. Niiden myötä päästään varmaan aika lähelle A-lehtien tavoittelemaa 45:n ihmisen vähentämistä.

17 toimituksellista on aika iso määrä. A-lehtien kohdalla se tarkoittaa yhtä irtisanottavaa per yhtiön julkaisemat lehdet (plus yksi irtisanottava vielä jostain).

Tuotteiden lakkautuksista tai ilmestymismäärien muutoksista tms. ei A-lehtien tiedotteessa kerrota. Tarkoitus on siis ilmeisesti tehdä samoja tuotteita nykyistä selvästi pienemmällä väkimäärällä. Niinhän se nykyään menee.

Varoiksi: työnantajani Sanoma Magazines Finland on A-lehtien kilpailija.

Tämän kirjoitti Kari 01:08 PM | Kommentit (4)

Jamo scores!

Haluan tehdä teillekin tiettäväksi, että ystäväni, Imatran kultajalka ja Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi teki maalin Mukkulan kirjailijakokouksen perinteisessä jalkapallo-ottelussa.

Papinniemen sulkapallo"taitoja" läheltä seuranneelle saavutusta voi pitää jonkinlaisena yllätyksenä. Toisaalta Mukkulan matseissa on sattunut hämmästyttävämpiäkin asioita.

Tämän kirjoitti Kari 10:45 AM

kesäkuu 18, 2007

Ostan/en osta/molemmat

Journalismi on vaikea laji.

Käsillä oleva esimerkki koskee Digitodayssa julkaistua Kommari-arvostelua.

Jussi Riku oli kirjoittanut kaksi juttua samasta aiheesta: "Miksi en osta uutta kommunikaattoria" ja "Miksi ostan uuden kommunikaattorin". Veikkaan, että juttu on julkaistu jotenkin jänskästi rinnakkain taitettuna paperi-ITviikossa, josta se sitten on ripattu Digitodayn saitille (varma en ole, kun en ole lukenut ITviikon viimeisintä numeroa).

No nyt kävi sitten ilmeisesti niin, että Digitodayn saitille työnnettiin ensin pelkästään "Miksi en..." juttu ja vasta muutama tunti myöhemmin "Miksi ostan" -osuus (sikäli kun juttujen aikaleimoista voi mitään päätellä, Digitodayn kohdalla ei välttämättä voi).

Tästä tietenkin jo innokkaimmat salaliittoteoreetikot ovat vetäneet johtopäätöksen, että Nokialta on soitettu ja vaadittu. Edes juttujen kaappaaminen rinnakkain ei tunnu sytyttävän lamppuja kaikkien lukijoiden pään yläpuolelle; että olisi mahdollista perustella sekä jonkin vikineen hankkimista että sen hankkimatta jättämistä.

Pari muuta esimerkkiä lähempää kotia. Tietokone-lehden toimittaja Tero Lehto kirjoitti siitä, miten kätevää olisi, jos kaikissa pikkulaitteissa olisi usb-laturi. Yksi jos toinenkin lukija käsitti toiveen väärin, osa hämmästyttävällä tavalla väärin. Tero väänsi sitten asian rautalangasta.

Toisessa blogimerkinnässä Tero esitteli kauhukuvaa sähköpostin muuttumisesta maksulliseksi. Yksi jos toinenkin lukija ymmärsi kirjoituksen niin, että Tero toivoisi tällaista ratkaisua, vaikka merkinnässä nimenomaisesti kirjoitettiin, että tästä ei ole kyse.

Vaikea, vaikea laji.

Tämän kirjoitti Kari 03:33 PM | Kommentit (6)

Mitvit-lehti näyttää tietä siivous- ja media-alojen konvergenssille (bonuksena viesti Teuvo Lomanille)

On virallisesti kesä, koska ulkona sataa vettä ja Sanoma Magazinesin toimitalossa ilmastointi vaatii villapaitaa. Tämä entry avaakin siis blogin perinteisen kesäkauden.

Suurta riemua monilla tahoilla (okei, Skitson blogissa ja minun Flickr-kuvissani) herättänyt WTF-lehti on paljastunut pelkkää nimivitsiään suuremmaksi ilmiöksi.

Skitson kommenteissa vt ihmettelee sitä, että WTF-lehden mediatiedoissa kontaktisähköpostiosoite viittaa siivouspalveluja tarjoavaan yhtiöön.

Selitys on tietenkin looginen. WTF:ää julkaiseva Tekir on Yhtyneiltä Kuvalehdiltä taannoin lähteneen Harri Saukkomaan monialayhtiö, jotka monet alat ovat siis siivous ja media, Suomessa ja Turkissa. Sanallisesti lahjakkaampi ihminen voisi kehittää tähän jotain siivousmediasta tai turkkilaisista mediasiivoojista, mutta minulla ei ole sellaiseen lahjoja. Toteanpa siis vain asian.

* * *

Teuvo Lomanille haluaisin tässä yhteydessä sanoa hänen Kari-kappaleensa tiimoilta yhden asian: get over it. Se juttu ei merkinnyt mitään. Se on ohi. Lopeta. Kiitos.

Tämän kirjoitti Kari 12:55 PM

kesäkuu 15, 2007

Editoinnin riemuja

Provosiopalkka: Tietotekniikan myynnissä käytetty palkkausjärjestelmä. Provosiopalkkaa nauttivan myyjän ansio kasvaa aina, kun asiakkaan suuttumus kasvaa. Provosiopalkan yksityiskohdat esitetään usein ns. provosiotaulukossa, jossa esitellään asiakkaan hermostumisen ulkoisia tunnusmerkkejä ja niiden tuomia korotuksia ansioihin.

Kiitokset Maijulle.

Tämän kirjoitti Kari 12:55 PM | Kommentit (1)

kesäkuu 14, 2007

Vaadin Manne-tv:n lopettamista!

Syy on yksinkertainen: Manne-tv on ihan kauhean huono. Siis ihan hirveän huono. Viime kesänä myötähäpeää kylvänyt Ähläm Sähläm oli tähän verrattuna silkkaa montypythonia.

Katsoin viime jakson. Se koostui lähinnä vanhoista vitseistä, jotka oli näytelty huonosti karmeiden bojojoing-äänitehosteiden kera. Tämän tuotoksen kutsuminen puskateatteriksi olisi kaikkien kunniallisten puskien julmaa ja tarpeetonta pilkkaa.

Olisiko ohjelmasta tullut tällaista älämölöä, jos se olisi parempi? Jos olisi tehty samanlaista laatukamaa kuin vaikkapa Chappelle's Show, korvaten etniset muuttujat Suomen oloihin sopiviksi?

Katsokaa (mikäli ette ole Chappelleen aiemmin tutstuneet) vaikkapa kyseisen shown sketsit Black Bush tai The Niggar Family. Tajunnette mitä tarkoitan.

Tämän kirjoitti Kari 03:07 PM | Kommentit (4)

kesäkuu 12, 2007

Sanomia

Eilen TalSan Juhani Pekkala kertoi lähdöstään kauppalopojen lobbariksi ja tänään kerrotaan V-lehden entisen päätoimittajan Saila-Mari Kohtalan ryhtyvän Marmain päätoimittajaksi.

Onnea vaan kaikille.

TalSaan kuulemma valitaan erikseen toimitusjohtaja (talon sisältä) ja päätoimittaja (avoin haku). Varsinkin tuo päätoimittajan homma voi olla, kuten kauniisti sanotaan, haasteellinen.

Samaan aikaan toisaalla. Työnantajani eli Sanoma Magazines lopettaa Turvallisuus-lehden kustantamisen. Lehteä ryhtyy kustantamaan oma yhtiönsä, jonka omistajina ovat lehden päätoimittaja Lauri Kotilainen ja julkaisupäällikkö Paula Koskivirta.

Lauri lienee tuttu mies kaikille tietotekniikan alan toimittajille ja monille lukijoillekin. Hän oli mm. Tietokone-lehden ensimmäinen päätoimittaja silloin, kun lehteä vielä kustansi Tecnopress-niminen yhtiö 1980-luvun alussa.

Tämän kirjoitti Kari 03:44 PM | Kommentit (7)

kesäkuu 06, 2007

Paria ajatusviivaa ja lainausmerkkiä vaille valmis

Uusi Filmihullu putkahti postiluukusta. Aikamoista tavaraa.

Lehden teemana on televisio. Kansikuvassa Ylen Ison pajan päälle liimattu Lordi pitelee kourassaan avuttoman näköistä Mikael Jungneria. Kertoo hieman siitä, millä linjalla lehdessä liikutaan.

Televisioteemaa ja Yleisradiota on lehdessä käsitelty laajasti ja monelta kantilta. Varsinaiset herkut löytyvät kuitenkin teeman ulkopuolelta ja lehden loppupäästä. Siellä jo herra tietää monenteenko eräänsä venynyt Peter von Bagh vastaan Suomen elokuva-arkisto -matsi jatkuu ja jatkuu.

Ensinnäkin SEO:n Antti Alanen, ilmeisesti vastauksena lehdessä aiemmin julkaistuihin kirjoituksiin, on kirjoittanut kaksisivuisen jutun "SEA 50 v. ja esitystoiminnan visio". Tähän kirjoitukseen lehden vastaava toimittaja Peter von Bagh on kirjoittanut lähes sivun pituisen vastineen. Siis vastineen omassa lehdessä julkaistuun juttuun.

Ja mikä vastine! Lainaan tähän nyt yhden virkkeen, ihan tyyliesimerkkinä:

Alanen ei 6-7 vuoden jälkeenkään ole vastannut, miksi hän on luotsannut ohjelmistoa yhä enemmän hiljattaisille vuosikymmenille, ja miksi "historian tärkeät teokset" eli perusteoksien kierrätys - kannattaisi ottaa oppia vaikka Lissabonin, Pariisin tai Lausannen sarjoista - puuttui niin kauan ("ristiinpukeutumis" -aiheisia sarjojakin on ollut enemmän) ja on nyt mukana ilmeisesti vain siksi, että "professori Henry Baconille" rakennetaan karriääriä.

Itse asiasta, konfliktista, sen venymisestä ja jutuissa mainittujen ihmisten välilöistä en luojan kiitos tiedä yhtään mitään. Enkä haluakaan tietää.

Tämän kirjoitti Kari 10:19 PM | Kommentit (9)