« Ilmassa tuoksuu turhautuminen | Main | Siellä ne vaan kiviä kumartelee! »

joulukuu 09, 2004

Hän on oikeassa

Merten, veljeni keski-ikäisyydessä, onnistui kiteyttämään bloggaamisen (ainakin tämän tällaisen bloggaamisen) definitiivisesti. Tähän ei pysty lisäämään eikä tästä voi ottaa pois:

...asialle voi antaa sen muodon jonka katsoo parhaiten edistävän mielikuvaa itsestään, sekä muiden mielikuvaa kirjoittajasta. Voi kyseenalaista itseään, olla vapaasti ristiriitainen ja alistuvalla tavalla nokkela, ja tehdä näistä kaikista tyylikeinoja. Silloin voi, esimerkiksi, esitellä ennakkoluulojaan ilman että niihin tarvitsisi sitoutua. Nokkelimmat pystyvät arvottamaan epävarmoja asioita lukijakunnalla ja olla sitten samaa mieltä enemmistön kanssa. Me vähemmän nokkelat jäämme siitä joskus kiinni.

Näin on.

Tai no, sen verran voi lisätä, että entryyn saa mukavasti enemmän pituutta kun lainailee viisauksia muilta.

Posted by Kari at 09.12.04 12:06

Comments

Laittamattomasti sanottu.

(ei pidä myöskään unohtaa latteuksia ja mäkans-viestejä kommenttilootissa, joilla voi tuntea kuuluvansa moraaliseen enemmistöön, tai ainakin ilmaista että on vilpittömästi iloinen saatuaan huomiota ja päänsilitystä)

Posted by: Merten at 09.12.04 13:16

Mä oon kans ihan samaa mieltä!

Posted by: Kari at 09.12.04 13:53

Mutta eikö kuitenkin olisi... eiku, mä kans.

Posted by: Shrike at 09.12.04 18:10

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)