« tammikuu 2006 | Main | maaliskuu 2006 »

helmikuu 28, 2006

Sillä aikaa toisaalla

Mitvit on päivittänyt. Suosittelen lukemaan, vaikka teksti onkin pitkä. Kirjoitus on täyttä asiaa.

Mitvit sivuaa kirjoituksessaan myös Vahtikoiraa ja kysyy, miksi Vahtikoirassa on kirjoitettu niin vähän pilakuvajupakasta. Se on hyvä kysymys, eikä minulla ole kattavaa vastausta. Sen verran kuitenkin, että ainakin itseltäni tuppaa tässä aiheessa katoavan sanottava. Muutamat hatarat julkaisemattomat yritelmät näyttivät sellaisilta puolivillaisilta pääkirjoitusten toisaaltatteluilta, että niitä ei selvin päin voinut framille laittaa. Eipä se kyllä kummoinen perustelu ole sille, että vuosikymmenen ehkä tärkein sananvapauteen liittyvä periaatteellinen keskustelu on puoleltamme toistaiseksi kuitattu yhdellä entryllä. Jos olisin osannut, olisin kirjoittanut sen mitä Mitvitkin.

Haen lohtua siitä, että muut ovat toimineet, kun me emme. Parnasso toi julki Ville Rannan sarjakuvan ja sitä seuranneet tapahtumat. Kasassa on julkaistu sarjakuva sen kadottua Kaltion palvelimelta. Jani Uusitalo on kommentoinut ja linkannut. Respect.

Tämän kirjoitti Kari 01:00 PM | Kommentit (2)

helmikuu 24, 2006

Kenkää sarjakuvan takia

Loma olisi, mutta pakko on blogata, kun tekevät tyhmiä päätöksiä.

Oulussa, tällä kertaa. Kaltion, levikiltään pienen, mutta historialtaan ja vaikutukseltaan suuremman kulttuurilehden päätoimittaja Jussi Vilkuna on saanut kenkää. Syynä on lehden www-sivuilla julkaistu sarjakuva, jossa esiintyy naamion takaa Muhammed-hahmo. Sarjakuvan on piirtänyt Ville Ranta, jonka sarjakuvat ovat hyviä. Niin on tämä puheenakin oleva, joka varmaan löytyy jo erilaisilta palvelimilta eri puolilta maailmaa.

"Meidän mielestämme tämä on yhteiskunnallisesti niin vakava asia, että näin kantaa ottavaa juttua ei olisi pitänyt laittaa julkisuuteen ollenkaan", selittää Kaltion takana olevan yhdistyksen puheenjohtaja Harri Kynnös HS:n/STT:n uutisessa.

Eli: lehden on syytä välttää yhteiskunnallisesti vakavia asioita eikä ottaa niihin kantaa, julkisesti. Ainakaan sarjakuvan keinoin. Hyvä, että tämä asia meille nyt Oulusta kerrotaan, niin osaamme olla. Monet ovat tähän saakka olleet erilaisessa käsityksessä.

Aiemmin ehdin jo kehottaa Parnasson blogissa tuki-ilmoituksia Kaltiolle. Vedän sanani takaisin.

Tämän kirjoitti Kari 05:15 PM | Kommentit (7)

helmikuu 15, 2006

Hyvää John Frumin päivää!

Olipa lipsahtaa kokonaan ohi tänään vietettävä John Frum -päivä. Juhla on erinomainen esimerkki siitä, mitä liika kavan juonti tuottaa.

Jotenkin perverssillä tavalla tämä merkkipäivä lämmittää entisen antropologian opiskelijan sydäntä. Terveisiä vaan Vanuatulle ja Kasaan, jota ilman tämäkin merkintä olisi jäänyt tekemättä.

Tämän kirjoitti Kari 10:17 PM | Kommentit (2)

helmikuu 14, 2006

Tietoja koneesta

Noin, nyt Tietokone-lehden ensimmäinen blogi on tarjolla. Tietoja koneesta -blogia kirjoittaa kanssani Tero Lehto. Tervetuloa tutustumaan! Tilatakin saa.

Tämän kirjoitti Kari 02:04 PM | Kommentit (6)

helmikuu 13, 2006

Yhteisöjen rakentaminen, osat 1 ja 2

Saksan suurin aikakauslehtikustantaja Hubert Burda on vakuuttanut ainakin Fortunen David Kirkpatrickin siitä, että yhteisöjen luominen verkkoon on aikakauslehtikustantajan bisnes (via Poynter). Burda uskoo myös, että eri julkaisukanavia on kohdeltava radikaalisti eri tavoin.

"It's like in music-theme and variation. You create the attention through traditional media, and then you bring it to the web. Then you can of course get others -- the bloggers -- to comment on this. But it is another kind of content. The main mistake publishers are making is believing that 'I own content and now I distribute it on other surfaces and interfaces.' No. Every interface is another aesthetic dimension."

Suomessa Suuri Käsityö -lehden (lehteä julkaisee Sanoma Magazines, joka julkaisee myös Tietokone-lehteä, jossa työskentelen) päätoimittaja on pääkirjoituksellaan saanut neulebloggaajat takajaloilleen (jatkoa keskusteluun Lauran blogissa). Yhteisön rakentamistahan se on tuokin, tavallaan.

Tämän kirjoitti Kari 04:43 PM | Kommentit (3)

helmikuu 12, 2006

Koodaatsä mulle kympin?

Ei niin että olisin visionääri, mutta rahaa voi rapakon takana vipata kaverille tekstiviestillä.

Nordea? OP? Kukaan? Eipä taida.

Tämän kirjoitti Kari 11:17 PM | Kommentit (1)

helmikuu 10, 2006

Sensuuri ja "sensuuri"

Täsä on pitänyt kirjoittaa aiemminkin, mutta kirjoitetaanpa nytten sitten, kun Ilta=Sanomat antoi aiheeseen hyvän syyn. Ilta=Sanomat nimittäin otsikoi tänään lennokkaasti, kuinka "Ennakkosensuuri iski Uutisvuotoon" (s. 12).

Jutussa kerrottiin, että Ylen ohjelmajohto on kieltänyt Jyllands-Postenissa (ja egyptiläisessä Al-Fagrissa) julkaistujen pilakuvien esittämisen yhtiön viihdeohjelmissa.

Tämä on IS:n mielestä sensuuria. Joko jutun kirjoittanut ja/tai otsikoinut toimittaja ei ymmärretä, mitä sensuurilla tarkoitetaan tai sitten on haluttu tarkoitushakuisesti käydä Ylen kimppuun. En ole ihan varma, kumpi on parempi vaihtoehto.

Kas, sensuuriahan ei ole se että tiedotusvälineen toimituksellinen johto tekee päätöksiä asioiden käsittelystä tai käsittelemättä jättämisestä. Sitä sanotaan toimittamiseksi. Kaikki huikeat juttuideani, jotka päätoimittaja tai toimituspäällikkö on tyrmännyt, eivät ole siis törmänneet sensuuriin vaan toimitukselliseen harkintaan. Sama pätee muuten niihin mahtaviin yleisönosastokirjeisiini, joita ei ole koskaan julkaistu.

Sensuuria on "valtion tai muun julkisen vallan ylläpitämä ennakkotarkastusjärjestelmä, jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle." Käsitteen käyttäminen normaalista tiedotusvälineen toiminnasta IS:n tavoin on yksinkertaisesti dorkaa.

Tämän kirjoitti Kari 12:37 PM | Kommentit (5)

helmikuu 09, 2006

V:llä päähän

Sanoma Kaupunkilehdet (osa Sanoma-liiketoimintaryhmää, joka on osa SanomaWSOY-konsernia, johon kuuluu Sanoma Magazines, jolle teen töitä) on valinnut uudistetulle Nöjesguidenille uuden nimen.

Se on V. Siis sen lehden nimi on V.


V on oivaltavaa luettavaa, loistavaa ajantappoa ja herkullista naposteltavaa. V on uudenlainen kaupunkilehti: hauska, rento, seksikäs ja särmikäs, päätoimittaja Saila-Mari Kohtala linjaa.

Täytyy... yrittää... saada... luetuksi... edes...yksi... numero... ennen... kuin... dissaan...

(Milloin ymmärrän, että en kuulu lököpersehoususukupolveen, joille näitä tehdään? Milloin siirryn suosiolla Vaivan tai Avaruusolennon tilaajaksi?)

Tämän kirjoitti Kari 01:59 PM | Kommentit (12)

helmikuu 07, 2006

Niistä kuvista vielä

Fiksuin lukemani kirjoitus tai oikeastaan tässä tapauksessa auki kirjoitettu keskustelu (mp3) Muhammed-piirrosten julkaisemiseen vaikuttavasta lehdistöetiikasta Poynterissa. Keskustelun näkökulma on amerikkalainen, mutta pointit ovat ymmärrettäviä meikäläisestäkin näkökulmasta.

Tämän kirjoitti Kari 11:19 AM | Kommentit (0)

helmikuu 06, 2006

Älkää koskeko televisiooni

Welho kiusaa asiakkaitaan. Kaapelitv-operaattori tekee verkossaan "taajuusrasterin muutostyön", jonka takia digikanavia siirrellään pois entisiltä paikoiltaan. Tämän takia digiboksien omistajien täytyy virittää kanavansa uudelleen, mikä tarkoittaa myös (ainakin Handanin boksimalleissa) suosikkilistojen uudelleenräpläämistä.

Voi kiitos. En vieläkään ymmärrä, kuinka sain suosikkilistani koostettua ja oikeaan järjestykseen, sillä tein sen useamman tunnin pähkäilyn jälkeen ilmeisesti koomassa. Handanin käyttöliittymä kun ei ole niitä loogisimpia.

Minä en ymmärrä, miksi niitä taajuuksia nyt pitää mennä sorkkimaan. Se on varmaa että rasterien nysvääminen ei varsinaisesti kirkasta kuvaa digi-tv:stä kytke-ja-käytä-tyyppisenä helppona laitteena. Attanas.

Tämän kirjoitti Kari 03:37 PM | Kommentit (7)

helmikuu 05, 2006

Uutiskynnys korkealla (ellei urheilua lasketa)

Aamupäivällä Suomen aikaa mielenosoittajat Beirutissa panivat palamaan Tanskan konsulaatin. CNN pani normaalin virtansa poikki ja siirtyi seuraamaan mylläkkää lähes livenä.

Ylen tekstiviestiuutispalvelu ei vieläkään ole herännyt asiaan. Palvelusta on tullut kyllä kaksikin viestiä, toisen aiheena jonkin suomalaisen naishiihtäjän sijoittuminen jossain kilpailussa ja toisen aiheena jonkin suomalaisen ralliautoilijan sijoittuminen (ilmeisesti jossain toisessa) kilpailussa. Ilmeisesti Pasilassa on hereillä vain urheilutoimitus.

Itse mylläkästä ja sen syistä tyydyn vain linkkaamaan Mitvitiin, kuten moni muukin. Täytyy kuitenkin kertoa kaksi kohtausta CNN:n kuvavirrasta, jotka onnistuivat huvittamaan kaiken kaaoksen keskelläkin.

Ensimmäisessä kuvassa oli paloauto lähellä konsulaattia. Auto oli ilmeisesti paikalla joukonhallintatarkoituksessa, koska sen katolla oli vesitykki. Näytti siltä, että auto oli hylätty, sillä sen katolla heilui muutama voitonriemuinen mielenosoittaja. Vesitykki kuitenkin toimi edelleen ja sitä ohjaili yksi mielenosoittajista. Kesken ohjailun mielenosoittaja kuitenkin kääntyi taaksepäin neuvottelemaan kaverinsa kanssa - sillä seurauksella , että vesitykin suihku lävähti kolmatta auton katolla keikkunutta mielenosoittajaa takaraivoon. Suihkusta saanut mies ja vesitykin käyttäjä ryhtyivät keskustelemaan vilkkaasti, oletettavasti aiheena oli tykin oikeaoppinen käyttö.

Toisessa kohtauksessa kymmenkunta mielenosoittajaa oli saanut käsiinsä valko-punaisen ristilipun, joka usemman sytkärin voimin sytytettiin tv-kameraa varten palamaan. Hommassa onnistuttiinkin mielenosoittajien suureksi riemuksi. Kyseinen lippu oli kuitenkin Sveitsin eikä Tanskan. Tässä oli mielestäni jotakin symbolista.

Tämän kirjoitti Kari 03:14 PM | Kommentit (1)

helmikuu 02, 2006

Markkinointiosastomme ryöstää meidät!

Matti jo kirjoittikin World Association of Newspapers -järjestön kannasta Internetin hakukoneisiin, mutta aihe on niin herkullisen päätön, että siitä on pakko kirjoittaa. Lyhyesti: WAN on sitä mieltä, että hakukoneiden pitäisi maksaa sanomalehdille siitä, että ne näyttävät otsikoita lehtien web-saiteilta ja ohjaavat otsikoiden avulla käyttäjiä lehtien saiteille. Ote yhdistyksen tiedotteesta:

"The irony is that these search engines exist, largely, because of the traditional news and content aggregators and profit at their expense," WAN President Gavin O'Reilly said in a statement.

Neropatit Pariisissa voisivat tietenkin mennä hommassa pidemmälle. Sanomalehdethän ovat, ironista kyllä, olemassa pitkälti siksi, että tieto sinällään on ilmaista: lehdistötilaisuuksiin ei ole pääsymaksuja, poliisi antaa tiedot rötöksistä ilman kuittia ja tulipalopaikalla ei ole ruiskumestaria keräämässä kolehtia. Jos kerran hakukoneen pitää maksaa lehdelle, eikö olisi loogista, että lehti maksaa uutisten, öh, alkuperäistuottajille?

Ja pahasti näyttää siltäkin, että uutisten tuottajat ovat siirtymässä samalle linjalle kuin musiikin oikeudenomistajat: korvauksia pitäisi saada, vaikka mitään uutta ei tarjotakaan. Retoriikka ainakin on tuttua musiikkioikeusmaailmasta:

Mr O’Reilly, who calls the process the ’Napsterisation’ of content (...)

Jos homma kerran noin paljon nyppii, niin mikä estää sanomalehtiä teknisesti estämästä uutistensa haravoinnin hakukoneiden roboteilta? Jösses.

Tämän kirjoitti Kari 03:51 PM | Kommentit (5)

helmikuu 01, 2006

Se on hieno, koska se on digitaalinen

Finnet lanseerasi eilen laajakaistatelevisionsa. Kysymys on siis IP-verkossa välitettävästä televisiosta, jota kuluttajat nauttivat laajakaistaliittymänsä ja televisioon liitettävän digiboksin kaltaisen päätelaitteen avulla. Tein asiasta myös uutisen Tietokoneeseen.

Homma vaatii käyttäjältä Finnetin kahdeksan megabitin laajakaistayhteyden (40-70 euroa/kk) ja vuokrattavan päätelaitteen (17 euroa/kk, myyntilaitteita ei ole). Päälle aloitusmaksut (10 euroa tv-palvelusta sekä operaattorin hinnaston mukainen maksu laajakaistayhteyden avaamisesta). Lisämaksusta tarjolla on myös lisäkanavapaketteja.

Tähän mennessä kaikki on hyvin, jos vain lompakko näihin riittää. Mutta sitten: Finnetin palvelua varten tarjoaman kahdeksan megabitin yhteyden avulla voi seurata vain yhtä tv-kanavaa kerrallaan: yksi tv-kanava syö kuusi megabittiä kaistaa. Eli asiakas ei palvelun voi katsoa yhtä ja nauhoittaa toista tv-kanavaa.

Tai no voi, mikäli asiakas ostaa laveamman laajakaistan ja kaksi viritintä. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi Mikkelin Puhelimen alueella 69 euroa/kk maksavaa ADSL2+-liittymää sekä ylimääräisestä virittimestä tulevaa 17 euroa kuussa. Eli: jotta saat toiminnallisesti samanlaisen ratkaisun kuin nykyisessä, käyttökuluiltaan 0 euroa maksavassa analogisessa tv+videonauhuri -kokonaisuudessa, sinun pitää maksaa 104 euroa kuussa aloitusmaksujen jälkeen.

104 euroa. Kuussa. Haloo!

Tällä summalla ei siis saa mitään lisäarvoa nykytilanteeseen verrattuna (ellei sellaiseksi lasketa suomalaisia digikanavia ja niitä ei lasketa, koska kanavien määrä ei ole pointti vaan se, mitä kanavia saadaan). Olisin valmis maksamaan sen satasen, jos saisin sillä perinteisen tv:n lisäksi Tivo-palvelun. Tai Slingboxin (via Kvarkeista galakseihin). Tai edes jotain muuta kuin kaksi kaukosäädintä lisää.

Tämän kirjoitti Kari 03:54 PM | Kommentit (5)