« Seuraava entry sisältää voimasanoja | Main | Työmies on palkkansa ansainnut »
joulukuu 14, 2005
Paluu lööpille
Lokakuussa kirjoitin Ilta=Sanomien syyskuisesta lööpistä, josta olin pahoittanut mieleni. Olin jo unohtanut asian, kunnes muissa asioissa satuin Mainonnan eettisen neuvoston saitille.
Joku muukin oli polttanut kääminsa ja oli valittanut myyntijulisteesta neuvostolle. Neuvoston 7.12. antaman lausunnon mukaan
Markkinoinnin tehokeinona lehden myyntijulisteen teksti ”Isä tappoi lapsensa kesken aamupalan” tekstiä kokonaisuutena arvioiden kohdistuu myös lapsiin, jotka eivät heidän ikänsä ja kehitystasonsa huomioon ottaen ole valmiita kohtaamaan kyseistä viestiä. Mainos voi siten herättää pelkoa lapsissa, joiden elämänpiiriin mainittu teksti kohdistuu.Edellä mainituilla perusteilla mainonnan eettinen neuvosto katsoo, että mainos on mainonnan kansainvälisten perussääntöjen 14 artiklan vastainen.
Uskoni itsesääntelyyn palailee pätkittäin.
Posted by Kari at 14.12.05 13:29
Comments
Tosin tämä Ilta-Sanomien vastine on loistavaa vastuunpakoilua:
Ilta-Sanomien ”lööpit” kuten etusivutkin ovat journalistisia tuotteita, jotka eivät ole mainoksia. Lehden vastaava päätoimittaja vastaa niiden journalistisesta sisällöstä. Lööpit eivät kuulu mainonnan sääntöjen piiriin eivätkä siten Keskuskauppakamarin toimivallan piiriin.
Voin vain kuvitella tilanteen, että jostain lööpistä kannellaan JSN:ään, jolloin Ilta-Sanomien vastine on, että "lööpit" ovat mainoksia, eivätkä journalistisia tuotteita...
Jepjep.
Posted by: dzuu at 14.12.05 13:52
Itse asiassa asiasta kanneltiin myös JSN:ään, joka antoi ratkaisun asiasta 30.11. Ilta=Sanomien päätoimittaja vetoaa lähinnä sananvapauteen ja teon merittävyyteen uutisena.
JSN:n ratkaisu on vapauttava:
"Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Ilta-Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa. Neuvosto haluaa kuitenkin korostaa lööppien ja etusivun otsikoiden erityisasemaa verrattuna varsinaiseen lehteen ja sen sisältöön. Lehti pitää erikseen hankkia luettavaksi, mutta lööpit ja etusivut ovat kaikkien nähtävillä ja myös lasten silmien korkeudella kioskien ulkopuolella, katujen varsilla ja kauppojen kassoilla. Tämän vuoksi ne vaativat aivan erityistä harkintaa samaan tapaan kuin väkivaltaisten televisio-ohjelmien alkamisajat, joissa otetaan huomioon katsojien ikä."
Koko ratkaisu: http://www.jsn.fi/paatos.asp?sivuid=3538AB/SL/05
Posted by: Kari Haakana at 14.12.05 15:45
Tuli tässä mieleen yks aika vanhan ja ihan oma postaus aiheesta. Sinänsä hyvä, että kaikenkarvaista lööppijournalismia kurmuutetaan edes vähän :)
http://toimittaja.vuodatus.net/blog/22485
lihaa säästämättä,
laadusta tinkimättä
ja
...hyvää journalistista tapaa rikkomatta
Posted by: Timo Virta at 14.12.05 16:50