« Nuoret on niinku hot ja pimp!!!1 | Main | All hail Huhtanen! »

tammikuu 14, 2007

Google, tuo toimitussihteereistä suurin

WSJ kertoo, että brittilehdet ovat älynneet ostaa AdWords-hakusanoja, jotka liittyvät isoihin uutistapahtumiin. Esimerkkinä käytetään muun muassa The Daily Telegraphia, joka osti sanarimpsun "North Korea Nuclear Test" heti Pohjois-Korean taannoisen ydinkokeen jälkeen. Mainoksen linkki osoitti Torygraphin juttuun aiheesta (mutta ainakaan minulle mainosta ei enää näy).

Ja ihmeiden ihme: lehdet ovat älynneet, että jutun vetovoima verkossa perustuu siihen, että avainsanat löytyvät jutun otsikosta ja ensimmäisestä kappaleesta, jolloin Google tarttuu uutiseen. Ajatella!

Muita löydöksiä: itse jutun ja siihen etusivulla viittaavan vinkin otsikoiden on oltava identtisiä, koska Google News tykkää sellaisesta. Ja Google on tärkeä, koska se on suoraan (kirjanmerkkien tai itse näpyteltyjen osoitteiden) saitille tulevien kävijöiden jälkeen tärkein liikenteenohjaaja uutissaitille. Siinä sitä onkin: otsikot täytyy hioa sellaisiksi, että ne kelpaavat pomoille ja vetävät lukijoiden lisäksi myös hakukoneita.

Hakukoneoptimointi ja hakusanamainonta on siis todella, todella tärkeä asia uutispalvelulle. Näin siis englanninkielisillä markkinoilla. Suomesta en ole ihan varma. Useiden (kymmenien) senttien hinnan maksaminen yhdestä kävijästä on aika kova hinta markkinoilla, joissa voittoa tuottavat mainosrahoitteiset palvelut ovat vielä suhteellisen harvassa.

Posted by Kari at 14.01.07 18:15

Comments

Uutistaloilla on loistavat mahdollisuudet luontaisten hakutuloksien kanssa, etenkin koska esimerkiksi Google päivittää nykyisin indeksiään jo kohtuullisen usein.

Ostetut mainokset tulevat kysymykseen ehkä lähinnä silloin kun indeksi ei päivity riittävän nopeasti ja/tai kohteeseen kiinnittyvä huomio on kausittaista tai kertaluonteista.

Toisaalta tuollaiset "havainnot" kyllä masentavat välillä. Jotkut laivat liikkuvat kovin hitaasti.

(Toisaalta uutistalojen herääminen hakutuloksien merkitykseen pakottaa ne jossain vaiheessa myös miettimään uusiksi suhdettaan muiden tuottamiin sisältöihin ja yleensäkin omaan rooliinsa osana isompaa kokonaisuutta.)

Posted by: PerttuT at 14.01.07 20:36

Ettäkö pitäisi uutistoimitukseen perustyönkulkuja niin, että kun rysähtää, ekaksi huudetaan AdWordsista asiasanat: Konginkangas, Myyrmanni... ja sitten vasta ruvetaan selvittämään uutista enempi. No, ei tietenkään. Mutta tarvitaanko uutisosaston lähelle siis päivystävä mainostilan ostaja? Kiehtova ajatus... sama tyyppi voisi äänittää voice trackit radiolähetykseen, jotta nettijutut saisivat mainosta heti myös eetterissä.

Tuosta sanojen huutelusta tulee jotenkin mieleen sellainen vuosikymmenten takainen kuva otsikoita huutelevasta pikkukundista. Niinhän se työnjako aina on mennyt. Yhdet tekevät, toiset myyvät, kaikkia tarvitaan.

Posted by: Tuija at 14.01.07 20:43

Kyllä, levikkimarkkinoinnin (jota webin puolella on tähän saakka Suomessa tehty kovin kovin vähän) pitäisi ryhtyä elämään uutistoimituksen rytmissä: kun levikkipuolella nähdään, että uutistoimituksessa juostaan, pitäisi Eurocardia ryhtyä kaivamaan lompakosta.

Jos siis tämän toimintamallin hyödyllisyyteen ja kannattavuuteen uskoo.

Posted by: Kari Haakana at 14.01.07 21:28

Google päivittää uutissaitteja Suomessa todella harvoin (2-3 kertaa viikossa) ja on ollut haluton parantamaan tahtiaan useista pyynnöistä huolimatta. Salaliitteoreetikko voi keksiä tähän kaksi syytä:

1. Google haluaa, että uutisvälineet ostaisivat tuoreet hakusanat (NY Times aloitti homman muistaakseni syksyllä 2005 ja siitä lähtien asiaa on pähkäilty varmasti jokaisessa mediatalossa).

2. Google julkaisee news.google.fi:n ja aloittaa samalla uutisten nopean indeksoinnin = palvelu näyttää kuluttajasta erinomaiselta "uudistukselta".

Suomessa hakukoneoptimointia vaikeuttaa vielä rakas kielemme. Ihmiset kun hakevat sanan perusmuodoilla, eikä Google osaa taivutuksia.

Posted by: Pekka P at 15.01.07 01:14

Kohdasta yksi olen samaa mieltä varauksin ("jokaisessa mediatalossa": not). Kohdasta kaksi olen täysin samaa mieltä. Kyse lienee vain siitä, milloin news.google.fi aloittaa.

Kuka veikkaa tällä viikolla :-)?

Posted by: Kari Haakana at 15.01.07 08:32

Suomea on vaikeampi kirjoittaa Googlelle, mutta *oli* kerran ainakin yksi lehti, joka kirjoitti liki jokaisen otsikon myös Google mielessään.

Sen lehden saitin kävijämäärä oli aluksi 20 000 ja lopussa 100 000 - kahdessa vuodessa...

Posted by: Petteri Numminen at 15.01.07 15:22

"Kohdasta yksi olen samaa mieltä varauksin ("jokaisessa mediatalossa": not)."

Sorry Kari, sä olet vaan nyt ihan pihalla ja tää on WANHA vaikka WSJ siitä nyt vasta kirjoittaakin :D

Posted by: Pekka P at 17.01.07 17:28

Pekka: kai se on nyt uskottava, kun ihan piha-aiheisiin erikoistuneesta blogista asia kerrotaan.

Posted by: Kari Haakana at 17.01.07 20:26

Njää njää... :D Milloin sä kommentoit meidän MSN-yhteistyötä? Odottelen ruoskan sivallusta!

Posted by: Pekka P at 18.01.07 13:12

Kommentoin jo, mutta tuolla duunipuolella: http://blogit.tietokone.fi/tietojakoneesta/?p=171

Ruoskaisuudesta voidaan olla montaa mieltä.

Posted by: Kari Haakana at 18.01.07 19:05

No nyt ne teki sen – http://dst.samizdat.info/2007/04/18/2467/

Posted by: OlliS at 19.04.07 19:15

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)