« Aallon jälkeen | Main | Nyt listoja sorvataan »

joulukuu 29, 2004

Jälkiaaltoja

Puhuin pitkään ystävän ja kollegan kanssa tsunami-uutisoinnista.

Jukka oli tulkinnut, että mielestäni kadonneesta yksivuotiaasta Paavosta ei saisi tai pitäisi kertoa. Tätä mieltä en ole; mediankuluttajana pidätän kuitenkin itselläni oikeuden olla lukematta tällaisia uutisia. Kaikkea ei voi ottaa vastaan, yksivuotiaan katoaminen ja vanhempien tunteet tällaisessa tilanteessa ovat asioita, joita en halua päähäni.

Keskustelimme myös Kari Lumikeron haastattelusta, jota edelleenkään en ole nähnyt. Keskustelun aikana sain formuloiduksi, mitä eilen yritin kirjoittaa. Printtimediassa on helpompi tehdä tapahtuman traagisuutta välittävä uutinen... no, tyylikkäästi. Ihmisistä voi kirjoittaa anonyymisti ja välimatkan päästä: "Rannalla istuu alaston, itkevä poika, joka on kadottanut vanhempansa". Tällaisella lauseella kerrotaan uutisessa paljon. Mutta televisiouutisessa vastaavan tason saavuttaminen oikeastaan edellyttää, että se poika kertoo asian itse. Emme muista, kuka oli se tv-toimittaja, joka kertoi omin sanoin lentokoneen osuneen WTC-torniin. Muistamme sen videopätkän, jossa oranssi kerosiinipilvi puski tornista läpi.

Totta on kuitenkin se, että tässä(kin) uutisoinnissa taiteillaan koko ajan tiedonvälityksen ja tragiikalla mässäilyn kapealla rajalla.

Kari Lumikeron ja muiden journalistien syyllistäminen on yksi osa syyttelystä, jota tämän tapahtuman osalta jo käydään ja tulla käymään pitkään. Täpärästi kuolemalta pelastuneet matkailijat syyttävät viranomaisia siitä, että on toimittu väärin tai liian vähän. Journalistit yhtyvät tähän syyttelyyn ahnaasti; tämän päivän Ilta-Sanomissa syyllistettiin jo ulkoministeri ja presidentti. Lisäksi toimittajat syyttelevät toisiaan: liian suomalaiskeskeisen uutisoinnin kritiikki tulee varmaan ihan kohta, jostain. Mutta kuten Jukka minulle sanoi: kuka kertoisi suomalaisten kohtaloista jos ei suomalainen media?

Syyttely täyttää tarvetta. Jostain pitää löytää syyllinen, johon tuskaa voi johtaa (ja josta voi tehdä messeviä uutisia). Ikävä kyllä maanjäristys ei ollut sen paremmin ulkopoliittisen johdon, Kari Lumikeron kuin Iltalehden markkinointijohtajankaan tekosia. Syyllinen oli mannerlaatta, joka siirtyi 30 metriä. Lopun teemme me itse.

Posted by Kari at 29.12.04 21:32

Comments

Minä näin Lumikeron haastattelun ja jäin pohtimaan tooooosi pitkään.

Jos kyse on sodasta, hyväksyn kaikkien kauhujen näyttämisen. En ajattele tilannetta journalistina, vaan pasifistina (mikä lienee sinänsä väärin ja epäobjektiivista).

Mutta onko oikein haastatella selkeästi shokissa olevia luonnonkatastrofin uhreja? Pohdinnan jälkeen olen sitä mieltä, ettei. Minusta Kari Lumikero ja MTV3 tekivät virhearvioinnin.

Kauhut välittyvät ihmisille muutenkin. Tyylikkään ratkaisun - jälleen - teki BBC, jonka toimittaja veti spiikin rannalta: "Jalkojeni juuressa on hukkuneen turistin ruumis". Ja kuva koko ajan vain toimittajassa.

Posted by: Numi at 30.12.04 12:30

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)