« Viivi-vartio? | Main | Uusiin haasteisiin, kuten tavataan sanoa »

huhtikuu 05, 2006

Miksi kulttuuri- ja mielipidelehdet eivät ole netissä?

Päätoimittaja Papinniemi Parnassosta on huolissaan, kun UM ei enää halua tukea SKS:n julkaisemaa Books from Finlandia. Aiemmin UM on tilata päräyttänyt 900 (!) kappaletta lehteä, nyt tilausmäärä lasketaan noin sataan.

Tämä on tietenkin ikävää BfF:lle, joka on hyvä lehti ja täyttää suomalaisesta näkökulmasta tärkeää tehtävää. Silti, 900 kappaletta on aika iso määrä, kun lehden kokonaispainos näyttää olevan alle 3000 kappaletta. UM:n osuus on siis ollut lähes kolmannes koko painoksesta (olettaen että painos on aiemmin ollut tuo BfF:n sivuilla ilmoitettu).

Papinniemen mukaan UM haluaa edistää suomalaisen kulttuurin tuntemusta ulkomailla netin kautta. Olen päätoimittajan kommenteista haistavinani jonkinlaista skeptisyyttä tällaista toimintatapaa kohtaan.

Voi olla, että UM:n www-sivut eivät nykyisellään ole paras mahdollinen kanava tällaiseen toimintaan. Voi olla, että ne ovat asiaan aivan väärä foorumi. Mutta miksi BfF ei voisi siirtää toimintansa painopistettä nettiin? Nyt lehden www-sivut toimivat lähinnä staattisena mainostauluna itse julkaisulle, jonka selluloosaversiota täytyy rahdata postitse eri puolille maailmaa.

Tämä on tietenkin isompi kulttuuri- ja mielipidelehtiä koskeva kysymys. OPM:n kulttuurilehtilautakunnassa lehtien avustuspapereita selattuani käsitin, että OPM:n jakamat rahat eivät mene niinkään lehdille vaan painotaloille ja Postille. Paino- ja jakelukulut ovat monen julkaisun kohdalla yksi suurimmista tai suurin menoerä, joka muutamien tuhansien kappaleiden painoksilla toimivilla lehdillä on.

Eikö juuri tällaisten lehtien pitäisi siirtää toimintansa nettiin? Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta (joista Parnasso on yksi) lehdet ovat yhdistysten julkaisemia, epäkaupallisia hankkeita, joiden kohdalla levikki on lähes merkityksetön asia. Lukijoita ne toki haluavat, mutta levikkimarkkinointiin ei ole rahaa ja paperiin sidottu jakelukanava tarkoittaa näkyvyyttä lähinnä kirjastoissa, lehtikahviloissa ja Akateemisen kulttihyllyssä. Se näkyvyys on kohtuullisen pieni.

Paperiin nojaava jakelumuoto on näille lehdille enemmän rasite kuin etu, jos toimintatapaa vertaa nettikustantamiseen. Siirtymällä nettiin nämä lehdet säästäisivät valmistus- ja jakelukustannuksissa merkittäviä määriä, pystyisivät maksamaan tekijöilleen paremmin ja saisivat runsaasti lisää potentiaalisia lukijoita. Tässä oletuksena tietenkin on, että esimerkiksi OPM:n tuki näille lehdille pysyisi samana julkaisualustan vaihdoksesta huolimatta.

Jotkut kulttuuri- ja mielipidelehdet ovat toki heränneet nettiin. Esimerkiksi Parnassolla ja Kulttuurivihkoilla on netissä muutakin elämää kuin vanhojen numeroiden sisällysluetteloja. Hienoin esimerkki lienee kuitenkin Kiiltomato. Kolme vuotta toiminut, pelkästään netissä julkaistava kirjallisuuskritiikin verkkolehti on julkaissut jo yli tuhat arvostelua ja sillä on aktiivinen keskustelupalsta. Kävijöitä palvelussa on päivittäin useita tuhansia.

Posted by Kari at 05.04.06 14:57

Comments

Agricolan sivuston kautta pääsee sekä ennen & nyt -historian tietosanomiin, keskusteluihin ja kirja-arvosteluihin. Niistä keskustelu on uusin toiminto. Siellä voi keskustella myös Historiallisen Aikakauskirjan teemoista. Kulttuurilehtitukea 1700 euroa.

Että elävyyttä on onneksi syntymässä muuallekin.

Posted by: Sedis at 05.04.06 21:33

Siita olen samaa mielta, etta nailla lehdilla pitaisi olla netissa muutakin kuin nayteikkuna. Siita taas olen eri mielta, etta paperiversio on pelkka rasite. Ko. lehtien joukossa on sellaisia... miten nyt sanoisi... kulttuurin PR-julkaisuja, jotka ovat tarkeita paitsi sisallon puolesta myos alansa eraanlaisia kayntikortteja.
Plus osa sisallosta on esseetyyppista kamaa, joka ei toimi netissa kovin hyvin. Vaikka huomasin kylla tuossa, etta esim. The New York Review of Books tarjoaa pitkia esseitaan myos nettisivullaan.
Voi tietysti olla, etta paperille painettujen kulttuurilehtien aika on menossa vahitellen ohitse. Mutta vasta vahitellen. (Sinullakin on varmaan viela painettu kayntikortti?)

Posted by: Anni at 08.04.06 03:46

Ainakin viime vuosituhannella OPM:n tuki sai kattaa lehden menoista max. 70% ja loput piti hankkia muualta (lue: tilauksista). Nettisisällöstä kukaan taas ei liene valmis maksamaan, mikä käytännössä pakottaa lehdet myymään paperikopioita.

Se on sitten asia erikseen, miksi ihmiset ovat halukkaampia maksamaan paperisesta lehdestä kuin sähköisestä.

Posted by: TK at 08.04.06 09:56

Totta on, että OPM:n tuki saa olla korkeintaan tuo 70%. Loput täytyy tulla jostakin muualta. Toisaalta OPM on jakanut tukea myös verkkojulkaisuille, joille ei ole taidettu asettaa tällaisia velvoitteita. Verkkotukea on muistaakseni haettu aika laiskasti.

Kyllä se siirtymä pikkuhiljaa tulee. Kulttuuri- ja mielipidelehdilä on se etu (tai ominaisuus tai mitä ikinä) että niiden kohdalla ilmoitustulot ovat useimmiten niin pienet, että pelko ilmoittajien katoamisesta ei ole syy olla menemättä nettiin (itse asiassa Googlen ja muiden ilmoitusformaattien käyttäminen voisi tarkoittaa jopa ilmoitustulojen kasvua). Kyse on vain siitä, milloin yleisö on asian valmis hyväksymään. Laajakaistapeitto Suomessa hipoo pian 50% kotitalouksista, joten kyllä se jossain vaiheessa tapahtuu.

Joo, minulla on paperinen käyntikortti. Niitä pitkiä esseemuotoisia osoitetietoja on niin pirun rasittavaa tihrustella kännykän tai tietokoneen ruudulta.

Posted by: Kari Haakana at 08.04.06 13:07