« Ja nyt jotakin aivan muuta | Main | Niko ja Kari tappeli, lukija nukahti »

elokuu 16, 2004

Sininen kauhu

Ylen kulttuuridokumenttisarja Sininen laulu - Suomen taiteiden tarina on ollut aivan kamalan huono niiltä osin, kun olen jaksanut sarjaa katsoa. Peter von Bagh on kyllä erinomaisesti sisäistänyt pönötysjournalismin kaavat: vuorotellen rintakuvaa yli 50-vuotiaasta (mies)asiantuntijasta ja kuvituskuvaa kertojanäänellä. Eli samalla tavalla kuin näitä hommia on aina telkkarissa tehty. Lähestymistapa ensyklopedistinen ja positiivinen; "kaikki" tärkeät nimet täytyy saada ainakin mainintana mukaan ja adjektiivien olisi hyvä olla myönteisiä.

Tuloksena on nostalginen läpijuoksu, joka ei luo minkäänlaista uutta tulkintaa. Hieno esimerkki oli eilen esitetty jakso: tietosisältö oli 70-luvun Suosikit ja Parnassot 45:een tv-minuuttiin puristettuna. Nostalgiakicksejä kyllä, mutta opinko tässä jotain uutta suomalaisesta kirjallisuudesta tai pop-musiikista? Älyänkö katsoa sitä nyt jotenkin uudella tavalla? Joo en.

Toisenlaista mallia voisi katsoa vaikkapa BBC:n erinomaisesta Britannian historiaa käsittelevästä sarjasta, joka pyöri taannoin BBC Worldilla. Sarjan takana oleva Simon Schama ei yrittänyt työntää jokaista kuningasta, prinssiä ja tiedemiestä mainintana sarjaan, vaan etualalla oli tulkinta. Suosittelen.

Jos von Baghin teoksesta pitää jotain hyvää etsiä, niin ohjelmalla on erinomaiset WWW-sivut. Ne täyttävät nostalgiafunktion mielestäni paremmin kuin tv-osio.

Posted by Kari at 16.08.04 11:32

Comments

Oma innostukseni sarjaan selittyy pitkälti sillä, että olen kovasti altis nostalgiakickseille.

Ja koska olen perin perehtymätön suomalaiseen kultuurihistoriaan, tulee tällaista läpijuoksua katsoessakin tunne, että päässä hahmottuu aikakausia ja suuntauksia.

Kulttuuritampiolle uudet tulkinnat olisivat sitten jatko-opintoja.

Posted by: khilou at 16.08.04 13:11

Arvasin tämän argumentin :-)

Homma vaan ei mene noin. Schaman sarja viimeistään osoitti minulle, että perustietojen välittäminen käsiteltävästä aiheesta ja tulkinta onnistuu samoissa raameissa. Se tosin vaatii tekijän, joka tuntee aiheensa niin hyvin, että osaa karsia nimiä, vuosilukuja ja paikkoja ja edelleen saa katsojan tuntemaan, että kaikki *olennainen* tulee kerrotuksi ja välittyy.

Harvemmalla aineistolla sarjaan saa rakennettua myös draamallista kaarta hengästyttävän nimilistan läpijuoksun sijaan.

Posted by: Kari at 16.08.04 13:37

Olen seurannut sarjaa kuin jännitysnäytelmää. Mitä vikaa on nostalgiakickseissä? Tämä on tämän laisensa kuten Khilou sanoi. Olin niin innostunut kuvista ja "historiallisista" haastatteluista, etten huomannut olla kriittinen ja vaatia vielä tulkintaa. Minusta ohjelma keskusteli katsojansa kanssa ja oli hyvä, että tulkinnat olivat ehkä varovaisia. On vähän kiusallista, kun elävät ihmiset nostavat toisensa ja itsensä suurmiehiksi ja naisiksi, mutta se tuntui sopivan tyyliin. Huonoksi sitä ei voi sanoa. Oli mukava, kun eri taiteenhaarat tulivat samassa hengenvedossa.
Mutta tuo sinun kritiikkisi on erittäin terävää.

Posted by: maalainen at 16.08.04 14:11

Ajatus etenee ja kehittyy, hyvä.

Edelleen: olen nauttinut Sinisestä laulusta tällaisenaankin, jopa suunnattomasti.

Silti, vaikken brittisarjaa tunnekaan, luulen nyt saavani vähän kiinni ajatuksesta, miten Laulun olisi myös voinut tehdä.

Posted by: khilou at 16.08.04 14:21

Toinen hyvä (tosin ei-historiallinen) esimerkki kiinnostavasti ja ei-pönöttäen tehdystä faktaviihteestä on SVT:n tekoa oleva sarja Värsta språket, joka muistaakseni pyöri Ylen FST:lläkin kevään mittaan.

Sarja käsitteli (ruotsin) kieltä. Jos tämä sarja olisi tehty von Bagh -kaavalla, olisi aloitettu äänteistä, edetty sanaluokkien kautta taivutuksiin ja aikamuotoihin ja päädytty raskaaseen uneen. Värsta språketissa käytettiin kuitenkin televisionomaista ilmaisua ja tuotiin esiin näkemystä kielen ilmiöistä. Suosittelen tätäkin. Ohjelman sivut löytyvät osoitteesta http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=1624

Posted by: Kari at 16.08.04 14:39

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)