« Enter lopettaa | Main | Moralistit haluavat kieltää lihan syönnin! »

huhtikuu 26, 2006

Talentumilta uusi lehti

Aikakauslehdillä menee lujaa, kuten yhtäällä ja toisaalla on noteerattu. Lujaa tuntui menevän myös eilen, kun lehtiväki juhli Aikakauslehtien liiton 60-vuotispäiviä. GT:tä näytti kuluvan ämpäritolkulla.

Talentum ilmoitti eilen juhlia juhlistaakseen uudesta, syksyllä markkinoille tulevasta lehdestä. Yhtiön tiedotteesta ei vielä voi päätellä paljoakaan: suunnitteilla on "korkealuokkainen laajalevikkinen aikakauslehti" jolla pitäisi oleman 70 000 kappaleen levikki neljässä vuodessa. Voitolle uuden lehden pitäisi päästä kolmessa vuodessa.

Kovaa kamaa. Levikkitavoitteen toteutuessa lehti olisi samassa kokoluokassa kuin Talouselämä, Koti ja keittiö, Meidän Talo, Cosmopolitan ja Trendi. Voitollisuustavoitteesta on täsmällisten tietojen puuttuessa paha sanoa mitään, mutta aika kovalta tavoitteelta sekin tuntuu, oli lehti mikä oli.

Ja mikä lehti se sitten olisi? Talentumin lehtien lukijoiden pääosa muodostuu teknis-kaupallisen koulutuksen saaneista miehistä, joille yhtiö tarjoaa oman alansa erikoislehtiä. Tällaiselle yleisölle ei ehkä kannata Seuraa tai Apua tehdä, mutta Kauppalehti Presson kaltainen, vähän rennommalla otteella tehty insinööri-aviisi voisi käydä kaupaksikin. Bobojen äänenkannattaja Pressolla ei ole virallisesti mitattua levikkiä, mutta jakelua pari vuotta ilmestyneellä lehdellä on Kauppalehden mukaan 50 000 kappaletta.

Tai sitten suunnitelmissa on insinöörien ja ekonomien seuraelämästä kertova juorulehti, kuten eräs työtoveri spekuloi. Tiedä häntä.

Posted by Kari at 26.04.06 13:48

Comments

Taitaisi tulla maailman ohuin lehti. :-D

Posted by: Marjut at 26.04.06 16:10

Minun ei ole soveliasta sanoa, mitäs minä sanoin...

Posted by: Petja at 28.04.06 18:55

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)