« 1X2 | Main | Ylen Jääskeläinen jatkaa Taloustutkimuksen rokottamista »

maaliskuu 19, 2007

Talsa teki Ampparit-kloonin

Taloussanomat on avannut Uutismoottori-palvelun. Kyseessä on Amppari-tyyppinen uutisaggregaattori.

Kiinnostavaa päräytyksessä on se, että mukana on oman konsernin välineiden lisäksi myös Talentumin palveluiden otsikoita. Yhtä lailla kiinnostavaa on Alman lehtien (Kauppalehti ja Iltalehti) puuttuminen palvelusta. Maakuntalehtiä tai Ylen uutisia ei löydy myöskään.

Posted by Kari at 19.03.07 15:14

Comments

Kiinnostavaa päräytyksessä on myös se, että sanomalehtien kansainvälisen kattojärjestön (WAN) mukaan Uutismoottorin ja Google Newsin kaltaiset uutisaggregaattorit ovat palveluja, jotka käyttävät hyväksi toisten sisältöä ilmaiseksi ansaintatarkoituksessa, mikä on väärin ja loukkaa tekijänoikeuksia, ja siksi tällaisten palveluiden pitäisi alkaa maksaa otsikoiden ym. käytöstä sisällön alkuperäiselle tekijällä tekijänoikeuskorvauksia, näin siis WAN on ilmaissut.

Taloussanomat ei taida toimia kansainvälisen kattojärjestön logiikan mukaisesti. Hienoa!

Posted by: Matti Lintulahti at 19.03.07 17:04

Tällaisessa on kai se juju, että kun haalii kaikkien uutisotsikot, ei ihmisten tarvitse enää mennä muiden sivuille heidän uutistensa perässä.

Juju ei toimi ikuisesti, jos jokainen avaa vastaavasti samanlaisen palvelun.

Kauppalehti puuttunee Talsan Uutismoottorista siksi, että on heidän pääkilpailijansa. Vai onko tässä jotain suurempaakin matematiikkaa nähtävissä?

Posted by: Tero Lehto at 19.03.07 18:07

"Tällaisessa on kai se juju, että kun haalii kaikkien uutisotsikot, ei ihmisten tarvitse enää mennä muiden sivuille heidän uutistensa perässä."

Elä?

"Kauppalehti puuttunee Talsan Uutismoottorista siksi, että on heidän pääkilpailijansa. Vai onko tässä jotain suurempaakin matematiikkaa nähtävissä?"

Minähän en asiasta mitään tiedä, mutta lienee niin, että Talentumin kanssa hommasta on päästy sopimukseen, mutta Alman/Ylen/maakuntalehtien kanssa ei. Kauheasti en hämmästyisi, jos johonkin Talentumin palveluun ilmestyisi vähän samalla sabluunalla tehty palvelu, joka näyttää vastavuoroisesti HS:n/IS:n/Talsan otsikoita.

Posted by: Kari Haakana at 19.03.07 19:39

Sinänsä jännää yhteistyötä, kun Talentumin suurin omistajahan taitaa kuitenkin olla just Alman Kauppalehti-ryhmä.

Posted by: Laa at 19.03.07 22:56

On kiinnostavaa nähdä, miten tällaiset uutisagregaattorit vaikuttavat uutisten lukijamääriin.

Ne tuovat uutissaiteille lukijoita, mutta en ole varma, onko vaiktus vain positiivinen. Minä seuraan uutisia aika usein vain Amppareita, ja siten tarve käydä esmes DT:n, ITV:n tai Tivin saiteilla on vähentynyt.

Toisaalta en olekaan vain uutisten kuluttaja, vaan elämme tässä jatkuvassa kilpailussa siitä, kenellä on ensimmäiset ja parhaat uutiset tai ainakin myyvimmät otsikot.

Posted by: Tero Lehto at 20.03.07 16:42

Kauppalehti puuttuu palvelusta, koska he tosiaan kielsivät eksplisiittisesti uutisotsikoidensa näkymisen palvelussa. Maakuntalehdistä luvan on antanut mm. Kaleva. Yleisradion kanssa käymme keskustelua asiasta. Tero on ihan oikeassa siinä, että mikään etulyöntijuttu tällainen palvelu ei ole, koska muutkin mediat ovat näitä rakentamassa. Lähinnä se on lukijan palvelua. Esim. SanomaWSOY-konsernin hollantilaisen Ilse Median aggregaatti http://www.nu.nl/z kerää uutisia 3000 lähteestä.

Posted by: Mari Flink at 20.03.07 17:23

Jaahas, nyt ovat Talentumin lehdet pudonneet pois moottorista. Sopimusongelmia vai linjanveto (vain oman konsernin lehtiä listoille)?

Posted by: J at 22.03.07 00:45

Kummallisen pieniä klikkausmääriä tuolta Uutismoottorissa näkyy ja tulee muualle, vaikka sitä mainostetaan esmes Hesarissa.

Onhan tuo toki aika hyvin piilotettu Talsan navigointivalintojen alle.

Posted by: Tero Lehto at 22.03.07 23:10

Joo, piilotettu on ja mainonta on kryptistä, banneri näyttää lähinnä Taloussanomien yleismainokselta.

Talentumin julkaisujen tippuminen on outoa.

Posted by: Kari Haakana at 22.03.07 23:19

Talentum pyysi poistamaan feedinsä. Niiden RSS-sivulle (http://www.talentum.com/rss.jsp) oli kuulemma lipsahtanut väärät käyttöehdot; nyt ehtoja on täsmennetty niin, että mainosrahoitteset sivut tarvitsevat kirjallisen luvan uutisotsikoiden näyttämiseen.

Posted by: Ilya at 23.03.07 11:07

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)