« Sillä välin Nepalissa | Main | Hyvä yritysblogi »

huhtikuu 10, 2006

Olen paha ja tyhmä ihminen

En mitenkään, vaikka kovasti yritänkin, pysty pitämään Timo Koivusalon elokuvista tai arvostamaan niitä. Olen katsonut kaksi ja kumpikaan ei ollut Pekko. Molempien pääosassa oli Martti Suosalo.

Niin on tämän uusimmankin. HS/STT:n jutun perusteella tulee sellainen kuva, että tässä on nyt hyvä tarkoitus. Että tässä käsitellään tärkeitä asioita. Ensi-iltakin on täsmätty kansainväliseksi mielenterveyspäiväksi. Että siinä teille ratakiskoa, josta vääntää symboliikkaa.

Saan tällaisen samanlaisen ihottuman aina, kun kuvataiteilija, tanssija, fiktiokirjailija tai heidän työtään kuvaava toimittaja kertoo uusimman teoksen "tutkivan yksinäisyyttä/surua/rasismia". Vaikka oikeasti pyöritään ympyrää tai laveerataan.

Posted by Kari at 10.04.06 12:39

Comments

Olen sattuneesta syystä välttynyt muilta koivusaloilta, mutta Sibelius-elokuvan hankin vähän niin kuin viran puolesta. En sano mitään muista elokuvallisista ansioista, mutta on kauhea sääli, että varsinkin musiikin puolesta elokuva oli pantu kokoon niin kömpelösti. Olihan siellä ammattilaisia sitä musiikkia esittämässä, mutta hyvää makua ja dramaattista tajuakin olisi voinut olla, siis tuotantovaiheessa.
Sibban teoksista olisi saanut vaikka minkälaisen draamallisen jatkumon. Sen sijaan kaikki tunnetuimmat ja kuluneimmat hittipalat käytettiin kauheassa sekamelskassa ja orkestraalisessa pauhussa jo ensimmäisen 10 minuutin aikana. Rakenna siinä hienovaraista tarinaa sitten, kun musiikki on karannut käsistä jo ensi minuuteilla.
Ei muuten ärsyttäisi niin, mutta varmaan menee taas pitkä aika ennen kuin löytyy resursseja vastaavaan yritykseen. Kun aiheesta olisi ollut kansainväliseenkin levitykseen, mutta toteutuksesta ei.

Posted by: Anni at 11.04.06 02:12

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)