« Minuuttia per kuollut | Main | Lisää medianillitystä »

tammikuu 03, 2005

Kun levikki lähtee nollasta

Sedis pistää halkipoikki varsinkin viihteellisempien välineiden UM-kritiikkiä. Kelpo tekstiä; tosin en yhdy kirjoittajan käsitykseen siitä, että ulkoministerin ja presidentin lyöminen olisi lähtöjään kokoomuksen puoluetoimistosta.

Lainaan viisaampaa kollegaa: keltaisella lehdistöllä ja televisiolla ei Suomessa ole sen kummempaa poliittista intressiä kuin seuraavan numeron tai lähetyksen levikki. Jos se saadaan ylös lyömällä Halosta, niin lyödään Halosta. Jos se saadaan puukottamalla Kataista, niin puukotetaan Kataista. Sen suurempaan intriigiin en usko.

Tästä puhuu sekin, että esimerkiksi Ilta-Sanomat usein muuttaa kärkeään, kun puukotettava ei kaadu ja yleisöreaktio osoittaa valitun kulman vääräksi. Esimerkiksi tämän päivän IS:n kritiikki ulkoministeriötä kohtaan on jo selvästi pyöreämpää kuin parin edellisen numeron heitot.

No, suomalaisten piirikunnalliset ovat, kuitenkin, pieniä asioita varsinaiseen katastrofiin verrattuna. Edelleen linkitän Poynter.orgiin ja nyt erityisesti sen ryhmäblogiin, joka jatkaa mainiosti tsunami-uutisoinnin perkaamista. Nyt fokuksessa näyttää olevan se, kuinka bloggaajat näyttivät kyntensä tässäkin tapahtumassa.

Posted by Kari at 03.01.05 12:26

Comments

Sukellus.fi jää suomalaisen web-median tulevan historiikin sivuille.

Alexin tyyni kuvaus kertoo, miten blogit eroavat valtamediasta: intohimon aste on aivan toinen.

http://www.sukellus.fi/archives/000194.shtml#more

Posted by: Numi at 03.01.05 12:53

Kuten sanottu: mitskut rintaan!

Tästä blogit ja journalismi -aiheesta pitää yrittää vääntää jotain vähän mietitympää. Jossain vaiheessa. Jonnekin.

Posted by: Kari at 03.01.05 14:08

Suosittelenpa lukemaan Dan Gillmorin erinomaisen kirjan "We the media" (wethemedia.oreilly.com), jos asiasta tekee mieli kirjoittaa.

Gillmor käsittelee asiaa ammattitoimittajan tehokkuudella - ja on vakaasti sitä mieltä, että amatööriuutisointi tulee olemaan Kova Juttu(tm).

Posted by: Janne at 05.01.05 14:44

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)