« maaliskuu 2006 | Main | toukokuu 2006 »

huhtikuu 28, 2006

Pentikäinen lööpeistä

Sanoma Oy:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vähättelee lööpeistä lapsille mahdollisesti aiheutuvia haittoja STT:n/HS:n referoimassa ja Kotimaa-lehdessä ilmestyneessä haastattelussa.

"Jos olisin lapsiasiavaltuutettu, kantaisin lööppien sijaan huolta vanhempien ajankäytöstä ja työuupumuksesta, perheiden hajoamisesta, perheväkivallasta, syntyvyydestä, päiväkotien hoitajapulasta, peruskoulun luokkien koosta, alkoholin kulutuksesta ja käytöstä, tv:n ja internetin väkivallasta", Pentikäinen luettelee.

Äh. Näistä täytyy tietenkin kantaa huolta, mutta ei kai huolen kantaminen yhdestä merkitse huolen hylkäämistä toisesta. Ja kun oikein tarkkaan katsoo, niin lapsiasiavaltuutettu kantaa ihan www-sivujensa etusivulla huolta alkoholipolitiikasta, tv-ohjelmista, lapsia koskevasta lainsäädännöstä ja päiväkotien ryhmien paisumisesta. Kyllä median käyttäytyminen lapsia kohtaan sopii tähän joukkoon ihan hyvin.

Ja tietysti voisi kysyä niinkin, että pitäisikö Pentikäisen johtaman yrityksen lehtien kiinnittää huomiota esimerkiksi lööpeissään noihin Pentikäisen mainitsemiin asioihin?

EDIT: Vanhasta muistista en linkannut Kotimaahan, jonka nettisivut niin sanotusti ovat jättäneet toivomisen varaa. Lehti on kuitenkin uudistanut nettipalvelujaan ja sieltä löytyy Pentikäisen haastattelu ilmeisesti kokonaisuudessaan.

Tämän kirjoitti Kari 10:59 AM | Kommentit (5)

Kiivit

Philips mainostaa uudessa Mikrobitissä erityistä kiivinajelukonetta. Näppärä keksintö: kaikkihan tietävät sen inhottavan tunteen, kun kiivin karvoja jää pyörimään suuhun.

Huom: muista pestä kiivit!

Ja hyvää vappua kaikille.

Tämän kirjoitti Kari 10:41 AM | Kommentit (1)

huhtikuu 27, 2006

Mogulit vauhdissa

Disneyn, AOL:n ja News Corpin napamiehet ovat käyneet pönöttämässä ja kertomassa mielipiteitään jossain konferenssissa. Hienoa on se, että herrat näyttäisivät ainakin puheiden tasolla ymmärtäneet, mihin suuntaan mennään. Lainauksia News.comin/Reutersin uutisesta:


Walt Disney Chief Executive Robert Iger, News Corp. President and Chief Operating Officer Peter Chernin and AOL Chairman and Chief Executive Jonathan Miller agreed; standing still while users find ways--legal or not--to obtain the content they want is not an option.

"I think anyone who loses is anyone who tries to protect their traditional business. I think you've got a bad 10 to 15 years ahead of you if you try to do that," Chernin told conference-goers.

...

Miller predicted that overall media consumption would continue to rise, along with the importance of online social networks to help users find the content in an increasingly crowded marketplace.

Eli yleisön käyttäytymistä on ihan oikeasti seurattu ja otettu lusikka kauniiseen käteen.

Uutisen lopusta löytyi myös maininta, että satelliitti-tv-yhtiö DirecTV myy nykyään Foxin tv-sarjojen jaksoja ennen niiden esitystä perinteisellä kanavalla. Esimerkiksi Shieldin jakson saa DirecTv:n kautta neljän dollarin hintaan. Lisätietoa Mediaweekissä jo joskus tammikuulta.

Voi olla ihan fiksu idea.

Lisää telsukamaa News.comista: Yahoo tarjoaa ilmaiseksi DVR-softaa, joka on peräisin Yahoon ostamalta Meedio-yhtiöltä. Softa on rampautettu niin, että se toimii vain Yhdysvalloissa, mutta yksinkertaisella palomurikikkailulla softan saa (osittain) toimimaan myös Freedomlandin ulkopuolella. Pitänee koklata.

Tämän kirjoitti Kari 09:06 PM | Kommentit (2)

Moralistit haluavat kieltää lihan syönnin!

HS:n politiikan toimittaja Juha Akkanen antaa oman panoksensa lööppikeskusteluun aamun lehdessä (€). Panos jää vähäiseksi; lähinnä kyseessä on jo puhki jauhettujen sensuuri- ja eikö ikävistä asioista saa puhua- argumenttien toistaminen parilla kököllä liioittelevalla vertauksella ("Mutta jos kerran rajoitusten tielle lähdetään, miksei mentäisi kerralla pidemmälle? Esimerkiksi kaupan lihatiskillä lapset joutuvat tuijottamaan murhattuja ja paloiteltuja eläinparkoja") lihotettuna.

Akkanen ja muut samaa linjaa vetävät toimittajat vetävät kovin äkkinäisesti lasten vanhempien puheenvuorot lööpeistä ja niiden mahdollisista vaikutuksista koko median toiminnan rajoittamiseen tähtääviksi masinoinneiksi. On ilmeisen vaikea ymmärtää, että puhe ei ole median sensuroinnista vaan tiettyjen lehtien markkinointikeinoista ja niiden sopivuudesta. Tästä meidän pitäisi keskustella.

Helsingin Sanomillakin on, ainakin pääkaupunkiseudulla, mainosjulisteita joissakin myyntipisteissä. Näissä mainosjulisteissa ei ole ollut eksplisiittisesti Espoon perhesurmaa kuvailevia otsikoita. Tarkoittaako tämä sitä, että HS ei ole kertonut asiasta? Että joku on sensuroinut HS:n uutisia? Että HS:n journalistinen integriteetti on mennyttä? Ei kai?

Asiaan liittyen Pelastakaa lapset ry. on puuhaamassa seminaaria lapsista ja mediajulkisuudesta 6. kesäkuuta. Pyysivät aukomaan päätä aiheesta, kun olen aukonut sitä täälläkin. Puheenvuoroja on kuulemma tilattu JSN:n ja MEN:n edustajilta, muutamilta tutkijoilta ja Maria-Kaisa Aulalta. Toisen iltapäivälehden päätoimittajaakin on kysytty, mutta osallistuminen on epävarmaa.

Tämän kirjoitti Kari 11:07 AM | Kommentit (4)

huhtikuu 26, 2006

Talentumilta uusi lehti

Aikakauslehdillä menee lujaa, kuten yhtäällä ja toisaalla on noteerattu. Lujaa tuntui menevän myös eilen, kun lehtiväki juhli Aikakauslehtien liiton 60-vuotispäiviä. GT:tä näytti kuluvan ämpäritolkulla.

Talentum ilmoitti eilen juhlia juhlistaakseen uudesta, syksyllä markkinoille tulevasta lehdestä. Yhtiön tiedotteesta ei vielä voi päätellä paljoakaan: suunnitteilla on "korkealuokkainen laajalevikkinen aikakauslehti" jolla pitäisi oleman 70 000 kappaleen levikki neljässä vuodessa. Voitolle uuden lehden pitäisi päästä kolmessa vuodessa.

Kovaa kamaa. Levikkitavoitteen toteutuessa lehti olisi samassa kokoluokassa kuin Talouselämä, Koti ja keittiö, Meidän Talo, Cosmopolitan ja Trendi. Voitollisuustavoitteesta on täsmällisten tietojen puuttuessa paha sanoa mitään, mutta aika kovalta tavoitteelta sekin tuntuu, oli lehti mikä oli.

Ja mikä lehti se sitten olisi? Talentumin lehtien lukijoiden pääosa muodostuu teknis-kaupallisen koulutuksen saaneista miehistä, joille yhtiö tarjoaa oman alansa erikoislehtiä. Tällaiselle yleisölle ei ehkä kannata Seuraa tai Apua tehdä, mutta Kauppalehti Presson kaltainen, vähän rennommalla otteella tehty insinööri-aviisi voisi käydä kaupaksikin. Bobojen äänenkannattaja Pressolla ei ole virallisesti mitattua levikkiä, mutta jakelua pari vuotta ilmestyneellä lehdellä on Kauppalehden mukaan 50 000 kappaletta.

Tai sitten suunnitelmissa on insinöörien ja ekonomien seuraelämästä kertova juorulehti, kuten eräs työtoveri spekuloi. Tiedä häntä.

Tämän kirjoitti Kari 01:48 PM | Kommentit (2)

huhtikuu 25, 2006

Enter lopettaa

Yhtyneiden Kuvalehtien julkaisema tietotekniikkalehti Enter kuulemma lopettaa ilmestymisensä toukokuun numeron jälkeen. Enter ehti nykyisellä aikakauslehtialalla kunnioitettavaan kuuden vuoden ikään.

Sääli. Tämän alan lehtiä ei Suomessa ole liikaa. Yhtyneille tietotekniikkalehtiä ei tämän jälkeen jää lainkaan. Tekniikan Maailma toki käsittelee alaa silloin tällöin.

Tämän kirjoitti Kari 09:36 AM

huhtikuu 24, 2006

Autenttinen lukijakommentti: Kari on ihq!

Washington Timesin Howard Kurtz käy läpi yhdysvaltalaisten journalistibloggausta. Kirjavia käytäntöjä näyttää olevan: osalla blogit ovat täysin toimituksellisen kontrollin ulkopuolella, osassa blogeja toimitetaan normaalien lehtikirjoitusten tapaan.

Kirjoituksen taustalla on Los Angeles Timesin toimittajan Michael Hiltzikin toiminta. Hiltzik oli käynyt kommentoimassa joissakin blogeissa (myös omassaan) pseudonyymin suojista ja ilmeisen kovasanaisesti. LAT pani Hiltzikin blogin jäähylle toiminnan takia.

Onneksi meillä ei täällä tehdä tuollaista.

Tämän kirjoitti Kari 07:29 PM

Hei, minulla on videokamera kännykässä!

Hesarin kaupunkitoimituksen esimiehellä Kaius Niemellä on Noksun N90 ja hän ei pelkää käyttää sitä.

Rakennustyömaalla Friisilässä tapahtui aamulla räjähdys. Niemi ilmeisesti sattui olemaan paikalla tai tuli paikalle ja kuvasi asioita kännykällä. Jälki on typerryttävää.

HS:n sivuilla olevat videot kuvaavat mustaa savupilveä, pällistelevää asujaimistoa ja mustaa savupilveä sekä poliisin eristysnauhaa (ja mustaa savupilveä).

Videoklippejä voi pitää lähes kouluesimerkkinä siitä, kuinka videomateriaali ei tuo mitään lisää tavalliseen tekstimuotoiseen uutiseen. Asia ihmetyttää sikälikin, että Niemellä on kokemusta hommista: mieshän on tehnyt ihan oikeita videoraportteja HS:n web-sivuille Afganistanista ja on lisäksi ollut toimittajana Ylen TV1:ssä.

Ilmeisesti minua ärsyttää tässä se, että nämä ovat ammattitoimittajan kuvaamaa kamaa, mutta niissä ei ole mitään journalistista pointtia. Jos Reino 17-vee olisi upannut nämä YouTubeen, olisin varmaan täällä hehkuttamassa asiaa kansalaisjournalismin läpimurtona.

Tai tarkemmin ajatellen en olisikaan.

PÄIVITYS: Sitä kansalaisjournalismia löytyy sitten täältä (via Tero).

Tämän kirjoitti Kari 11:23 AM | Kommentit (9)

huhtikuu 21, 2006

Sivuluisussa Länsiväylältä Porkkalankadulle

Joskus uutistapahtuma on niin herkullinen, että se lähes kirjoittaa itse itsensä. Tai no ei oikeastaan, kyllä siihen tarvitaan hyvä toimittaja. Mutta lopputulos näyttää ja tuntuu siltä, että juttu makasi tuossa käytävällä, se tarvitsi vain poimijan.

Esimerkkinä tällaisesta herkkupalasta Teuvo Arolaisen uutinen espoolaisjuristin (jo se, että uutisen päähenkilö on espoolaisjuristi, virittää jutun, eikö?) edesottamuksista. Tämä voisi vähän pidemmässä muodossa ja kaunokirjallisemmalla kielellä olla Veijo Meren novelli.

Asianajaja itse oli sitä mieltä, ettei hän ylittänyt turvallista tilannenopeutta. Perusteena oli se, että miehellä oli kokemusta kilpa-autoilusta ja että alla olleessa Subarussa oli "erikoisominaisuuksia".

Yksi auton ominaisuuksista oli se, että sen ajoneuvovero oli maksamatta.

Tämän kirjoitti Kari 05:30 PM | Kommentit (1)

huhtikuu 17, 2006

Lööppikeskustelu jatkuu

Helsingin Sanomien Pauliina Grönholm pohtii lööpit ja lapset -keskustelua pari päivää vanhassa kirjoituksessaan. Grönholm arvelee, että lööpit ovat iisimpiä kuin netti, ikään kuin nämä asiat olisivat pienten lasten kohdalla jotenkin rinnastettavia asioita, mitä ne eivät tietenkään ole. Asiaa puidaan myös entryn kommenteissa.

Grönholmin entry sisältää myös linkin lyhennettyyn versioon HS:n kulttuuriosaston parin viikon takaiseen lööppijuttuun. Juttu ja Helsingin yliopiston viestinnän tutkimuskeskuksen johtajan Juha Herkmanin siinä esittämät näkemykset poikivat lyhyen ja tylsän vänkäyksen HS:n kulttuurisivuilla Herkmanin ja Ilta=Sanomien päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän välille.

Tämän kirjoitti Kari 09:21 PM

huhtikuu 13, 2006

Missä teillä on lööpitön kassa?

Jonkinlainen neropattipalkinto pitäisi antaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulalle. Aula on Kotimaa-lehden haastattelussa mennyt visioimaan kauppoihin lööpittömiä kassoja lastensuojelun nimissä.

Taustalla on tietenkin keskustelu iltapäivälehtien mainosjulisteista ja niiden sopivuudesta lasten silmille. Aula ehdotti aiemmin, että "iltapäivälehdissä itse pohdittaisiin keinoja, joilla voidaan yhdistää journalistisen työn tarpeet, mainonnan etiikka ja lapsen suojelun näkökulma". Järjen ääntä edustanut ehdotus kaikui ilmeisen kuuroille korville: ainakaan julkisesti en ole nähnyt kummankaan iltapäivälehden päätoimittajan ehdotusta suoraan kommentoivan. Tämänkertaisesta ehdotuksesta syntynee enemmän keskustelua.

Aula kertoo STT:n referoimassa haastattelussa idean lööpittömistä kassoista tulleen valtuutetun toimistoon yhteyttä ottaneilta vanhemmilta.

On vaikea uskoa, että Aula oikeasti olisi ehdottamassa tällaista käytäntöä. Ehkä lapsiasiavaltuutettu haluaa nykymuodin mukaisesti "lähettää signaalin" siitä, että iltapäivälehtien levikkimarkkinointi haisee. Aulan idea on joka tapauksessa pyllystä.

Ensinnäkin ehdotus on strategisesti päätön. Tällainen valtionhallinnosta tuleva ehdotus vapauttaa iltapäivälehdet vääntämään lööpit sananvapauskysymykseksi. "Eikö ikävistä asioista saisi kertoa" -korttia on käytetty tässä keskustelussa aiemminkin. Asiaa ei helpota sekään, että ehdotus tulee keskustalaisvaikuttajalta; kaikkihan muistamme vielä pääministerin taannoisen rosikseen tekstiviestistä -sekoilun. Tarkkailkaa lehtiänne: milloin kolumniin tai pääkirjoitukseen tupsahtaa "keskustalainen sensuurimentaliteetti" -ilmaisu? Näin itse asiasta eli lööpeistä ei tarvitse keskustella.

Toisekseen ehdotus on käytännön tasolla yhtä päätön. Esimerkiksi lähi-Alepassamme on kaksi kassaa. Normaalisti käytössä on niistä toinen, mutta kun jono käy liian pitkäksi, juoksee toinen myymälätyöntekijä hyllyntäytöstä purkamaan ruuhkaa. Kumpi näistä kassoista pitäisi siis vapauttaa lööpeistä? Ja miten? Vetämällä rikkonaisista parkkiautomaateista tuttu musta huppu myyntitelineen yli? Ja sitten lööpitöntä kassaa hakevat vanhemmat vaihtavat siitä ensimmäisestä jonosta siihen toiseen ja... Öh.

Tämän kirjoitti Kari 01:17 PM | Kommentit (3)

huhtikuu 12, 2006

Hyvä yritysblogi

Ah, yritysblogit. Nuo markkinointiosastojen ja viestintäkonsulttien virittämät, PowerPointin myyntiargumenteista blogientryjä tekevät hengettömät CMS-pyörylät.

No ei sentään. Sataman tuore blogi vaikuttaa ihan oikeasti kiinnostavalta. Pannaan listalle. Kirjoittajana mm. Tommi Pelkonen, joka on joskus käynyt täälläkin kommentoimassa.

Tämän kirjoitti Kari 10:32 PM | Kommentit (3)

huhtikuu 10, 2006

Olen paha ja tyhmä ihminen

En mitenkään, vaikka kovasti yritänkin, pysty pitämään Timo Koivusalon elokuvista tai arvostamaan niitä. Olen katsonut kaksi ja kumpikaan ei ollut Pekko. Molempien pääosassa oli Martti Suosalo.

Niin on tämän uusimmankin. HS/STT:n jutun perusteella tulee sellainen kuva, että tässä on nyt hyvä tarkoitus. Että tässä käsitellään tärkeitä asioita. Ensi-iltakin on täsmätty kansainväliseksi mielenterveyspäiväksi. Että siinä teille ratakiskoa, josta vääntää symboliikkaa.

Saan tällaisen samanlaisen ihottuman aina, kun kuvataiteilija, tanssija, fiktiokirjailija tai heidän työtään kuvaava toimittaja kertoo uusimman teoksen "tutkivan yksinäisyyttä/surua/rasismia". Vaikka oikeasti pyöritään ympyrää tai laveerataan.

Tämän kirjoitti Kari 12:39 PM | Kommentit (1)

huhtikuu 09, 2006

Sillä välin Nepalissa

Täällä voimme keskustella nyansseista, mutta toisaalla journalismia tehdään isommilla panoksilla.

Lukekaamme siis UWB:tä, joka kertoo, mitä Nepalissa tapahtuu juuri nyt. Älkäämme välittäkö horjuvasta englannista.

Pätkä nepalilaisten toimittajien Dinesh Waglen ja Ujjwal Acharyan mission statementista:

United We Blog! born because we were jeolous of those who have a forum to post their thoughts!

United We Blog! born becasue we love computers and more than that Internet!

United We Blog! born because we know how to install php scripts on the webserver!

Tuo viimeinen kohta yhtä aikaa sekä huvittaa että ei. Php-skripteillä tyranneja vastaan!

Tämän kirjoitti Kari 08:54 PM | Kommentit (1)

Blak

Ylläri,tämä maistuu Kokikselta,johon on lorahtanut kahvia.Yäx.

Oikeasti tämä on testi: toimiiko Flickr+MT-yhdistelmä viimein?

EDIT: Toimii. Kiitokset siis Juuso O. Ansaharjulle, jonka tekoa tämän hyvyyden mahdollistava Happy Character -niminen MT-plugi on.

Tämän kirjoitti Kari 07:35 PM | Kommentit (3)

huhtikuu 08, 2006

Ei ne blogit mitään, nyt menet radioon

Radio Helsingin ja HS:n toimituksellinen yhteistyö alkaa pikkuhiljaa näkyä. Mukavasti tuntuu luistavan.

Suuressa maailmassa Washington Post on perustanut radioaseman brändiään laajentaakseen. Lehden toimittajia vaan tökkii, kun pomot tulevat nojailemaan sermiin ja kertomaan, että juttujen kirjoittamisen lisäksi pitäisi käydä puhumassa niistä talon asemalla. Ja vielä ilman palkkaa.

Tämäkös toimittajia ketuttaa. Ainakin osa toimittajista harkitsee radiolakkoa, jos hynää ei tule lisää.

Monikanavaisuus on kaunis asia.

Tämän kirjoitti Kari 03:59 PM | Kommentit (12)

huhtikuu 07, 2006

Uusiin haasteisiin, kuten tavataan sanoa

Kas, Jari Lindholm lähtee Seurasta ja ryhtyy päätoimittamaan Suomen Kuvalehteä. Onnea.

Ehkäpä SK saa tästä vähän särmää. Mies, jolla on ainakin blogikirjoituksissa kilo herneitä nenässä ihan koko ajan, ei voi olla ihan huono valinta Kuivalehteä vetämään tekemään.

EDIT: Lindholm siirtyy siis SK:n toimittajaksi, ei päätoimittajaksi.

Tämän kirjoitti Kari 03:47 PM | Kommentit (9)

huhtikuu 05, 2006

Miksi kulttuuri- ja mielipidelehdet eivät ole netissä?

Päätoimittaja Papinniemi Parnassosta on huolissaan, kun UM ei enää halua tukea SKS:n julkaisemaa Books from Finlandia. Aiemmin UM on tilata päräyttänyt 900 (!) kappaletta lehteä, nyt tilausmäärä lasketaan noin sataan.

Tämä on tietenkin ikävää BfF:lle, joka on hyvä lehti ja täyttää suomalaisesta näkökulmasta tärkeää tehtävää. Silti, 900 kappaletta on aika iso määrä, kun lehden kokonaispainos näyttää olevan alle 3000 kappaletta. UM:n osuus on siis ollut lähes kolmannes koko painoksesta (olettaen että painos on aiemmin ollut tuo BfF:n sivuilla ilmoitettu).

Papinniemen mukaan UM haluaa edistää suomalaisen kulttuurin tuntemusta ulkomailla netin kautta. Olen päätoimittajan kommenteista haistavinani jonkinlaista skeptisyyttä tällaista toimintatapaa kohtaan.

Voi olla, että UM:n www-sivut eivät nykyisellään ole paras mahdollinen kanava tällaiseen toimintaan. Voi olla, että ne ovat asiaan aivan väärä foorumi. Mutta miksi BfF ei voisi siirtää toimintansa painopistettä nettiin? Nyt lehden www-sivut toimivat lähinnä staattisena mainostauluna itse julkaisulle, jonka selluloosaversiota täytyy rahdata postitse eri puolille maailmaa.

Tämä on tietenkin isompi kulttuuri- ja mielipidelehtiä koskeva kysymys. OPM:n kulttuurilehtilautakunnassa lehtien avustuspapereita selattuani käsitin, että OPM:n jakamat rahat eivät mene niinkään lehdille vaan painotaloille ja Postille. Paino- ja jakelukulut ovat monen julkaisun kohdalla yksi suurimmista tai suurin menoerä, joka muutamien tuhansien kappaleiden painoksilla toimivilla lehdillä on.

Eikö juuri tällaisten lehtien pitäisi siirtää toimintansa nettiin? Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta (joista Parnasso on yksi) lehdet ovat yhdistysten julkaisemia, epäkaupallisia hankkeita, joiden kohdalla levikki on lähes merkityksetön asia. Lukijoita ne toki haluavat, mutta levikkimarkkinointiin ei ole rahaa ja paperiin sidottu jakelukanava tarkoittaa näkyvyyttä lähinnä kirjastoissa, lehtikahviloissa ja Akateemisen kulttihyllyssä. Se näkyvyys on kohtuullisen pieni.

Paperiin nojaava jakelumuoto on näille lehdille enemmän rasite kuin etu, jos toimintatapaa vertaa nettikustantamiseen. Siirtymällä nettiin nämä lehdet säästäisivät valmistus- ja jakelukustannuksissa merkittäviä määriä, pystyisivät maksamaan tekijöilleen paremmin ja saisivat runsaasti lisää potentiaalisia lukijoita. Tässä oletuksena tietenkin on, että esimerkiksi OPM:n tuki näille lehdille pysyisi samana julkaisualustan vaihdoksesta huolimatta.

Jotkut kulttuuri- ja mielipidelehdet ovat toki heränneet nettiin. Esimerkiksi Parnassolla ja Kulttuurivihkoilla on netissä muutakin elämää kuin vanhojen numeroiden sisällysluetteloja. Hienoin esimerkki lienee kuitenkin Kiiltomato. Kolme vuotta toiminut, pelkästään netissä julkaistava kirjallisuuskritiikin verkkolehti on julkaissut jo yli tuhat arvostelua ja sillä on aktiivinen keskustelupalsta. Kävijöitä palvelussa on päivittäin useita tuhansia.

Tämän kirjoitti Kari 02:57 PM | Kommentit (4)

Viivi-vartio?

NBC:n suositun uutisankkurin Katie Couricin kerrotaan vaihtavan kilpailevan CBS:n leipiin. Poynter, tuo selväpäisenä pitämäni journalismisivusto, on lätkäissyt kokoon tausta- ja linkkipaketin, joka on omistettu tämän valtavan merkittävän uutistapahtuman seurantaan.

Voi hyvää päivää.

Kun meillä Viivi Avellan siirtyy kanavalta tai ohjelmasta toiseen, housunsa tahrivat lähinnä viihdelehtien toimittajat. Jenkeissä ankkuriasema on sellainen, että siirtymiset nousevat uutisaiheiksi, joita käsittelevät New York Timesin, Wall Street Journalin ja The Philadelphia Inquirerin kaltaiset laatulehdet.

Toisaalta, kyllähän Arvi Lindin eläkkeellelähtö oli sellainen spektaakkeli että oksat pois. Narvan marssi vain jäi uupumaan, kun Lind asteli kohti valkoista valoa.

Tämän kirjoitti Kari 12:16 PM | Kommentit (1)

huhtikuu 04, 2006

"Tarkoituksen ajama media"

- Death by smiley face: when rivals disdain profit (Richard Siklos, New York Times)


These are new-media ventures that leave the competition scratching their heads because they don't really aim to compete in the first place; their creators are merely taking advantage of the economics of the online medium to do something that they feel good about. They would certainly like to cover their costs and maybe make a buck or two, but really, they're not in it for the money. By purely commercial measures, they are illogical.

- Purpose-Driven Media (Tim O'Reilly, O'Reilly Radar)


Of course, there have always been purpose-driven entities, some of them great enterprises. But the disconnect between economic ambition and business impact seems greater today than at any time I can remember. Is Craig Newmark an aberration, or an early sign of an emergent new economy of whuffie?

- Whuffie (Wikipedia)

Whuffie is the ephemeral, reputation-based currency of Cory Doctorow's sci-fi novel, Down and Out in the Magic Kingdom. This future history book describes a post-scarcity economy: All the necessities (and most of the luxuries) of life are free for the taking. A person's current Whuffie is instantly viewable to anyone, as everybody has a brain-implant giving them an interface with the Net.

Nyt pitäisi pystyä näkemään höyryn läpi: onko tässä jotain ideaa? Vai onko Sand Hill Roadilla taas liikaa löysää rahaa? Joka tapauksessa olen selvästi vanhaa mediaa, koska raavin päätäni.

Tämän kirjoitti Kari 03:01 PM | Kommentit (2)